Tuula Gustafsson on Mathildedalin ruukkikylän äiti. Hän sai työstään vastikään maakunnallisen Aurora-palkinnon, ja hänen ansiostaan salolaisessa matkailukohteessa kukoistavat ämpärikauppiaiden sijaan käsityöläisyys ja paikallisuus. Samaa henkeä on ympäröivillä siideritiloilla, joiden raaka-aine on paikallinen omena ja käyttövoima itsetekeminen.
Mathildedalin ruukkitehtaat ja Mathildedalin kylä täyttävät tänä vuonna 170 vuotta, mutta niiden uudesta tulemisesta on vasta 20 vuotta. Kun Tuula Gustafsson tuli raunioituneeseen ruukkikylään ensi kertaa, hän näki silmissään kukoistavan kyläyhteisön. Visio on pysynyt kirkkaana läpi vuosien, ja Gustafssonin määrätietoisen työn ansiosta Mathildedalista on tullut suosittu käyntikohde.
”Halusin tehdä jotain suurta elämässäni. Mieheni Harri oli kotoisin naapurista Teijolta, ja kun tulimme tutkimaan metsittynyttä ruukkia, innostuin heti. Menin muuntajaan sisään rikkinäisestä ikkunasta, ja seuraavaksi soitin jo Arsenaliin”, Gustafssonin tarina alkaa.
Hylätty ruukkitehtaiden alue rannassa oli ajautunut omaisuudenhoitoyhtiö Arsenalin omistukseen, mutta yhtiöllä ei ollut mainittavaa kiinnostusta kohteeseen. Gustafssonien tarjouksen hyväksymisen ehtona oli, että he puhdistavat saastuneen maa-aineksen. Siihen oli olemassa hyvät suunnitelmat, ja se saatiin tehtyä kuukaudessa syksyn 2003 aikana. Sitten Tuula Gustafsson pääsi toteuttamaan unelmaansa.
Ensimmäiseksi korjattiin katto tehdassalista, joka on nykyisin juhlatila. Seuraavana kesänä Gustafsson avasi kahvilan muuntajaan ja sai rinnalleen toisen yrittäjän, kun Riitta Louhonen toi vanhan tavaran puotinsa naapuriin.
Samaan aikaan, vuonna 2004, perustettiin myös Mathildedalin kulttuuriyhdistys, tavoitteena synnyttää alueelle kulttuurikeskus ja huolehtia ruukkitehtaiden alueesta. Kun kesäasukkaat löysivät mukaan toimintaan, syntyi kesätori, näyttelyitä, juhlia ja ruukin historiaan paneutunut kesäteatteri Johan Storgårdin johdolla.
Teksti jatkuu kuvien jälkeen.
Kehitysaskelia: ravintola ja lisää yrittäjiä
Ruukkitehtaiden kunnostuksessa oli paljon apua siitä, että Harri Gustafsson oli kokenut rakentaja ja tiesi miten toimia Museoviraston ohjeistuksen mukaan. Ulospäin ei saa näkyä mitään muutoksia, eikä rakenteita saa muokata.
Vuoden 2010 paikkeilla kylään tulivat uusi ravintola ja alpakat, molemmat tärkeitä kylän houkuttelevuuden kannalta. Alpakoiden myötä tuli myös kehräämö ja puoti.
”Läpinäkyvyys ja vastuullisuus ovat ohjanneet kaikkea toimintaamme. Kaikilla kylään valikoituvilla yrittäjillä on joku kulttuurikytkös, ämpärikauppiaita tänne ei mahdu edes joulumarkkinoille”, Gustafsson linjaa.
Kylän suosiota matkailukohteena on hieman hidastanut majoituskapasiteetin niukkuus. Kahdeksan huoneen hotellia pyörittävä Krista Gustafsson onkin innoissaan voidessaan liki tuplata kapasiteettinsa tänä kesänä naapurirakennuksen katolle nostettujen merikonttien avulla.
Kylän muu majoitus on suunnilleen saman kokoisten toimijoiden varassa: Matildan Marinassa on kuusi huonetta, majatalo Sypressissä samoin. Kahdessa eri mökkikylässä on yhteensä parikymmentä mökkiä. Helpotusta majoitustarpeeseen on luvassa muutaman vuoden sisällä, kun paikallisten kesäasukkaiden keskuspuistoon ideoima Tammenpuiston hotelli saadaan rakennettua.
”Matilda on nyt maailmankartalla, voin olla tyytyväinen unelmani toteutumiseen. Olen ylpeä tästä herkullisesta alueesta! Kylä on huippu, se on säilynyt hienosti, mutta parasta on kylän henki, joka syntyy tästä tiiviistä porukasta”, Gustafsson summaa.
Varsinais-Suomen maakunnan kulttuuritekopalkinto Aurora ei tavoittanut viime syksynä menehtynyttä Harri Gustafssonia, mutta Tuulaa se lämmittää suuresti. Etenkin kun kaikki työ on itse tehty ja omilla rahoilla rahoitettu.
”Me olemme toteuttaneet 20 vuotta sitä, mistä nyt puhutaan tulevaisuuden matkailijoiden tarpeina: meitä ovat ohjanneet kestävä kehitys, paikallisuus, vastuullisuus ja autenttisuus.”
Uuden ajan ilmiöksi noussut kylä houkutteli viime vuonna 160 000 kävijää. Tänä vuonna Mathildedaliin voi tulla vaikkapa risteillen Salosta. PRO-vinkki: pakkaa polkupyörä laivakyytiin ja polje paluumatka Saloon.
Teksti jatkuu kuvan jälkeen.
Helsingistä kylän mannekiineiksi
Kylän suurin työllistäjä on kesäisin Matildankartano, Elina Rantamäen ja Tuomo Holmin leipomo-kahvila. Helsingistä kymmenen vuotta sitten ”kylille” muuttaneet Rantamäki ja Holm ovat vähän kuin kylän mannekiinit. He ovat työllistäneet itse itsensä, jotta voisivat pysyä Mathildedalissa, ja vahvistaneet samalla kyläläisyyttä.
Ensimmäiseksi he ihastuivat Plattapoffin talon puolikkaaseen ja kunnostivat siitä perheelleen upean industrial-henkisen kodin. Myöhemmin, viitisen vuotta sitten, heille tarjoutui mahdollisuus ostaa Matildankartano, ja heidän elämänsä sai jälleen uuden suunnan. Rantamäki siirsi leipomonsa kartanolle kunnostettuihin tiloihin ja Holm siirtyi kyläpanimosta ravintoloitsijaksi.
Pariskunnalla on rakastava suhde lähiseudun tuottajiin. He ovat intohimoisesti kiertäneet ja löytäneet yhä uusia lähituottajia, joiden tuotteet eivät enää valu vain pääkaupungin ravintoloihin, vaan ovat nyt myös paikallisesti nautittavissa.
Seuraava askel ”hulluudessa” on tuottaa itse kasviksia ruokapöytään.
”Voi sanoa, että elämme unelmaamme. Teemme kaiken alusta lähtien itse. Tänä kesänä kahvilan taakse avaamamme herkkuniitty viimeistelee sen: kaikki niityllä on syötävää. Voimme kerätä omasta puutarhasta raaka-aineita lounaalle ja tarjota kävijöille ihania keitaita, joissa viipyä piknikillä”, Rantamäki ja Holm kertovat.
Siiderifestivaali
Raparperitaivas-nimisen piknikpöydän ääressä yhdessä nautittu lounas koostui yksinomaan lähituottajien herkuista: Holmqvistin, Vaanelan ja Hallonmäen kasviksia, juustoa Kolatulta ja Saloniemeltä, ruohosipulia omalta niityltä ja focacciaa omasta uunista.
”Tällaisen ruuan tarjoaminen on kivaa. Tässä on oma viehätyksensä, kun en ole kokki: pystymme ehkä tarjoamaan jotain tuoretta, raikasta ja omaperäistä, jossa on oma vivahde”, Rantamäki pohtii.
Paikalliset juomat ovat keskeinen osa Matildankartanon repertuaaria. Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna lähimmät siiderintekijät Hallonmäen siideripanimo ja Lepola Drinks järjestävät niityllä historian toisen Cider in the Meadows -siiderifestivaalin. Rantamäki suunnittelee siidereille sopivaa palanpainiketta: hapanjuurileipään perustuvia annoksia ja hapanjuureen leivottua pitsaa.
Kesät ovat Matildankartanon ensimmäisinä vuosina merkinneet jatkuvaa hullunmyllyä ja toiminnan kasvua. Yrittäjille riittäisikin, jos tänä vuonna ihmisiä tulisi ihan vain entiseen malliin – ikuinen kasvu ei ole tavoitteissa. He itse ovat vuosi vuodelta onnellisempia, mutta myös väsyneempiä.
Teksti jatkuu kuvien jälkeen.
Siideriä salolaisilta tiloilta
Suomalaisen siiderin tuotannossa on selvä keskittymä siellä, missä omena kasvaa. Niinpä Salo on siiderinystävän parasta seutua: voit kiertää helposti kolme neljä siideritilaa päivässä!
Lepolan siiderit ovat Emmi ja Aaron Brownien luomuksia. Omena tulee läheiseltä Kemiön saarelta, ja siitä syntyy puhtaan omenaisia siidereitä. Aaron Brownie tekee paljon kokeiluja, ja niistä ovat jääneet elämään muun muassa kurkulla ja kirsikalla maustetut siiderit. Vastikään järjestetyssä Suomen paras siideri -kilpailussa Lepolan hunajalla maustettu ”cyser” lukeutui sarjansa kärkeen. Uusimpia kokeiluja ovat isoon pulloon pakatut Natural-siiderit, joissa on sama idea kuin alkuviinissä: siiderimehu on saanut käydä rauhassa pitkään, eikä siihen ole lisätty mitään. Iso pullo on yksi askel kohti kunnon siiderikulttuuria, johon kuuluu siiderin jakaminen, Aaron Brownie toteaa.
Kesällä Lepola avaa puodin ja terassin aina loppuviikoksi. Tarjolla on pientä purtavaa, heinäkuussa burgerikärryn vieraillessa vähän isompaankin nälkään.
Millainen on ”terroir de Salo”? Siiderintekijät kiittelevät alueen omenatarhojen mikroilmastoa, jota meri lämmittää. Omenoilla on pitkä kausi kypsyä, joten niistä tulee aromeiltaan täyteläisiä. Lajikkeet ovat kuitenkin perinteisiä kotimaisia omenalajikkeita, joille ominaista on tanniinin puute.
Teksti jatkuu kuvan jälkeen.
Isoisän jalanjäljissä
Jokainen siiderintekijä työstää omenat omalla tyylillään. Naapurissa Hallonmäen siideripanimossa Mona Lahtinen, Jarno Vesterinen ja hänen veljensä Sami Vesterinen toteavat, että heillä siihen, mitä siiderimössä syntyy, vaikuttavat eniten itse viljellyt raaka-aineet.
”Käytämme vain paikallisia raaka-aineita. Omena tulee Kemiöstä, ja usein alamme viljellä jotain tiettyä, jotta saamme tehtyä tietynlaista siideriä. Näin kävi esimerkiksi kun löysimme toissavuonna paikallisesta marketista kotimaista inkivääriä – päätimme kokeilla sitä seuraavana vuonna itse ja nyt meillä on Juuri-niminen itse kasvatetulla inkiväärillä maustettu siideri”, Lahtinen ja Vesterinen kertovat.
Yksi tilan bravuureista on vadelma, josta tehdään Hallon-nimistä vadelmalla maustettua siideriä ja uutta Kuningatarta, mustikka-vadelmasiideriä. Puodissa on siiderin lisäksi myynnissä puutarhatuotteita marjoista tomaatteihin ja yrtteihin.
Teksti jatkuu kuvan jälkeen.
Salon pienin siiderintekijä on Paulan Puutarha, jonka päätuote on omenamehu ja kauppaomena.
”Minulle siideri on vain yksi tapa jalostaa omenaa”, Paula Achrén toteaa.
Achrén viljelee sukutilaa, ja suku on vahvasti läsnä hänen siidereidensä tarinoissa. On esimerkiksi Luotsi, jonka etiketissä komeilee isoisä, jonka piti seurata omaa isäänsä Hästholmenin luotsina. Luotsiasema lakkautettiin, ja isoisästä tulikin omenanviljelijä.
Achrénin siidereiden pääasiallinen myyntikanava on oman kylän kesäravintola, Kokkilan Lossiranta. Toinen paikka, jossa tuotteisiin voi törmätä, on Amos Andersonin kotikartano Söderlångvik, jolle Achrén on tehnyt siiderin heidän omista omenoistaan.
Lokaatio, lokaatio, lokaatio
Brinkhall Sparkling on Salon uusin tulokas siiderinteossa, mutta talon taustalla on paljon osaamista. Jaakko Saivosalmi ja Petri Halmetoja yhdistivät voimansa viime vuonna, ja Kuura Ciderin perustaja Halmetoja on nyt Brinkhallin kaikkien tuotteiden tekijä.
Naantalin Röölästä ja Raaseporin Fiskarsista E18-moottoritien varteen muutto on avannut tekijöille mahdollisuuden tavata entistä enemmän potentiaalisia asiakkaita. Kuluttajalle on helppoa pysähtyä Design Hillille, ja pysähdys todella kannattaa, sillä tilat ovat suomalaisittain suorastaan hulppeat.
”Lokaation merkitystä ei voi kiistää. Saimme tähän hienon kaupan ja taproomin, joihin voi poiketa matalalla kynnyksellä”, Saivosalmi ja Halmetoja hykertelevät.
Toistaiseksi Brinkhallin siiderit syntyvät lähiseudun omenoista, mutta tulevaisuudessa siintelee Design Hilliä ympäröiville pelloille istutettu omenatarha. Tulevaisuuteen kaavaillaan myös monenlaisia kausittain lanseerattaviin tuotteisiin keskittyviä tapahtumia, niistä ensimmäisenä siideripäivä heinäkuussa.
LUE MYÖS: Avec-reportaasi: Tältä Veitsitehtaan elämyskeskus näyttää nyt – miljoonapanostus alkoholittomiin
