Katuruoka

Argh… tähän tarvitaan luvat! Jos ruoan ulkomyynti mietityttää, kysy neuvoa

Yhä useampi ruoka-alan yrittäjä haluaa kiinteän ravintolan tai kahvilan lisäksi myydä valmistamiaan ruokia kaduilla ja tapahtumissa.

”Aikaisemmin ruoan ulkomyyntiä tehtiin lähinnä toriteltoissa, mutta viime vuosina ruokaa on voinut ostaa myös erilaisista pyöristä, rekoista, mopoista, kärryistä ja veneistä”, sanoo johtava elintarviketarkastaja Anne Kärnä Helsingin kaupungin ympäristökeskuksesta.

Liikkuvat myyntilaitteet ovatkin mahdollistaneet ruoan myyntipisteen siirtämisen sinne, missä ihmiset ovat. Niiden käyttö vaatii kuitenkin maanomistajan luvan ja ilmoituksen elintarvikevalvontaan, eikä kärryissä saa valmistaa tai myydä mitä tahansa ruokaa. Yhtä selkeää ohjetta lupien hankintaan on vaikea antaa, sillä lupakäytännöt vaihtelevat paikkakunnittain.

Jos kyseessä on säännöllinen tai yli 12 vuorokautta kestävä liiketoiminta, pitää tehdä ilmoitus elintarvikevalvontaan elintarvikehuoneiston perustamisesta.

Liikkuvaksi elintarvikehuoneistoksi kutsutaan myynti- tai tarjoilupistettä, joka voi vaihtaa paikkaa. Se voi olla esimerkiksi teltta, vaunu, auto, polkupyörä tai laiva.

Helsingin ulkopuolella liikkuvat elintarvikehuoneistot ovat pääasiassa markkinoilla ja toreilla sijaitsevia telttoja. Kärnän mukaan Helsingissä on rekisterissä liikkuvia elintarvikehuoneistoja, joista osa on saanut ketterän kioskiluvan rakennusvirastolta.

Ketterä kioski on Helsingin Rakennusviraston kehittämä termi liikkuville elintarvikehuoneistoille, yleensä autoille tai vaunuille, jotka ostavat pysäköimisluvan ja voivat myydä elintarvikkeita sovituilla paikoilla Helsingin alueella.

Tyypillisin virhe on ryhtyä toimeen kysymättä etukäteen neuvoa.

Kesällä kyselytulva

Grilli- ja pikaruokapaikkojen määrä kasvaa Kärnän mukaan vuosi vuodelta. Vuonna 2015 Helsingin kaupungin ympäristökeskus sai liikkuvasta elintarvikehuoneistosta 54 ilmoitusta. Niistä 23 oli grilli- ja pikaruokaa myyviä paikkoja. Vuonna 2016 ilmoituksia tuli 66, joista peräti 41 oli grilli- ja pikaruokapaikkoja.

”Emme tilastoi erikseen, ovatko ne autoja tai vaunuja. Luvut sisältävät siis myös teltat”, hän tarkentaa.

Street food -kauden alku vauhdittaa kyselytulvaa kaupungin ympäristökeskuksessa. Elintarviketarkastajat ovat koonneet ulkomyynnin aloittamisesta ja myyntiluvista kattavan tietopaketin.

He antavat mielellään neuvoja ruokavaunun perusvaatimuksista. Usein kysytään, voiko tiettyä ruokaa valmistaa vaunussa tai minkälainen vaunun pitää olla. Vaunun varustelu vaikuttaa siihen, mitä sillä voi tehdä. Tyypillisin virhe on ryhtyä toimeen kysymättä etukäteen neuvoa.

”On ollut tapauksia, että vaunussa ei ole kunnollista vesipistettä tai sitä ei ole laitettu käyttövalmiiksi ennen toiminnan aloittamista”, Kärnä kertoo.

Usein vaunussa halutaan valmistaa alusta pitäen erilaisia ruokia, mutta unohdetaan, että tila on niin pieni, ettei se välttämättä sovellu esimerkiksi helposti pilaantuvien elintarvikkeiden käsittelyyn.

Yleisenä ongelmana on ollut myös lämpötilojen hallinta ja varsinkin ennakkoon valmistettujen, helposti pilaantuvien elintarvikkeiden jäähdytys.

Hyvä muistisääntö ketterän kioskiluvan hankkimiseen on, että ilmoitus on tehtävä vähintään neljä viikkoa ennen kuin ryhdytään myymään esimerkiksi pakattua jäätelöä pyörästä, muualla valmistettuja ruokia rekasta tai kahvia moposta. Jos Helsinkiin ilmoituksen tehnyt ruokarekka siirtyy Seinäjoen festivaaleille, sen pitää lähettää vapaamuotoinen sähköposti Seinäjoen terveystarkastajalle.

Julkaistu Aromissa 28.2.2017.


Muista nämä!

  • Käsienpesupaikka.
  • Kylmille ja kuumille raaka-aineille hyvät säilytyspaikat.
  • Valmiiksi pilkotut raaka-aineet ja kypsennetty liha.
  • Henkilökunnalle wc:n käyttömahdollisuus.
  • Talousvesi.
  • Jätteiden toimitus pois alueelta.
  • Toimivat laitteet ja riittävästi sähköä.
  • Elintarvikkeille ja myyntipisteelle riittävä suojaus.

  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi