”Onpa hienot veitset ja haarukat”, ihastelin ystävälleni pöytään katettuja kapeita, ehkä käsin taottuja aterimia. En ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Veitsen pinta tuntui jännittävän epätasaiselta, ja muodossa oli jotain ikiaikaista. Jostain syystä mieleeni tuli Game of Thrones. Olin ehkä siirtynyt toiseen aikaan, mahtavaa!
Sitten annos tuli pöytään ja otin haarukan ja veitsen käteeni. Oli kuin olisin pidellyt rumpukapuloita. Aterimet olivatkin kädessä pitkät ja kummallisesti painotetut. Veitsen leikkaava osa oli hyvin pieni suhteessa kokonaisuuteen ja varsi liian pitkä, jotta sahausliikkeeseen saisi kunnolla voimaa. Sitten iski epävarmuus. En oikein tiennyt, mitä tapahtuisi, jos yrittäisin halkaista annoksen punajuurilohkoa. Sinkoaisiko se suoraan valkopaitaisen seuralaiseni syliin?
Tapaus tuli mieleeni vieraillessani keittiö- ja kattaustarvikkeita myyvällä E. Ahlströmillä. Kuulin siellä Oxfordin yliopiston tutkimuksesta, jossa oli selvitetty ravintolan tunnelmaan vaikuttavia tekijöitä. Niitä oli tunnistettu tuhat. Tuhat! Ja silti ravintola-arviot jäävät kovin usein jankkaamaan yksittäisiä ruoka-annoksia: oliko raaka-aineita yhdistetty kiinnostavasti vai epäkiinnostavasti, peittikö jokin osanen lautasella toisen alleen tai oliko mausteita käytetty ruokailijan mielestä sopivasti vaiko ei.
Tutkimuksen mukaan aterimet vaikuttivat maistamiseen ja ruoan makuun, mikä tuntuukin järkeenkäyvältä, laitetaanhan haarukka suuhun asti. Mutta seuraavat tutkimustulokset olivat vähintään yllättäviä. Aterimien painolla oli merkitystä siihen, miten laadukkaaksi ravintola koettiin. Painavat aterimet saivat asiakkaat raottamaan kukkaroaan hövelimmin kuin kevyet. Toisaalta painavat aterimet eivät saaneet ateriaa tuntumaan runsaalta.
Aterimien värillä oli puolestaan merkitystä siihen, miten suolaiseksi ruoka koettiin. Mustilla ja valkoisilla lusikoilla syöty ruoka oli suolaisemman oloista kuin metallisilla. Jos aterimet herättivät asiakkaalle myönteisiä ajatuksia, tämä todennäköisemmin piti myös koko ateriasta.
Ja silti aterimet olivat vain pieni osa tuhannen asian joukossa. Sinne mahtui valtavasti muutakin: äänet, tuoksut, sisustus, tila, etäisyydet, värit, valaistus… ja näköaistimme on kuulemma todella kriittinen. Se päättää sekunnin murto-osassa, onko ruoka hyvää vai ei!
Itselleni kaikkein tärkeintä ravintolassa ovat kuitenkin ihmisten väliset kohtaamiset. Miten minut otetaan vastaan, ja kuinka tervetulleeksi itseni tunnen. Ehkä kaikkein kriittisimmät hetket ovat ne pari minuuttia siitä, kun olen ravintolan oven avannut. Mitä silloin tapahtuu tai pahimmassa tapauksessa on tapahtumatta.
Ai miten punajuuren kanssa lopulta kävi? Sen syöminen onnistui ihan mallikkaasti, mutta muistan yhä epävarmuuteni. Sen sijaan mitä muuta lautasella oli? Mahdotonta sanoa, huomio oli aterimissa. Mutta tarjoilijan ystävällinen hymy jäi mieleen.
Lisää Satu Koiviston kolumneja
LUE MYÖS: Pakataanko puuhun vai muoviin? Take away -ruuan suuri mullistus
