Tapahtumat

Tapahtuma-alalle oma Joutsenmerkki – stadionkeikkojen ruoka- ja juomatarjoilut suurennuslasin alla

Olympiastadionilla järjestetään viikonloppuna kaksi loppuunmyytyä PMMP:n keikkaa, jotka toimiva samalla Joutsenmerkin koelaboratoriona.

Yksi Joutsenmerkillekin keskeinen kysymys on se, miten kymmenien tuhansien kävijöiden ruoka- ja juomatarjoilut hoituvat kertakäyttötuotteita välttäen, mutta tehokkaasti.

”Suurtapahtumissa kertakäyttöastioiden käyttöä on vähennetty siten, että esimerkiksi panimotuotteissa pyritään aina antamaan juoma asiakkaalle alkuperäisessä pakkauksessa eli tölkissä, joten juomia ei kaadeta erilliseen muoviastiaan”, Olympiastadionin markkinointi- ja viestintäjohtaja Marju Paju kertoo.

Stadionilla tölkkien kierrätysaste on stadionilla on 95–98 prosenttia Pajun mukaan. Yhä useampi tapahtuma varmistaa tölkkien ja muiden juoma-astioiden kierrätyksen euron parin panteilla, jolloin niiden palauttaminen todellakin kannattaa.

Kaikkien muiden tarjoilujen osalta Olympiastadion tekee jatkuvasti työtä kiertotalouden edistämiseksi. Suomen suurin tapahtuma-areena onkin Joutsenmerkille erittäin hyödyllinen koelaboratorio, jossa syntyvät opit voidaan monistaa myös muualle.

Tapahtumien Joutsenmerkki haettavaksi ensi vuonna

Tapahtuma-alan Joutsenmerkin ensimmäistä kriteeriversiota odotetaan lausuntokierrokselle tänä syksynä. Joutsenmerkin hakeminen tapahtumalle olisi mahdollista ensi vuoden aikana.

”Tapahtumat ovat luonteva ja toivottu lisä joutsenmerkittyjen tuotteiden ja palvelujen laajaan perheeseen. Päivittäistavaroista, rakentamisesta ja esimerkiksi hotelleista tuttu ympäristömerkki voi näyttää suuntaa myös tapahtuma-alalle”, Joutsenmerkistä vastaavan Ympäristömerkintä Suomen toimitusjohtaja Riikka Holopainen sanoo tiedotteessa.

Joutsenmerkki on aiemminkin osallistunut tapahtumien vastuullisuuteen sparraamalla esimerkiksi parin vuoden takaisen Mestarit-kiertueen vastuullisuustoimia. Tuon kiertueen energiankäyttö ja polttoaineen kulutus laskettiin, jota kautta kehitettiin keinoja kulutuksen vähentämiseen tulevaisuudessa.

Joutsenmerkkiä on voinut aiemmin nähdä esimerkiksi päivittäistavaroissa, rakentamisessa tai hotelleissa. KUVA Joutsenmerkki.

Ympäristölupauksia riittää

Lähes jokainen tapahtuma ottaa kantaa ympäristövastuullisuuteen jollain tavalla, mutta toisinaan se voida jäädä kehotusten ja itsestäänselvyyksien tasolle, kuten jätteiden kierrätykseen tai julkisten kulkuvälineiden käyttösuosituksiin.

Edelläkävijätapahtumiakin löytyy lähtien Flow Festivalista, jonka ravintoloista ei punaista lihaa löydy ja tarjolla on juomavettä omaan pulloon ja ostettavien juomien panttijärjestelmä on tehokas ja toimiva.

Joutsenmerkistä voi odottaa hyvää standardia kaikille tapahtumille ympäristövastuullisuuden osoittamiseen. Joutsenmerkin tavoitteena on asettaa kriteerit niin tiukalle, että vain 20-30 prosenttia tuotteista tai palveluista läpäisee ne.


Joutsenmerkki

  • Suomen tunnetuin ympäristömerkki
  • Perustettu 1989
  • Tunnetaan myös nimellä Pohjoismainen ympäristömerkki
  • Kertoo tuotteen tai palvelun noudattavan sille suunniteltuja ympäristökriteereitä
  • Kriteerit pyritään asentamaan siten, että vain 20-30 prosenttia ryhmän tuotteista tai palveluista pystyy läpäisemään ne
  • Oma kriteeristö löytyy niin päivittäistavaroille, hotelleille kuin rakentamiseen.

  • Tilaa Lehti

    Evento
    Kohtaamisia ja tukea kasvuun tapahtumien tekijöille ja toimistoille.

    Tilaa Evento