Olavi Uusivirran ja Hilma Kotkaniemen ravintola Lipan avajaisviikonloppu oli menestys. Uusi kesäravintola houkutteli Helsingin Mustikkamaalle niin paljon väkeä, että ruoka ja juoma loppuivat kesken lauantaina alkuillasta, ja ravintola piti sulkea etuajassa.
”Lipasta tuli juuri sellainen kuin toivoimme. Olemme molemmat Olavin kanssa todella onnellisia ja ihmeissämme. Tuli fiilis, että olemme ryhtyneet tähän ihan oikeista syistä”, Hilma Kotkaniemi toteaa tyytyväisenä.

Ravintola Lippa on auki keskiviikosta sunnuntaihin säävarauksella, sillä kaikki sata asiakaspaikkaa ovat ulkona terassilla. Se toimii aivan Mustikkamaan uimarannan vieressä, joten sijainti on kauniina kesäpäivänä ihanteellinen.
”Moni kommentoi, että juuri tällaista paikkaa Helsinkiin on kaivattu. Mustikkamaalla luonto on lähellä ja keltaisessa puurakennuksessa saaristolaistunnelmaa”, Kotkaniemi sanoo.
Kotkaniemi tunnetaan näyttelijänä ja Uusivirta muusikkona ja näyttelijänä. Heidän lisäkseen mukana yrityksessä on Ilkka Kilpimaa. Keittiömestarina toimii Jalmari Kahiluoto ja ravintolapäällikkönä Riikka Silander.
Uhkarohkeiden yhteinen yritys
Ravintola Lipan liikeidea syntyi koronan aikaan. Mustikkamaalla kävellyt Olavi Uusivirta harmitteli hiljalleen ränsistyvän rakennuksen kohtaloa ja sai idean sen kunnostamisesta takaisin loistoonsa. Pitkään muun muassa ravintola Kuurnassa työskennellyt Kotkaniemi innostui ystävänsä ajatuksesta.
”Olemme Olavin kanssa hyvä tiimi: sopivan uhkarohkeita molemmat. Tutustuimme joissakin Olavin juhlissa, joissa minä olin tarjoilemassa. Sen jälkeen olemme järjestäneet monet juhlat yhdessä.”

Uusivirta ja Kotkaniemi vuokrasivat Lipan ravintolatontin Helsingin kaupungilta viitisen vuotta sitten. Vuokrasopimukseen kuului vuonna 1939 valmistuneen, suojellun puurakennuksen kunnostaminen omalla kustannuksella.
Urakka osoittautui odotettua suuremmaksi. Kun rakennus paljastui purkukuntoiseksi, sen tilalle oli rakennettava uusi, vanhojen piirustusten mukainen rakennus. Uuteen rakennettiin nykyaikainen talotekniikka, jota varten vesi- ja viemäriputkia jouduttiin vetämään maan alle satoja metrejä. Uudisrakennuksen suunnitteli arkkitehti Tuomas Silvennoinen.
Helposti lähestyttävää rantaruokaa
Rakennuksen viimeistelytyöt jatkuivat kalkkiviivoille. Ravintolan avajaiset oli sovittu juhannusviikon keskiviikolle, ja lopputarkastus meni läpi vain neljä tuntia ennen avajaisia. Pari päivää aiemmin paljastui, että terassituolit olivat jääneet rahtiin, mutta onneksi tilalle saatiin vuokrattua toiset.

Keskiviikkona paikalla oli ensin paikalla yrittäjien ystäviä ja perhettä, sen jälkeen ovet avautuivat myös muille. Torstai oli sateinen päivä ja asiakkaita oli vain vähän, mutta se sopi tiimille hyvin.
”Pääsimme silloin maistelemaan läpi keittiömestari Jalmari Kahiluodon suunnitteleman menun. Minä ja Olavi itkettiin onnesta maistellessa. Ruoka oli vielä paljon parempaa kuin mitä olimme edes uskaltaneet toivoa. Juuri sellaista kuin pitääkin”, Kotkaniemi sanoo.
Ideana on tarjota helposti lähestyttävää rantaruokaa ”Bistro meets Fastfood” -henkisesti. Eli raaka-aineista ja laadusta ei tingitä, mutta annosten halutaan valmistuvan nopeasti ja helposti. Juomapuoli toimii vastaavalla periaatteella: tarjolla on hanajuomia, viinejä sekä drinkkejä. Ruoka-annosten hinta vaihtelee 4–18 euron välillä.
”Uskon, että aasialaisia vivahteita sisältävä fried chicken -annoksemme nousee monen suosikiksi. Samoin ahventempura ja ranskalaiset karhunlaukkamajoneesilla”, Kotkaniemi sanoo.


Juhannustunnelmaa meren rannalla
Avajaisviikolla Lipassa kävi neljän päivän aikana noin 3 000 asiakasta. Väkeä houkutteli paikalle perjantaina järjestetyt juhannustanssit, joissa esiintyivät Andre Pozusis ja Ronja Kuoppamäki. Iltaa kohti meno lähenteli festaritunnelmaa, kun osa asiakkaista jäi lähistölle kuuntelemaan musiikkia.
”Ravintola oli täynnä kahteen asti yöllä. Olavi tuli paikalle suoraan Allas Sea Poolin keikaltaan ja pääsi heti kolmeksi tunniksi baaritiskille töihin”, Kotkaniemi kertoo.
Lauantai-iltapäivänä Uusivirta siirtyi tiskin takaa mikin varteen ja heitti yllätyskeikan kitaristi Timo Kämäräisen kanssa.
Kotkaniemi lupaa, että musiikkia ja muutakin ohjelmaa on kesän mittaan luvassa lisää. Seuraava iso tapahtuma järjestetään Lipassa heinäkuun lopulla.



Lue myös: Jasper Pääkkösen ravintola Tar valmistui, ja tältä se näyttää
Lue myös: Jaajo Linnonmaan Superterassin ruokatarjonta yllättää