Kolumni

Kolumni: Vaikka mitä tapahtuisi, ravintola ei pysähdy koskaan

Vaikka kulissien takana tapahtuisi mitä, ravintoloissa vältetään viimeiseen saakka ongelmien välittymistä asiakkaille saakka. Vuonna 2021 pysähdyin ensimmäisen kerran miettimään tätä alamme järjettömyyttä. Olin iltaserviisissä, kun keittiöhenkilökuntamme seurasi sivusilmällä Suomen ja Tanskan välistä jalkapallo-ottelua, jossa Christian Eriksen lyyhistyi kentälle kesken ottelun. Järkytyin, täytyy myöntää, en niinkään sairauskohtauksesta vaan siitä, että peli vihellettiin poikki pariksi tunniksi ja ilmassa leijui mahdollisuus keskeyttää peli kokonaan. Ajatus pelin viheltämisestä poikki oli minulle totaalisen vieras.

Mietin omaa työyhteisöämme. Entä jos sama tapahtuisi meille, mitä tapahtuisi? Miten tämä välittyisi asiakkaillemme? No ei juuri mitenkään. Tarjoiluun tulisi ehkä pieni viivästys, kun ainakin yksi henkilökunnasta olisi hoitamassa kohtauksen saanutta, mutta kun sairastunut olisi saatu ambulanssin kyytiin, olettaisivat kaikki, että show jatkuisi kuten ennenkin.

Mutta eihän tämä ole ihan normaalia. Piileekö tässä periksiantamattomuudessa syy siihen, miksi alamme ammattilaiset kuormittuvat ja vaihtavat lopulta alaa? Asiakaspalvelu on raadollista ja asiakkaiden odotukset ja vaatimukset todella kovat.

Muistan, kuinka kaksi daamia jäi kerran kesken ravintolaillan jumiin naistenhuoneeseen. Lukko oli niin pahasti jumissa, että sen avaamiseen tarvittiin sommelier, keittiömestari ja sorkkarauta. Samaan aikaan serviisi jatkui kuten ennenkin, vaikka tiimistä puuttui yksi keittiöstä ja yksi salista. Palvelu hidastui ja ruoan saapumisessa kesti, mutta vähiten ymmärrystä saatiin seurueelta, jonka naisia henkilökunta oli pelastamassa pinteestä.

Vuonna 2023 Pastiksessa sattui vesivahinko kesken kiireisen lauantai-illan. Ulkona oli kovat rankkasateet, ja vettä alkoi tulvia sisään ravintolan lattiakaivoista. Tarjoilijat jatkoivat ruoan kantamista pöytään, vaikka lattia lainehti vedestä.

Ajatus serviisin lopettamisesta oli henkilökunnalle niin kaukainen, että ruoan tekemistä jatkettiin tulvasta huolimatta. Osa tiimistä vain irrotettiin lastaamaan vettä lattialta. No eihän se auttanut, vaan lopulta esihenkilö joutui keskeyttämään ruokatarjoilun, lähettämään asiakkaat pois ja perumaan loput illan varauk­set. Lammikossa istuneet asiakkaat ymmärsivät ja nostivat hattua. Loppuillan varaukset eivät. He ihmettelivät, miksi ihmeessä heidän varauksensa peruttiin.

Meissä ravintolatyypeissä elää aika syvällä halu palvella ja tuottaa kokemuksia vieraillemme. Palvelualttius on tärkeä osa identiteettiämme, emmekä halua tuottaa vieraillemme pettymystä. Nuorempi sukupolvi ei ole kuitenkaan yhtä valmis uhraamaan työlleen koko hyvinvointiaan, ja ehkä meidän dinosaurustenkin pitäisi pysähtyä miettimään, miten voisimme olla enemmän ihmisiä. Ihmisiä ihmisille.

Lue myös: Kolumni: Ainoa fallos, joka grilliin kuuluu, on grillimakkara

Lue myös: Kolumni: Ravintoloiden vuokrat ovat karanneet pilviin


Kirjoittaja on Suomen tarjoilijoiden yhdistyksen puheenjohtaja. Hän kirjoittaa kolumneissaan ravintoloiden arjesta ja palvelukulttuurista.

Suomen Tarjoilijat ry on vuonna 2024 perustettu valtakunnallinen yhdistys, joka edistää suomalaista palvelu- ja ravintolakulttuuria, kehittää jäsenistönsä ammattitaitoa sekä lisää tietämystä alasta ja sen merkityksestä yhteiskunnalle.


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi
  • Tarvitsemme suostumuksesi

    Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen valikoidut kumppanit (17) käyttävät evästeitä ja käsittelevät henkilötietoja, kuten eväste- ja tai mobiilitunnisteita, tarjotakseen sinulle parempia palveluita. Valitsemalla "Hyväksy kaikki" annat suostumuksesi seuraaviin:

    Tarkoitukset

    Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

    Mainontaa voidaan näyttää rajallisten tietojen perusteella. Mainonnan suorituskykyä voidaan mitata.

    Mainonta voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa varten.

    Sisältö voidaan yksilöidä profiilisi perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä sisältöä varten. Sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella. Toimintasi tässä palvelussa voi auttaa kehittämään ja parantamaan tuotteita ja palveluita.

    Erityisominaisuudet

    Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

    Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

    Erityiset tarkoitukset

    Tietojasi voidaan käyttää epätavallisen ja mahdollisesti petollisen toiminnan valvontaan ja ehkäisyyn (esimerkiksi mainonta, bottien mainosklikkaukset) sekä järjestelmien ja prosessien asianmukaisen ja turvallisen toiminnan varmistamiseen. Niitä voidaan käyttää myös sellaisten mahdollisten ongelmien korjaamiseen, joita sinä, julkaisija tai mainostaja saatatte kohdata sisällön ja mainosten toimituksessa ja vuorovaikutuksessasi niiden kanssa.

    Tiettyjä tietoja (kuten IP-osoitetta tai laiteominaisuuksia) käytetään sisällön tai mainonnan teknisen yhteensopivuuden varmistamiseen ja sisällön tai mainonnan välittämisen helpottamiseen laitteellesi.

    Erityiset tarkoitukset ovat välttämättömiä ja ovat käytössä aina. Ei-välttämättömien evästeiden asettaminen (tietojen tallentaminen laitteelle ja/tai laitteella olevien tietojen käyttö) perustuu suostumukseen, mutta joidenkin kumppanien osalta evästeillä kerätyn datan jatkokäyttö voi perustua oikeutettuun etuun. Voit tehdä tarkempia valintoja ja vastustaa oikeutettuun etuun perustuvaa käsittelyä "Muokkaa asetuksia" -painikkeella. Voit muuttaa valintojasi, kuten peruuttaa antamasi suostumuksen, valitsemalla sivuston alalaidasta "Evästeasetukset". Valintasi koskevat tätä sivustoa.

    Tietosuojalauseke