Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Kesä huipentui festivaalikimaraan, mutta pikkujoulut lähestyvät jo

Kesän lomakausi huipentui elokuun festi­vaalikimaraan Helsingissä, kun juhlakansa valtasi Suvilahden Flow Festivaleilla ja hevarit saivat nauttia musiikista ja tunnelmasta Hellsinki Metal Festivalilla.

Kesä oli monellakin mittarilla ennätyksellinen, kun esimerkiksi Olympiastadion täyttyi ääriään myöten peräti yhdeksänä iltana Metallican, Bruce Springsteenin, Coldplayn ja PMMP:n houkuttelemina. Suuria maailmantähtiä siis nähtiin kesän aikana Suomessa, mikä ei ole mitenkään itsestään selvää.

Mutta tapahtuu sitä myös muulloin. Syksy ja talvi ovat yritys- ja henkilöstötapahtumien aikaa. Luvassa on bisnesfoorumeja, start­up-hypeä sekä tykypäiviä, pikkujoulujuhlia ja kick offeja.

Tänään ilmestyneessä Eventossa katseet kääntyvät kesästä syksyyn, talveen ja jo ensi kesän festarikauteen – tapahtumien tekijöiden arkeen ja juhlaan.

Yksi lehteen haastatelluista yritystapahtumien suomalaisista pioneereista on Timo Aalto, joka on 30 vuodessa kulkenut skeittitapahtumien järjestäjästä Pohjoismaiden suurimman tapahtumatoimistojen konsernin Liwligin johtajaksi. Nöyryys ja asiakaslähtöisyys ovat Aallon johtamisen ytimessä olevia arvoja, joita hän on pyrkinyt toteuttamaan jo ensimmäisessä, vuonna 1994 perustamassaan tapahtumatoimistossa. Aallon mukaan oman uupumisen myötä hänestä on kasvanut ihmisläheinen johtaja.

Pitkää päivää on painanut myös keväällä Malmön Euroviisujen teknikkona toiminut Topi Rinne. Kun Windows95Man esiintyi lavalla, kulisseissa kävi kuhina. Seurasimme Rinteen päivää hetki hetkeltä.

Eventon digiversion voit lukea kokonaisuudessaan Lehtiluukusta.


  • Tilaa Lehti

    Evento
    Kohtaamisia ja tukea kasvuun tapahtumien tekijöille ja toimistoille.

    Tilaa Evento