37-vuotias Pietu Sepponen päätyi tapahtuma-alalle harrastuksensa kautta. Hän soitti nuorena useissa bändeissä, joiden tyyli vaihteli instrumentaalirockista indiempään pop-rockiin.
Aluksi Sepponen järjestikin keikkoja ja tapahtumia omille bändeilleen.
”Noin kaksitoista vuotta sitten aloin tajuta, että tapahtumia voi järjestää myös ilman, että buukkaa itsensä sinne esiintymään. Aloin saada kiksejä oikeiden artistien ja kohderyhmän löytämisestä ja tunnelman luomisesta”, Sepponen muistelee.
Ala alkoi kiinnostaa Sepposta niin paljon, että hän jätti opettajaopinnot telakalle ja haki Turun humanistisen ammattikorkeakoulun kulttuurituottajalinjalle.
Opintojen ohella Sepponen työskenteli turkulaisen kulttuuriravintola Bar Kukan ohjelmavastaavana.
Osaamisen ja maineen karttumisen myötä hän pääsi tekemään buukkauksia legendaariseen Dynamoon.
Edesmenneessä jazzklubi Monkissa hän teki dj-buukkauksien lisäksi viestintää.
”Tein hetkellisesti myös keikkamyyjän työtä Gaea Bookingissa eli nykyisessä Alt Agencyssa. Matkaan kertyi monenlaisia positioita eri puolilta kulisseja, ja aloin nähdä koko ketjun sekä artistin, keikkamyyjän, keikkapaikan että yleisön näkökulmasta.”
Vuonna 2017 Sepponen rykäisi opinnot loppuun sekä ammattikorkeakoulussa että Turun opettajankoulutuslaitoksessa.
Useat eri työnantajat vaihtuivat hänen nykyiseen työpaikkaansa Sunborn Liveen.
Catering-yhtiö kasvoi monipuoliseksi tapahtuma-alan yritykseksi
Sunborn Liven taustayhtiö Sunborn Events perustettiin Turun kulttuuripääkaupunkivuonna 2011. Tuolloin yritys oli nimeltään Sunborn Catering, ja se vastasi Turun Logomon ravintolatoiminnasta.
Yritys alkoi hiljalleen ottaa osan Logomon ohjelmamyynnistä vastuulleen, jotta ravintolatoiminta olisi kannattavaa myös hiljaisempina päivinä.
Lopulta yrityksen nimi vaihdettiin Sunborn Eventsiksi, joka tarjoaa sekä ravintola- että ohjelmapalveluja.
Sunborn Live on ollut oma, erillinen toimijansa Eventsin sisällä vuodesta 2017 lähtien. Sunborn Live pyrkii luomaan lisää tapahtumia Turun ja Varsinais-Suomen alueelle.
Se toteuttaa Logomossa vuosittain lähes sata tapahtumailtaa sekä vastaa Naantalin kylpylän ja Kaivohuoneen keikkatoiminnasta.
Yritys järjestää niin pieniä klubikeikkoja kuin festivaalejakin. Jälkimmäisistä suurelle yleisölle tutuimpia ovat esimerkiksi Turun Kesärauha-festivaali sekä yhteistyössä Fullsteam Agencyn ja sen promoottorin Rauha Kyyrön kanssa toteutettu Knotfest, joka on yhdysvaltalaisen nu metal -bändi Slipknotin oma festivaalikonsepti.
Sepponen haluaa luoda Turkuun ja Suomeen tapahtumia, joita ei vielä ole mutta joille hän uskoo olevan kysyntää. Tämä vaatii joskus vuosien työtä, mutta Sepponen on pitkäjänteinen.
”Knotfest perustui vahvaan näkemykseen, että Turusta puuttuu raskaan musiikin iso tapahtuma. Tämän pohjustus vei vuosia, kunnes manifestointi tuotti upeita tuloksia.”
Festarien rinnalle jatkuvaa keikkatarjontaa Turun kesään ja festarit laajenevat myös talveen
Turku kaipasi Sepposen mielestä festivaalien rinnalle myös pienempiä ja säännöllisiä kesäkeikkoja, jollaisia esimerkiksi Helsingin Allas Sea Poolissa on.
Turku Energian sisäpihalla järjestetyt Turun Terassikesä -konsertit täyttivät yksittäisten keikkailtojen tarpeen.
Sepposen titteli Sunborn Livessä on promoottori. Toimenkuva sisältää niin artistivalintoja kuin uusien tapahtumakonseptien suunnittelemista ja toteuttamista.
Yksi hänen suurimmista onnistumisistaan on indiefestivaali Kesärauha. Se järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2019, ja kahden päivän early bird -liput myytiin loppuun neljässä minuutissa.
”Kun puhelin alkoi piippailla, että ennakkoliput on loppuunmyyty, totesin, että meillä taitaa olla aika hyvä tapahtuma käsissä.”
Kesärauha järjestettiin aluksi Turun vanhalla suurtorilla. Vuonna 2021 festivaali siirtyi Turun linnanpuistoon, ja samana vuonna tapahtuma valittiin Music & Median Industry Awards -gaalassa vuoden festivaaliksi.
Festarin kehitystyötä on jatkettu ja uusia keksintöjä kokeiltu. Kesän 2025 Kesärauhan lipunmyynnissä on pilotoitu uudenlaista lipunmyyntistrategiaa: ennakkolippuja on myyty alle 30 euron varausmaksulla, ja lopun asiakas on voinut maksaa myöhemmin.
Uusien innovaatioiden myötä festari lipuu myös laivalle. Tammikuun lopussa järjestetään ensimmäinen M/S Kesärauha Viking Gracella.
Arvopohja selittää suosiota
Sepponen uskoo, että tapahtuman vahvat ja selkeät arvot selittävät sen suosiota.
”Ilman arvopohjaa ei ole mitään, mikä ohjaa tapahtuman valintoja. Halusimme Kesärauhalle alusta lähtien vahvat arvot. Olemme kyllä cool, mutta ennen kaikkea ihmisläheinen, lämmin, kuunteleva ja yhdenvertainen tapahtuma, jolla on pehmeä tapa viestiä.”
Sepponen kokee, että arvot on onnistuttu konkretisoimaan yleisölle, ja se näkyy tapahtuman tunnelmassa.
Järjestyshäiriöitä on lähes olematon määrä, eikä kulttuurihistoriallisesti arvokas linna ole kärsinyt.
Moderni musiikkitapahtuma on osoittanut, miten monipuolisilla tavoilla historiallista ympäristöä voidaan käyttää.
Vaikka Sepponen puhuu konsepteista ja uuden liiketoiminnan luomisesta, inspiraatio työhön syntyy intohimosta musiikkiin ja artisteihin.
”Ilman artisteja koko tapahtuma-alaa ei olisi. Sytyn siitä, että löydän uusia artisteja ja saan olla mukana ketjussa, joka kasvattaa heitä kohti läpimurtoa. Ja siitä, että saan omiin tapahtumiimme pitkää uraa luoneita artisteja.”
Konseptien luominenkaan ei tarkoita Sepposelle pelkkiä palavereja ja exceleitä. Kyse on luovasta työstä ja leikillisestä oivaltamisesta.
”Kun käyn kesälomalla vieraassa kaupungissa, saatan miettiä, että olipa hieno puisto, voisiko siellä järjestää jonkin tapahtuman. Työssäni kaikki on mahdollista. Sunbornin ilmapiiri on kannustava, ja voin helposti lähteä esittelemään ja kehittämään uusia ideoita.”
Sepponen näkee mahdollisuudet myös haasteiden keskellä
Inspiroivan työn kääntöpuoli on hektisyys.
Sepponen on kuitenkin tunnettu valoisana persoonana, joka ei lamaannu vaikeissa tilanteissa.
”Minulle on sisäsyntyistä yrittää nähdä mahdollisuudet ja positiiviset puolet haastavissakin tilanteissa. Lisäksi rakastan aidosti tämän alan ihmisiä, ja se auttaa jaksamaan.”
Hän kestää stressipiikkejä osittain persoonansa ansiosta, mutta myös alan ilmapiiri on kehittynyt terveempään suuntaan.
”Koronan jälkeen myös työntekijöiden jaksamiseen on herätty. Työpuheluiden aikana kysytään aidosti, mitä toiselle kuuluu. Nykyään on myös lupa sanoa, jos on liikaa tekemistä. Reaktio voi olla, että voimia, palataan huomenna asiaan.”
Kollegana ja esihenkilönä Sepponen pyrkii olemaan kannustava, helposti lähestyttävä ja ymmärtäväinen.
Hän yrittää näyttää esimerkillään, että vaikeisiin tilanteisiin, kuten hankaliin työpuheluihin, voi suhtautua rauhallisesti.
”Yritän myös olla rakastumatta liikaa omiin ideoihini. Kuuntelen muita ja reflektoin omaa toimintaani. Olen aina valmis kuuntelemaan voittavan idean, vaikka se tulisi muilta.”
Jokaisen panoksesta tehdään näkyvä
Tiimiään Sepponen motivoi auttamalla jokaista työntekijää näkemään, mikä hänen merkityksensä työssä on.
”Jokaisen oman työpanoksen merkitystä voi kirkastaa hyvinkin arkisissa tilanteissa. Kun festarin koko tuotantotiimi on sitoutunut ja inspiroitunut, se näkyy lopputuloksessa.”
Positiivisuudestaan huolimatta Sepponenkin kohtaa välillä pettymyksiä. Kaikki keikkabuukkaukset eivät esimerkiksi toteudu toivotulla tavalla. Joskus hän saa myös kipakkaa palautetta.
Sepponen antaa tilaa pettymyksen tunteelle, mutta yrittää olla jumiutumatta siihen.
”Pahinta on, jos pettymys lamaannuttaa. Annan pettymyksen tuntua, mutta en jää vellomaan siihen, vaan yritän pohtia, mitä voin oppia keissistä, etten tekisi samaa virhettä uudelleen.”
Tärkein oppi, jonka Sepponen on johtamisesta oivaltanut, liittyy viestintään. Vaikka oma visio olisi itselle selkeä, se pitää avata yksityiskohtaisesti ja perustellusti myös muille.
”Ei pidä koskaan olettaa, että festivaalijohdon ajatus siitä, mitä tiimin jäseniltä odotetaan, toteutuu ilman, että olet prosessissa mukana riittävän vahvasti.”
Visiota kohti vievien tavoitteiden tulee olla selkeitä ja perusteltuja. Prosessin etenemistä pitää seurata säännöllisesti, mutta jos jokin asia ulkoistetaan, se pitää ulkoistaa oikeasti ilman mikromanageeraamista.
Toinen Sepposen oivallus on se, ettei visioita ja konsepteja synny ilman arvoja. Selkeästi määritellyt arvot näkyvät tapahtuman isoissa ja pienissä valinnoissa artisteista ruokaan ja reklamaatioiden hoitamisesta narikkaan.
”Arvot pitää määritellä heti festarin syntyvaiheessa”, hän painottaa.
Intohimona luoda elämyksiä nimenomaan Turkuun
Sepponen sai tietää syyskuussa 2024 tulleensa valituksi vuoden positiivisimmaksi turkulaiseksi.
Tunnustus tuntui hyvältä, sillä Sepposella oli takanaan tiukka kolmen festarin rutistus. Maaliskuussa Rukalla järjestettiin after ski -festivaali Harmaa Rinne, kesäkuussa Kesärauha ja heinäkuussa Turun Tall Ships Racesin yhteydessä Slot Festival.
Sepponen on tunnustuksesta iloinen, sillä hän ei miellä itseään julkisuuden henkilöksi. Hän on ennen kaikkea turkulaisen tapahtumatuotannon sanansaattaja, ja kokee saaneensa palkinnon juuri työnsä ansiosta.
”Henkilökohtainen arvovalintani on ollut se, että olen halunnut luoda elämäni Turkuun enkä ole lähtenyt töiden perässä muualle. Yritän elävöittää ja vahvistaa Turkua tapahtumakaupunkina, joten tämä oli kiva tunnustus.”
Uusia festareita paukkupakkasilla
Sunborn Liven suurimmat tapahtumat järjestetään kesällä. Yrityksessä mietitään kuitenkin koko ajan, miten tapahtumakautta voisi pidentää, sillä Suomen festarikesä on melkoisen täysi.
Maaliskuussa 2024 yritys järjesti after ski -festivaali Harmaan Rinteen Rukalla yhdessä Hartwallin Original Long Drinkin kanssa. Kaksipäiväisen tapahtuman pääesiintyjiä olivat JVG ja Sanni. Festivaali onnistui niin hyvin, että jatkoa seuraa maaliskuussa 2025.
”Ensimmäinen Harmaa Rinne opetti enemmän kuin viisi kesäfestivaalia. Onnistuimme äärimmäisen hyvin, vaikka talvi näytti lumen osalta monet puolensa. Oli kirpakkaa pakkasta ja lumisadetta”, Pietu Sepponen summaa.
Lavaolosuhteista tehtiin artisteille miellyttävät lämmittimillä ja puhaltimilla. Huoltotilat olivat lämmitetyt, ja festivaalialueella oli tulipatoja. Juomavalikoimassa oli höyryävää hehkuviiniä ja terästettyä kaakaota.
Sunborn Live järjestää myös toisen talvitapahtuman, M/S Kesärauha -festivaaliristeilyn. Viking Gracella tammikuussa 2025 seilattavalla risteilyllä esiintyvät muun muassa Saimaa, Karri Koira ja Kemopetrol. Oheisohjelmassa on bängerbingo ja Bar Kukan levyraati, jossa yleisö pääsee arvioimaan biisejä artistien kanssa.
Sepponen uskoo, että risteilyn lopputulos on win-win molemmille järjestäjille.
”Kesärauhan brändi on isompi kuin yksi festariviikonloppu. Olemme miettineet sille jo pitkään spin off -tapahtumaa. Tammikuu on perinteisesti hiljaisempi tapahtumakuukausi, eikä Kesärauhan yleisö ole tyypillisimpiä risteilyllä kävijöitä, joten Viking Line saa myös ihan uuden asiakasryhmän.”