Monesti työpaikoilla pohditaan, kenen vika jokin asia on. Osalle meistä on tärkeää löytää syyllinen. Joillekin taas on ensiarvoisen tärkeää, että ainakaan heitä ei voida syyttää. Tämän varmistamiseksi on luonnollista vierittää syy huonosta lopputuloksesta jonkun muun harteille.
Me esimiehet joudumme oikeasti miettimään, miksi asiat menevät joskus pieleen. Hyvä tapa purkaa ongelmaa on palata alkuun, jopa ihan asianomaisten rekrytointiin saakka.
Kuka rekrytoi ja perehdytti? Jos työntekijää ei ole perehdytetty, ei tarvitse olla ennustaja tietääkseen, että jossain kohtaa menee pieleen. Sama juttu on, jos tehtävä on muuttunut ajan kuluessa. Rekrytointi saattoi olla hyvä ja onnistunut alkuperäiseen tehtävään, mutta harva meistä on hyvä kaikessa. Ei ole työntekijän vika, jos ajan mukana muuttunut toimenkuva ei ole hänelle ominainen.
Jokaisen tulee opiskella ja harjoitella uusia työelämässä tarvittavia taitoja ja ymmärtää, että työuran aikana maailma muuttuu ja toimenkuvien vaatimukset muuttuvat. Osa etsiytyy itse aktiivisesti koulutuksiin, mutta usein kouluttautuminen etenee työnantajan aloitteesta. Jos työntekijän osaaminen ei vaikuta olevan tehtävän nykyvaatimusten mukaisella tasolla, esihenkilö voi miettiä, onko työntekijälle tarjottu mahdollisuutta kouluttautumiseen.
Kurssit ovat hyviä, mutta harva koulutus on yhtä tehokas kuin hyvässä tiimissä työskentely. Paras tapa oppia uutta onkin tehdä työtä osaavassa tiimissä. Kokeneemmilta työkavereilta oppii valtavasti ja työn ohessa pääsee itsekin tekemään. Myös nuorilta oppii. He ovat ajan hermolla ja tietävät uusimmat konstit. Esihenkilö voisikin kysyä itseltään, että onko työntekijää altistettu hyville kollegoille.
Jos työhön on palkattu hyvä työntekijä, hänet on perehdytetty hyvin ja hän on saanut oppia koulutuksista ja kollegoilta, voidaan kysyä, onko häntä johdettu hyvin. Ovatko tehtävä ja tavoitteet olleet selviä? Onko hän saanut tukea vaikeisiin asioihin? Onko esihenkilö ollut tavoitettavissa, jos työtehtävissä on ollut haasteita?
Me esihenkilöt olemme vastuussa tiimimme tekemisistä ja suoriutumisesta. Jos tiimini epäonnistuu, vastuu on minun. Olen laiminlyönyt perehdyttämisen, kouluttamisen, jatkuvan työssä oppimisen tai johtamisen. On myös mahdollista, että olen antanut tehtävään liian vähän aikaa tai vääränlaiset työkalut.
Kun tiimi tai työntekijä epäonnistuu, meidän esihenkilöiden on aika katsoa peiliin. Vika on minun. Syy on minun. Minun vuokseni joku tiimissäni tai koko tiimini kokee epäonnistumisen tunteita, asiakas on harmissaan ja tulos on pielessä.
Peiliin katsominen on tuskallista. Peili tekee meistä surullisia. Peili tuo nöyryyttä. Nöyryys puolestaan on ainoa keino välttää norsunluutornit. Nöyryys muistuttaa meitä työntekijöiden voimattomuudesta, kun kaikkea ei voi muuttaa. Nöyryys tekee meistä parempia johtajia. Se muistuttaa, että onnistuminen riippuu tiimimme onnistumisesta ja että meidän tehtävämme on huolehtia johdettavistamme.
Nöyryys pitää meidät ihmisinä.
***
Lue lisää Tomi Lanton kolumneja tästä linkistä.
Tomi Lantto kirjoittaa kolumnisarjassaan johtamisesta. Lantto on Antellin toimitusjohtaja ja perheyrittäjä.
