Olut

Suomen paras olut 2025 on salmiakkinen ja marjainen sour

KUVA Suomen Paras Olut

Suomen paras olut vuosimallia 2025 on Coolhead Brew -panimon Salmiac Licorice Blackcurrant Sour. Kilpailun tulokset julkistettiin torstaina.

Maan parhaan tittelistä kilpaili kaikkiaan 440 olutta. Yli viidenkymmenen tuomarin voimin niistä valikoitiin viime viikonloppuna voittajat viidessätoista kilpailusarjassa.

Alla ovat kaikki voittajat ja niiden yhteydessä tuomarien kuvaus.

Keskiviikkona julkistettiin Suomen paras siideri. Voiton vei Lepola Drinksin Rauha.

Suomen paras siideri -kilpailuun osallistui tänä vuonna 56 siideriä 13 eri tuottajalta. Kilpailusarjojen tulokset ovat tämän jutun lopussa.

Suomen paras olut 2025

Salmiac Licorice Blackcurrant Sour, CoolHead Brew

Heti tuoksussa yhdistyvät marja-, salmiakki- ja lakritsikerrokset kertovat lasissa olevan monimutkaisen ja omanlaatuisensa hapanoluen. Ensimmäisen kulauksen jälkeen maussa ilmoittautuvat tuoksun mukaiset syvemmät makukerrokset. Monimuotoisuudesta huolimatta olut on tasapainoinen. Pitkään jatkuvassa jälkimaussa on marjoja ja suolaista karamellia. Mielenkiintoinen ja taatusti keskustelua herättävä laadukas olut.


Sarjojen voittajat

KUVA Suomen Paras Olut

Alkoholiton tai vähäalkoholinen olut

1, Kukko Pils Alkoholiton, Laitilan Wirvoitusjuomatehdas

Puhdas pils, humalointi kunnossa, toimii hyvin vaikkapa saunajuomana.

2, Keisari Micro IPA, Nokian Panimo

Tunnistettavan IPAmainen, sitrusta ja mäntyä, hyvä tasapaino.

3, Villi & Vapaa Raspberry Sour, Fiskarsin Panimo

Hapot kohdillaan, raikas vadelma tuoksussa ja maussa.


Kevyesti humaloitu vaalea lager

1, Pumpattava barbaari, Panimoyhtiö Tuju

Tyylikäs, puhdas, persoonallinenkin helles. Hyvä tuote ahtaissa raameissa. ”Hellesin hyvä”.

2, LuomuLeevi, Teerenpeli Panimo ja Tislaamo

Tasapainoinen ja helposti juotava laadukas lager.

3, Kukko Helles, Laitilan Wirvoitusjuomatehdas

Maukas ja puhdas helles-tyylin edustaja.


Pils tai muu vahvasti humaloitu lager

1, Katuma Pils, Temperance Brewing

Upea ulkoasu. Tuoksussa tervehtii jalohumalan tuoksu. Olut on rapeanraikas kuten saksalaistyylisen pilsin kuuluu olla. Kestävä katkera jälkimaku.

2, Olutmestari Pils, Vakka-Suomen panimo

Yrttimäisiä vivahteita tuoksussa, maltaisuus ja humalan katkerot tasapainossa.

3, Kukko Vahva Pils, Laitilan Wirvoitusjuomatehdas

Kaunis ja kirkas kullan väri, miellyttävä humala-aromi ja muhevasti maltainen pohja.


Muu vaalea lager

1, Vasta Helles Lager, Kanavan Panimo

Kaunis, kirkas, pehmeä, maltainen: erinomainen Festbier.

2, Enigma American Double Bock, Vakka-Suomen panimo

Pehmeä ja hunajainen.

3, Prykmestar Keller Bier, Vakka-Suomen panimo

Raikas hyvä olut. Dokabiliteetti kunnossa.


Tumma tai värillinen lager

1, Kippari tumma lager, Kanavan Panimo

Hennon paahteinen, maltainen ja mukavan rapsakka. Edustaa erinomaisesti tummaa tšekkityyliä.

2, Baijermeijer Bock, Mallaskoski

Helposti lähestyttävä, virheetön ja tyylinmukainen bock.

3, KASKI Mustakaura, Takatalo & Tompuri

Kevyesti paahteinen. Moderni esimerkki klassisesta Schwarzbier-tyylistä.


Vaalea tai keskitumma ale

1, Bellywasher, Iso-Kallan Panimo

Erinomainen juotavuus. Tukevasti maltainen, onnistunutta karamellisuutta mukana. Skottialelle kuuluva tahmeahko suutuntuma ei mene yli.

2, Vimma, Mathildedalin Kyläpanimo

Esittelee räväkästi amerikkalaisen barley winen ominaisuudet. Itsevarman vahva hartsimainen humalointi kantaa jykevää mallasrunkoa.

3, Toivo Red Ale, Kanavan Panimo

Hienosti tasapainoinen red ale, solahtaa helposti nielusta alas.


APA tai Sessio IPA

1, Sytytys: Micro NEIPA, Panimo Himo

Todella tasapainoinen ja helposti juotava, maultaan täyteläinen alkoholiltaan mieto NEIPA. Siistit katkerot, miellyttävästi trooppinen makumaailma.

2, COMBAT ROCK INDUSTRY XXV, Panimo Himo

Sitruksinen aromi, katkerot kohdallaan, tasapainoinen, puhdas jälkimaku.

3, Plan C From Space, Masis Brewery

Hyvä suutuntuma, mandariininen, ei liian sitruksinen, hyvä runko ja intensiteetti. APA-tyylin mukainen ja helposti juotava.


Samea IPA

1, Double Banger: Motueka Talus, Mallassepät

Persoonallinen samea IPA, Vahva simainen aromi. Tasapainoisesti tyylinmukainen, paljon sitrusmaisia vivahteita.

2, Neo-Elektro, Salama Brewing

Monikerroksinen samea IPA, mukava suutuntuma, tasapainoinen mallikappale.

3, Hazy Hoodz Tropics, Olarin Panimo

Mäntymetsää ja greippiä alun tuoksuvyörystä pitkän ja katkeran loppumaun maaliin asti.


IPA

1, 254 California Redwood , Fat Lizard Brewing Company

Havuinen, kivasti karamellisuutta, maltilliset katkerot. Laadukas ja tasapainoinen Red IPA.

2, Keisari Mosaic IPA, Nokian Panimo

Kevyesti sitruksinen, helppo kesä-IPA.

3, Trippin´On Pine Cone, Olarin Panimo

Greippinen ja raikas. Hyvä runko.


Vehnäolut

1, Kukko Vehnä, Laitilan Wirvoitusjuomatehdas

Weissbier-tyylin kelpo edustaja, hyvä aromiprofiili, tasapainoinen kokonaisuus. Kermainen suutuntuma, puhdas makuprofiili, erinomainen juotavuus.

2, Husky Witbier, Husky Brewing

Hyvä juotavuus, raikas, sitruksinen aromi jatkuu maussa.

3, Weizen Bock, Koskipanimo

Hedelmäinen ja tasapainoinen vehnäbock. Tyylissään hyvin juotava olut.


Stout tai portteri

1, Origin, Mallassepät

Paksua kuin nestemäinen mämmi, ihanasti espressocremainen vaahto. Pyöreän paahtunut kaikin puolin. Taivaallinen pari jäätelö-mutakakku-yhdistelmälle.

2, Kellariolut No 2 Imperial Stout, Teerenpeli Panimo ja Tislaamo

Tyylinmukainen aromimaailma. Vahvuuteensa nähden vaarallisen juotava.

3, Seppä, Mathildedalin Kyläpanimo

Kelpo esimerkki amerikkalaisesta stoutista. Humalten ja paahtuneen maltaan flavorit yhdistyvät kauniilla tavalla.


Hapanolut, maustamaton tai maustettu

1, Salmiac Licorice Blackcurrant Sour, CoolHead Brew

Suun täydeltä makua, täyteläinen ja tasapainoinen. Mielenkiintoinen kokonaisuus, houkutteleva happaman ja suolaisen elegantti yhdistelmä.

2, Floridus, Fiskarsin Panimo

Makuja täynnä, kompleksinen, ylikypsiä marjoja ja viinimäisyyttä.

3, Luoto, Kanavan Panimo

Raikas, tasapainoinen, pehmeä, hyvällä tavalla simppeli ja helppo juotava.


Maustettu olut

1, Korven Savu Smoked Lager, Karvilan Panimo

Suomalaisuus astioituna. Hento savu, herkkä kuusenkerkkä, puhdas olut. Hienostunut kokonaisuus, mieleen tulee metsä ja nuotioretki. ”Essence of perkele”.

2, Medusa Rum Barrel Aged Spiced, Mallaskoski

Mausteinen, mutta tasapainossa. Voimakas runko kätkee taitavasti barley winen alkoholivahvuuden.

3, INKI Ginger Pale Ale, HIISI

Tuore inkivääri maistuu vahvasti. Taustalla oleva APA on puhtaasti tyylinmukainen.


Kypsytetty olut

1, Teerenpeli Whisky Barrel Aged Scottish Ale, Teerenpeli Panimo ja Tislaamo

Tekee kunniaa pohjatyylilleen, hyvin skottimainen. Selkeät viskitynnyrin aromit. Hämmentävän raikas ollakseen tynnyröity vahva olut. Yhdistää kaksi ei niin raikasta oluttyyliä hämmentävän hyväksi, juotavaksi olueksi.

2, Uncle Ossi, Tired Uncle Brewing

Korkea alkoholi tuo lämpöä jyräämättä imperial stout -tyylistä olutta. Kestää lasissa pitkään maukkaana.

3, IKIIURSO Imperial Stout, HIISI

Intensiivinen imperial stout, pehmeä ja tyyliinsä nähden helposti juotava.


Muut oluet

1, Bock’s Katajavehnäpukki, Bock’s Corner Brewery

Onnistunut symbioosi, weizenbockin ja sahdin välimuoto. Hyvä suutuntuma. Raikas, alkoholi ei puske läpi. Mukava makeus ja positiivisessa mielessä banaaninen.

2, KASKI Savubock, Takatalo & Tompuri

Tasapainoinen savu, palvikinkkua, pehmeä pitkä maku.

3, Pramia Sahti, Pramia

Perinteinen sahdin suutuntuma. Uskollisesti tyylinmukainen makea sahti.


Paras sahti

Pramia Sahti, Pramia

Perinteinen sahdin suutuntuma. Uskollisesti tyylinmukainen makea sahti.


Paras gluteeniton

254 California Redwood, Fat Lizard Brewing Company

Havuinen, kivasti karamellisuutta, maltilliset katkerot. Laadukas ja tasapainoinen Red IPA.


Suomen paras siideri 2025

Lepola Drinks Rauha Suomalainen Aito Siideri

KUVA Suomen Paras Siideri

Sarjojen voittajat

Aidot siiderit

1. Lepola Drinks Rauha Suomalainen Aito Siideri
2. Terissaari Korte
3. Vaski Cider Sarastus

Maustetut aidot siiderit

1. Lepola Drinks Honey Apple Cyser
2. Lepola Drinks Rhubarb Apple Cider
3. Hallonmäen siideripanimo Kuningatar

Aidot perryt

1. Lepaan Viinitila ja Panimoinen & Lemmes Olga ja ystävät
2. Lepola Drinks Perry
3. Lepaan Viinitila ja Panimoinen & Lemmes Pärry 2024

Muut siiderit

1. Lepola Friends’ Cider
2. Vaski Cider Punomo
3. Vaski Cider Saaga Dry

Lue myös: Sopivasti rähjäinen Olarin Panimo menestyy Konepajalla – ”Tämän tyyppistä paikkaa ei Helsingissä ole aikaisemmin ollut”


  • Tilaa Lehti

    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker