Bocuse d'Or

Kokkien MM-kisojen ensimmäinen tehtävä julki – Ismo Sipeläinen ilahtui

Ismo Sipeläinen valmistautuu uransa toiseen Bocuse d’Or -loppukilpailuun. Kuvassa Sipeläinen ja assistentti Kaisa Laanemäe Euroopan-karsinnoissa Norjassa maaliskuussa. KUVA Bocuse d’Or

Maailman vaativimpana pidetty kansainvälinen kokkikilpailu Bocuse d’Or lähestyy. Ensimmäinen tehtävänanto julkistettiin tiistaina.

Suomen edustaja Ismo Sipeläinen ja muut loppukilpailuun selvinneet kokit ottavat toisistaan mittaa Ranskan Lyonissa 26.–27. tammikuuta 2025.

Finaalissa suoritetaan kaksi tehtävää, joista ensimmäinen julkistettiin nyt. Se on vadilta tarjoiltava kokonaisuus, jonka raaka-aineiksi on määritetty metsäkauris, ankanmaksa ja tee.

Teelaaduista voi valita joko savustetun japanilaisen teen, mustan intialaisen teen tai kiinalaisen oolong-teen.

Jokainen joukkue kokoaa vatiannoksen, johon pitää asetella metsäkauris vadille kolmena palana. Kauriista pitää käyttää kokonainen luullinen satula ja kaksi sisäfilettä (englanniksi in-bone saddle, tenderloins).

Vadille pitää valmistaa lisäksi metsäkaurista ja ankanmaksaa sisältävä piirakka.

Vadin kaveriksi tehdään lisuke, jonka tulee perustua kilpailijan maan omiin hedelmiin.

Lisäksi valmistetaan 16 kaksiväristä suljettua raviolia vapaavalintaisella täytteellä. Ne tarjoillaan kirkkaassa metsäkaurisliemessä, joka on maustettu teellä.

Tehtävään liittyy kilpailun sponsoreiden määrittämien tuotteiden ja -astioiden, kuten teepannun käyttäminen.

Kilpailijoilla on viisi ja puoli tuntia aikaa tehtävän suorittamiseen. Ruoka mitoitetaan 16 hengelle.

Mieluisat raaka-aineet

Toista kertaa urallaan Bocuse d’Orissa kilpaileva Ismo Sipeläinen on tyytyväinen tehtävänantoon ja annettuihin raaka-aineisiin.

”Sitä ehkä vähän naureskelimme, että mikä hedelmä nyt sitten olisi suomalainen, suurin osa kun on tuontitavaraa. Toisaalta sama se on monella muullakin maalla”, Sipeläinen kertoo Avecille.

”Tee puolestaan on uute siinä missä muutkin kisassa käytetyt tuore- tai kuivayrttiuutteet. Uutta on se, että kaikkien pitää nyt valmistaa consommé ja maustaa se yhdellä pääraaka-aineista”, Sipeläinen jatkaa ja viittaa teellä maustettuun metsäkaurisliemeen.

Metsäkauris on mieleinen valmistettava metsällä viihtyvälle Sipeläiselle.

”Hirvijahdissa olen ollut itse selkeästi enemmän, mutta jahti on jahti. On aina kiva, kun mukana on villiksi laskettava raaka-aine, jota ei lähtökohtaisesti ole kasvatettu tai viljelty.”

Bocuse d’Or on äärimmäisen vaativa kokkikilpailu, joka edellyttää pitkää omistautumista harjoittelulle ja yksityiskohtien loputonta hiomista.

Suomen joukkueen taival kohti Lyonia oli katketa yllättäen Euroopan-karsinnoissa Norjan Trondheimissä maaliskuussa.

Kisapäivän suoritus itsessään sujui hyvin, mutta tuomarien langettama pisterangaistus oli pudottaa Sipeläisen ulos loppukilpailusta.

Suomen tekemän selvityspyynnön jälkeen kävi ilmi, että tuomarien ja Sipeläisen näkemykset erosivat siinä, täyttikö kalavadin asettelu määräykset.

Tuomarien sana on laki, ja Sipeläisen oli tyytyminen kymmenenteen sijaan.

”Kymmenen meni jatkoon, ei siinä mitään. Seuraavaksi tulee uusi kilpailu ja uusi tehtävänanto. Ainakin paperilla kaikilla on samat mahdollisuudet finaalissa. Kuukauden päästä tietysti joku voi olla jo seuraavalla aukeamalla ja joku jo vaihtanut kirjaa. Pohjimmiltaan tilanne on meidän kannaltamme sikäli hyvä, että me tulimme Trondheimissä jo plokanneeksi virheitä pois, ja niitä pitäisi siksi olla Lyonissa vähemmän tehtäväksi.”

Yllä: Kisaorganisaatio esittelee tehtävänantoa yksityiskohtaisesti Instagramissa.

Lue myös: Tatu Ollila sijoittui kärjen tuntumaan nuorten kokkien MM-kisoissa – mysteerilaatikosta paljastui Unkarin erikoisuuksia

Lue myös: Kaisa Laanemäe on kokkilupaus, joka omistautuu nyt Ismo Sipeläisen MM-taistolle ja saattaa joskus edustaa Suomea itsekin


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi