
Ravintola Amelie avaa ovensa keskiviikkona Turun jokirannassa samoissa tiloissa, joissa toimi kuuden vuoden ajan kasvisravintola Hügge. Omistajatkin ovat samat.
”Mietimme pitkään, miten uudistaisimme konseptia. Kun olimme toimineet jo kuusi vuotta, tehneet 30 ruokalistaa ja 300 lounaslistaa, tuntui vaikealta keksiä enää mitään uutta, joka toisi paikkaan kunnolla pöhinää”, Amelien taustayhtiön CT-ravintoloiden omistajiin kuuluva Simo Hallikainen kuvailee Avecille.
Amelie sijaitsee Turun Vähätorilla osoitteessa Linnankatu 3. Hüggen aikaan tila oli vaaleasävyinen ja keveä. Nyt tilalla on tummempia, maanläheisiä värejä ja ylellisiä materiaaleja, kuten samettia ja marmoria.
Ravintolan eri huoneet on sisustettu toisistaan poikkeaviksi. Ne tarjoavat vaihtoehtoja pienestä baaripöydästä omaan loosiin tai pitkään pöytään, jonka ääressä voi istua useita eri seurueita.
Tuulihattuja ja tartaria
Amelien ruokalistalla on ranskalaisen keittiön klassikoita, osittain moderneina tulkintoina.
Luvassa on muun muassa tuulihattuja, tartaria, ratatouillea, nizzansalaattia, simpukoita, pippuripihviä sekä suklaamoussea ja appelsiinikohokasta.
Suurin osa resepteistä on muovautunut parin viikon intensiivisen testijakson aikana Hallikaisen käsissä.
”Tämän ravintolan avaaminen eroaa monesta muusta siinä, että vaikka tilassa tehtiin mittavaa remonttia, keittiö oli koko ajan toiminnassa. Pystyin rauhassa testaamaan annoksia täällä, enkä jonkin toisen ravintolamme keittiössä, muiden tiellä”, Hallikainen naurahtaa.
”Olen työskennellyt kokkina vuodesta 2001, ja koulutukseni on perustunut ranskalaiseen keittiöön. Monet näistä resepteistä ovat kulkeneet mukanani pitkään ja tulevat suoraan selkärangasta”, Hallikainen sanoo. Hän kertoo, että tulee itse työskentelemään tiiviisti Amelien keittiössä tulevat kuukaudet.
Amelien ruokalistan kantava ajatus on, että jokainen saa syödä mitä haluaa.
”Meille voi tulla istuskelemaan ravintolan etuosan baarialueelle ja ottaa muutaman snäcksin viinin kanssa – tai syödä siinä vaikka pihvin. Ruokalista on suunniteltu monipuoliseksi, ja sieltä löytyy sekä tuttuja lohturuokia että rohkeampia makuelämyksiä. Kokonaisia ruodottomia kaloja on harvoin tarjolla, mutta meillä grillattu meribassi on yksi suosikeistani. Toinen lempiannokseni on haukikvenellit.”

valkoisesta parsasta ja pikkelöidystä sitruunasta sekä hummerikastiketta. KUVA Amelie
Ravintolan ruokalista on varsin laaja, noin 25 annoksen mittainen. Alkuruoat on hinnoiteltu 5–18 euroon ja pääruoat 24–40 euroon.
Lisäksi tarjolle tulee vielä liitutaululle kirjoitetut erikoisannokset.
”Meille tarjotaan usein pienempiä eriä tiettyjä raaka-aineita, joten nyt pystymme hyödyntämään niitä liitutaulun annoksissa. Samoin vaikkapa sesongin raaka-aineet, kuten parsa, otetaan mukaan liitutaulun kautta.”
Amelien viinilista keskittyy ranskalaisiin viineihin, mutta mukana on myös erikoisuuksia muista maista.
”Samppanjalistamme on varsin kattava, ja kellarissa on paljon erikoisviinejä, joita tarjoamme myös laseittain. Lisäksi cocktail-listalla on klassikoita ja omia spesiaaleja”, Hallikainen lupaa.
Suosittu jo ennen avaamista
Amelien taustayhtiöllä CT-ravintoloilla on seitsemän ravintolaa Turussa ja yksi Nauvon vierasvenesatamassa.
”Meillä on Turussa jo aasialainen ravintola Nobi, italialainen ravintola Tårget ja espanjalainen ravintola di Trevi, sekä Agnes ja Nooa, jotka ovat klassinen ja moderni skandinaavinen ravintola. Lisäksi meillä on kahvila Fontana. Jotakin kuitenkin puuttui – ranskalainen brasserie-tyylinen ravintola, ja sen paikan täyttää nyt Amelie”, Simo Hallikainen asettelee.
”Olemme perheyritys, joten pystymme tekemään nopeita ratkaisuja ja viemään ideat käytäntöön nopeasti. Tämä on meille tavallaan myös pilottiprojekti – voimme laajentaa tätä käytäntöä jatkossa ehkä muihinkin ravintoloihin.”


Turkulaisten osoittama kiinnostus Amelieta kohtaan on yllättänyt ravintoloitsijat.
”Emme ole markkinoineet ravintolaa juuri lainkaan, julkaisseet menua tai viinilistaa emmekä kertoneet ravintolasta vielä juuri mitään, mutta jo ennen avajaisia meillä on esimerkiksi 90 varausta ensimmäiseen päivään ja yli sata seuraavaan. Se kertoo siitä, että tämäntyyppiselle ravintolalle on selvästi Turussa kysyntää”, Hallikainen iloitsee.
Amelien työntekijöistä suuri osa on työskennellyt aiemmin Hüggessä, osa taas siirtyy uutukaiseen paikkaan CT-ravintoloiden muista ravintoloista. Tutun porukan kanssa uuden paikan avaaminen on helppoa ja paineetonta, mutta Hallikainen myöntää, että silti häntä jännittää hiukan.
Tärkeintä hänelle on Amelien tunnelma.
”Meillä on rento asiakaspalvelu, joka tukee kokonaisvaltaista ruokakokemusta ja laadukkaita annoksia. Haluamme, että asiakkaat voivat nauttia ruoasta ja juomasta aivan uudenlaisessa paikassa Turussa.”
Amelie avautuu keskiviikkona 12.3. Ravintola on auki tiistaista torstaihin iltaisin ja perjantaista lauantaihin koko päivän.
Erillistä lounaslistaa ei ole, vaan ravintolassa tarjoillaan à la carte -annoksia koko päivän.
Lue myös: Mikä oikeastaan on brasserie? Entä bistro? Vuoden keittokirja avaa termit
Lue myös: Hans Välimäki avaa taas ravintolan: Espan uutuus haluaa sykkiä aamusta iltaan