Vietin joulua Berliinissä, ja välipäivinä vein puolison illalliselle Hallman & Klee -ravintolaan. Itselleni käynti oli jo toinen, sillä olin syönyt ravintolassa edellisen kerran toukokuussa ystäväni kanssa. Tiskillä oli vastassa tuttu tarjoilija. Se kuitenkin yllätti, että hänkin muisti minut yli puolen vuoden takaa.
Toukokuinen illallinen oli oivallinen. Lämmin keli houkutteli syömään terassilla, jossa seurasimme viereisellä aukiolla löllötteleviä berliiniläisiä samalla, kun söimme muun muassa fantastisen pehmeää perunakeittoa lipstikkaöljyn kera. Reilussa kolmessa tunnissa viinikin voiteli kielenkantoja siinä määrin, että tarjoilijan kanssa tuli höpöteltyä niitä näitä. Jätimme ystävän kanssa kelpo tipin ja hehkutimme ravintolaa – sekä erinomaista asiakaspalvelua – tahoillamme. Toisin sanoen puhuimme tarjoilijasta selän takana hyvää.
Jäin miettimään, kuinka usein olen puhunut ravintolahenkilökunnasta selän takana täällä Suomen-päässä. Suhteellisen harvoin mutta pääosin pelkkää hyvää. Muistan kehuneeni muun muassa nyt jo lopetetun Lyonin tarjoilijaherraa, jonka ulosanti oli humoristisen kuivakkaa. Ja The Firmin jätkiä, jotka saattavat huikata toiselta puolen baaria, että ”otatko lisää viinaa”, kun pyörittelen jäitä tyhjässä lasissani. Sekä tietenkin Ullakon silinteripäistä baarimikkoa, jonka nokkelaa läpänheittoa oli ilo kuunnella juomia odotellessa.
Kun tuttavat kyselevät ravintolasuosituksia, mainitsen aina osaavan tai persoonallisen henkilökunnan, jos siihen on aihetta. Useimmiten henkilökunnan asenne ratkaisee, kun illan ravintolavalinnasta kisaa kaksi muuten tasavahvaa paikkaa. Se paikka voittaa, jonka henkilökunnasta on hyvää sanottavaa. En ole hetkeen kohdannut ilkeitä tai tylyjä asiakaspalvelijoita, mutta välinpitämättömiä silmienpyörittelijöitä on kyllä tullut vastaan. Heidänkin maineensa tuntuu jännästi olevan ”kaikkien” tiedossa.
Kuumottavampi ajatus on, mitä ravintola-ammattilaiset puhuvat selän takana meistä asiakkaista. Alan olla sen verran keski-ikäistynyt ja säyseä, että illanviettoni tuskin ovat päätyneet esimerkiksi Jodelin Aasiakas-kanavalle. Tietääkseni en tällä hetkellä kärsi aktiivisista porttikielloistakaan. Sen sijaan mieltymykseni Dirty martineihin, jekkushotteihin ja hedelmäisiin oluisiin ovat tiedossa ainakin kantabaareissani. Sekin ilahduttaa, kun tiskin takana kysellään, missä olen viime aikoina luuhannut. Tällainen pieni huomaavaisuus on vip-kohtelua parhaimmillaan – ja vieläpä ilmaista!
Mukava ja vilpittömän persoonallinen käytös jää mieleen ja toimii kuin käyntikortti, ja ilmiö koskee sekä asiakasta että ammattilaista. Kun homma pelaa – tai ei pelaa – henkilökunnan päässä, asiakkaat kyllä kertovat siitä eteenpäin, mikä puolestaan lisää tai vähentää ravintolan houkuttelevuutta. Ja vastaavasti mukava ja reilu asiakas saa parempaa palvelua, kun taas öykkäröivistä perseenpuristelijoista varoitellaan kollegoita, jos nyt sikailijoita enää asiakkaaksi huolitaankaan.
Oma maineeni Hallman & Kleen tarjoilijan silmissä taisi huonontua, sillä ajauduimme puolison kanssa riitaan kesken illallisen, ja pääruuasta eteenpäin pöytäämme ympäröi hyytävä ilmapiiri. Riita ei ollut vakava, oli vain päästeltävä höyryjä viikon tiiviin yhdessäolon jälkeen.
Tutulla tarjoilijalla onneksi oli pelisilmää. Hän varmisti, olimmeko tyytyväisiä illan kulkuun heidän osaltaan ja jätti meidät muuten murjottamaan rauhassa.
Se vasta olikin huomaavaista. Tällaista palvelua on ilo kehua selän takana, vaikka itse olisikin ollut hankala asiakas.
LUE MYÖS: Asiakaspalvelua rakastava Annika Kaukoranta neuvoo: Ole vilpitön
