Tapahtumateollisuus

Tapahtumateollisuus: Hetki on erityisen huono veronkorotuksille

Pääministeri Orpon hallituksen kautta on takana reilu vuosi ja edessä vielä 2,5 vuotta. Toisin sanoen hallituksen työ on jo täydessä vauhdissa, mutta vielä on paljon aikaa toteuttaa aiempia linjauksia ja tehdä myös uusia avauksia.

Edunvalvonnallisesti Tapahtumateollisuus ry kantaa huolta tapahtuma-alan yritysten taloudellisesta tilanteesta. Yritystapahtumien osalta vuosi ei ole ollut helppo, ja nyt kasvu on tyrehtynyt eri puolilta tulevien signaalien perusteella myös kuluttajatapahtumissa. Hetki on erityisen huono veronkorotuksille, ja tämän olemme myös kaikessa viestinnässämme ja vaikuttamistoiminnassa tuoneet esiin. Yleinen alv nousi 24:stä 25,5 prosenttiin 1. syyskuuta. Lippujen hintoja koskeva alv nousee 10:stä 14 prosenttiin 1. tammikuuta 2025.

Veronkorotusten toteutuessa on tärkeää, että yritysten toimintaedellytyksiä vahvistetaan muilla toimilla. Yritysmyönteinen sääntely on yksi mahdollisuus parantaa myös tapahtuma-alan yritysten edellytyksiä.

Norminpurkua tarvitaan

Mitä sääntelyn purkaminen tapahtuma-alan näkökulmasta tarkoittaisi? Jo nyt hallituspuolueiden purettavien normien listan kärkeen on nostettu se, ettei tapahtumapystytystä rinnasteta rakentamiseen, ei työsuojelulainsäädännössä eikä rakentamislaissa. Tämä on hyvä alku.

Alkoholilakia uudistettiin juuri, mutta edelleen tapahtumia kohdellaan eriarvoisesti ja edellytetään erillisiä anniskelualueita, jos tapahtumaan on pääsy alaikäisillä. Emme edellytä ravintoloiltakaan erillisiä anniskelualueita, joten sellaisten vaatiminen tapahtumilta ei ole tätä päivää.

Myös meluluvitus vaatisi tapahtumajärjestäjien näkökulmasta sääntöjen selkiyttämistä. Esimerkiksi vuosittain toistuvan tapahtuman luvan pitäisi olla voimassa toistaiseksi. Muutokset aikatauluihin voi toki vaatia luvan päivityksen, mutta siitäkin tapahtumajärjestäjä ansaitsee päätöksen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta tapahtuma voidaan suunnitella luvan ehdot hyvissä ajoin tietäen.

72 erilaista lupaa

Eräs viranomaisen edustaja oli laskenut, että tapahtumiin liittyen on olemassa 72 erilaista lupaa. Toisilla toimialoilla oli tämän viranomaisen edustajan mukaan viidestä kymmeneen erilaista lupaa. Pystymme parempaan ja ansaitsemme parempaa. Yhden luukun periaate on valtion itse itselleen asettama tavoite ja tavoitteena oikea.

Tapahtumateollisuus ry pitää tarkoituksenmukaisena myös, että perustamme tapahtumien sääntelyn kansainvälisiin standardeihin ja EU-sääntelyyn. Kansainvälinen sääntely madaltaa kynnystä laajentaa
toimintaa ulkomaille, kun säännöt ovat samat tutut kuin kotimaassakin. Kv-säännöt ohjaavat myös laite- ja kalustovalmistajia, eikä sääntely tällöin vaadi tapahtumajärjestäjiltä kansallisia erityisratkaisuja, jotka aiheuttavat aina myös lisäkustannuksia.

Toki esimerkiksi EU-sääntelyssäkin on yli-implementoinnin vaara: halutaan noudattaa sääntelyä tiukimman mukaan vaikka kilpailukyvyn kustannuksella. Ja kun harmonisoidaan sääntelyä, on totta kai vaarana, että mennään tiukimman mukaan.

Mutta lähtökohtana 27 maan yhteiset säännöt ovat parempia kuin 27 maan eri säännöt. Yhteinen selkeä sääntely kun auttaa myös tapahtumapalveluiden sisämarkkinoiden kehittymistä.


TaTe pitää jäsenten puolia

Voimme auttaa, kunhan te jäsenyritykset kerrotte toiminnan haasteistanne meille.

Tapahtumateollisuus ry:n toiminnalla on viisi hyötyä tuottavaa ulottuvuutta jäsenyrityksille. Ne ovat edunvalvonta, verkostot ja työryhmät, alaa yhdistävät tapahtumat, koulutukset sekä viestintä.

Edunvalvonta on merkittävin. Tapahtumateollisuus ry on perustettu siksi, että monipuolisella, valtavasti ihmisiä työllistävällä ja suuren talousvaikutuksen tuottavalla toimialalla olisi puolestapuhuja ja edunvalvoja.

Nostamme jäsenyritysten kokemia haasteita esille, kun käymme keskustelua esimerkiksi lainsäätäjien ja viranomaisten kanssa. Jotta jäsenyritysten agendaa voidaan pitää esillä ja haitallisten normien purkua edistää, on ensisijaisen tärkeää, että jäsenyritykset kertovat toimintansa byrokraattista tai muista haasteista meille.

Näin Tapahtumateollisuus ry voi ottaa arjen työn kannalta tärkeitä asioita agendalleen vaikuttamistyössään ja tehdä toimialan yritysten ongelmia näkyväksi.

Puhumme jäsenyritysten suulla, ja yritysten avulla meillä on mandaatti edustaa alaa. Emme kuitenkaan voi edustaa organisaatioita, jotka eivät ole jäseniämme.

Tuotamme jäsenyrityksille hyötyä myös verkostojen ja työryhmien kautta. TaTella on omat verkostot kaupunkiorganisaatioille, tapahtumien järjestäjäorganisaatioille sekä esimerkiksi oppilaitoksille. 

Asioita edistetään myös työryhmissä, joiden työ on käynnistynyt kuluvana vuonna innokkaasti. Niihin osallistumalla jäsenyritykset voivat tuoda omia haasteita esiin, saada vertaistukea ja luoda ratkaisuja, jotka hyödyttävät niin heitä kuin koko toimialaa.

Järjestämme myös alaa yhdistäviä tapahtumia, kuten vuotuisen Tapahtumateollisuus Nyt -seminaarin ja muita verkostotapahtumia kiinnostavien sidosryhmien kanssa.

Konkreettista hyötyä tuova asia on jäsenyrityksille tarjoamamme koulutukset. Viimeisimpänä järjestimme häirintäyhdyshenkilökoulutuksen. Suunnitteluvaiheessa olevia koulutuksia ovat turvallisuuskoulutus sekä varainhankintaan ja sponsorointiin liittyvät koulutukset. 

Tarjoamamme hyöty on myös viestintä, jonka avulla pidämme jäseniä kartalla edunvalvonnan edistämisestä, eli siitä, mitä on lobattu päättäjille, millaisia keskusteluja on käyty ja millaisia päätöksiä on tehty ja millaisiin muutoksiin esimerkiksi lainsäädännössä on syytä varautua.

Kaiken kaikkiaan Tapahtumateollisuus ry:n missiona on tukea alan toimijoita ja tuoda alan ääntä vahvemmin esiin. Pyrimme vaikuttamaan päätöksentekoon ja politiikkaan alan toimijoille hyödyllisellä tavalla.

Avecmedia ja tapahtuma-ammattilaisten Evento-lehti ovat Tapahtumateollisuuden kumppaneita.


  • Tilaa Lehti

    Evento
    Kohtaamisia ja tukea kasvuun tapahtumien tekijöille ja toimistoille.

    Tilaa Evento