Tampereella on syyskuun puolessavälissä työ- ja ammattimessujen superviikko. Työhyvinvointi-messuilla puhuvat muun muassa mestarivalmentaja Jukka Jalonen ja ravintola-alan yrittäjä Henri Alén. Työturvallisuuden Eurosafety-ammattimessuilla äänessä ovat Madventuresin Riku Rantala ja Tuomas Milonoff.
Työhyvinvointi- ja työturvallisuusmessut järjestetään Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa 13.–15. syyskuuta. Samalla viikolla samassa paikassa järjestetään vielä kaksipäiväiset Logistiikka-messut ja Elintarviketeollisuus-messut.
Työhyvinvointi-messujen kantava teema on vuorovaikutus ja näkökulmia työn murros, merkityksellisyys ja kulttuuri.
”Useilla työpaikoilla korona-aika oli jättimäinen muutos uuteen ja tuntemattomaan. Pandemiapuristuksen jälkimainingeissa olemme kaikki hakemassa uutta normaalia työelämässä. Olennaista on, että vaikka työ muuttuu, ihmisyys ei katoa. Kohtaamiset ovat arvokkaita ja tähän haluamme vastata – paitsi messuilla, myös tarjoten ratkaisuja laajemmin työelämään. Syyskuun tapahtuma on meille jokaiselle loistava mahdollisuus kehittää uutta työnormaalia, kohtaamalla yhdessä”, Tampereen Messut -konsernin myyntijohtaja ja Työhyvinvointi-messujen projektipäällikkö Jani Maja kertoo.
Henri Alén pohtii puheenvuorossaan paineen alla johtamista. Työterveyslaitoksen erityisasiantuntija Peter Peitsalo jakaa palvelevan ja valmentavan johtamisen oppeja. Toimittaja Nicklas Wancke kertoo työuupumuksesta ja sen prosessista.
Rastor-instituutin seminaari tarjoaa kaikille avoimen, Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalosen puheenvuoron menestyvän tiimin rakentamisesta. Jalonen painottaa ryhmähengen merkitystä matkalla menestykseen ja puhuu kokemuksen kautta siitä, miten rakennetaan hyvä, rohkeuteen kannustava työilmapiiri, mikä on hyvän ryhmähengen ja työilmapiirin merkitys menestyksessä sekä millainen rooli johtajalla on matkalla menestykseen.
Ohjelma on kokonaisuudessaan Työhyvinvointi-messujen sivuilla. Maksuton rekisteröinti tapahtumaan on käynnissä. Rekisteröitymisen vaihtoehto on 20 euron pääsylippu.
Työhyvinvoinnin kanssa samaan aikaan järjestettävä turvallisuusalan ja henkilösuojainalan Eurosafety-ammattitapahtuma tarjoaa puhujia Madventures-kaksikko Riku Rantalasta ja Tuomas Milonoffista Duudsonien Jarppi Leppälään.
Työhyvinvointi- ja Eurosafety-messut Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa 13.–15.9.2022. Logistiikka- ja Elintarviketeollisuus-messut samassa paikassa 14.–15.9.2022.
LUE MYÖS: Tomi Lantto: Osaatko sinä ohjata esihenkilöäsi?