Euroviisuissa on tänä vuonna käytössä vaikuttava lavakokonaisuus. Malmö-areenan keskelle rakennetun plussanmuotoisen esiintymislavan yläpuolelle on nostettu viisi valtavaa kuutiota, joiden sivut ja pohja ovat leditaulua.
Kuutiot liikkuvat pystysuunnassa, ja jokaisen sisällä on vielä toinen ylös alas liikkuva elementti. Kuutioiden pohjassa on reikä, jonka kautta liikkuu podiksi kutsuttu lamppu.
Lavan pinta on sekin leditaulua. Areenan takaseinällä on perinteisempi, leveä lediseinä. Euroviisuissa on totuttu näyttävään lavatekniikkaan, mutta Malmön kokonaisuus on kaikessa hengästyttävyydessään poikkeuksellinen.
”Liikkuvia elementtejä on ollut useamminkin, mutta tämä on ensimmäinen tällainen. Kuutiot on asetettu samaan plussan muotoon lavan kanssa, ja katto jatkaa samaa kaavaa. Onhan siinä oma hommansa”, videoteknikko Topi Rinne kertoo Avecille.
Rinne on kokenut tapahtuma-ammattilainen, jonka vastuulla on tavallisesti videototeutusten tekninen suunnittelu ja rakentamisen työnjohto. Euroviisuissa Rinne työskentelee riviteknikkona. Hän arvioi, että viisutekniikan ympärillä Malmössä ahkeroi kaikkiaan noin 500 henkilöä. Noin sata heistä on kansainvälisen Creative Technologyn leivissä, joka on myös Rinteen työnantaja.
Valohommia tekee noin 50 henkilöä, ääntä 30 ja videota 30, laskee Rinne. Tekniseen henkilökuntaan lasketaan myös esimerkiksi parikymmenhenkinen tiimi, jonka tehtävänä on varmistaa nettiyhteyksien toimivuus.
”Sitten on Communications-osasto, jonka vastuulla ovat kameroiden välinen viestintä, radiopuhelimet ja meidän kommunikaatiovälineistömme. Sielläkin on toistakymmentä tekijää. Pyrotehosteista vastaa Pyroman Finlandin kokonaan suomalainen viisihenkinen tiimi”, Rinne luettelee.
Euroviisufinaali järjestetään lauantaina 11.5., ja semifinaalit sitä ennen tiistaina ja torstaina. Suomi kilpailee tiistain semifinaalissa.
Rinne saapui Malmöhön huhtikuun alussa, ja hän työskentelee viisuareenalla toukokuun puoliväliin asti. Välissä Rinne kävi viikon verran Suomessa, mutta muu aika on kulunut töissä.
”Rakennusvaiheessa meitä oli 30, joista kahdeksan yövuorossa. Teimme ensin takataulun, ja sen jälkeen lavan leditauluja ja lavan yläpuolella olevia kuutioita sitä mukaa kun lavaryhmä sai oman työnsä valmiiksi. Rakensimme yleisölle näkyvää osaa 5–6 vuorokautta putkeen. Sen lisäksi on esimerkiksi delegaatioiden tiloja ja 80 telkkaria ympäri hallia, joita olemme puuhailleet.”
Farkkumunan lohkeamat ovat videota
Artistit ovat päässeet nyt kahdesti harjoittelemaan esiintymisiään. Rinteen teknikkotiimi on työskennellyt vuorokauden ympäri.
”Nyt tässä treenien aikana meitä on päivävuorossa neljä ja yövuorossa kaksi. Artistitreenejä on kello 8–18. Päivävuoro katsoo, että lavasteet ynnä muut menevät lavalle ja kytketään oikein ja että ne toimivat ja pääsevät lavalta pois. Yövuoro on huoltotiimi, joka hoitaa kuntoon pimeät pikselit näytöillä ja muut mahdolliset ongelmat sekä siivoaa, jos esimerkiksi kameroiden kuviin jää näkymään kaapeleita.”
Euroviisujen esiintymistekniikka on ohjelmoitu yhteen ja automatisoitu viimeistä yksityiskohtaa myöten.
”Kun esitys käynnistyy, äänipuolelta painetaan playta ja taustanauha käynnistyy. Kaikki on automatisoitu seuraamaan koodia, josta aikakoodi pyöräyttää valot ja videot oikeissa kohdissa framen tarkkuudella. Video-ohjelmoinneista on vastannut kolmen hengen tiimi”, Rinne kertoo.
Suomen viisuedustaja Windows95man eli Teemu Keisteri hyödyntää lavatekniikkaa esityksessään, joka alkaa kuoriutumisella valtavasta farkkukankaisesta munasta. Farkkumunan kyljessä välähtelevät valonauhat kuuluvat videotiimin pelikentälle.
”Video ajetaan sinne nauhoihin ja siitä se sitten sykkii”, Rinne virnistää.
Ensimmäisissä viisuharjoituksissa tiistaina Keisteri jäi hetkeksi kiipeliin munan sisälle, kun kuori lähtikin sulkeutumaan ennen aikojaan. Yövuorossa ollut Rinne ei ollut paikalla harjoituksissa, mutta oli toki kuullut tapauksesta. Rinne tuntee farkkumunan mekanismin Uuden musiikin kilpailusta, jonka lavaryhmässä hän työskenteli viime syksynä.
”Siinä on ihan nappi, josta painetaan niin pitkään, kunnes muna on tarpeeksi auki tai tarpeeksi kiinni. Voi olla, että esimerkiksi huonon kommunikoinnin takia muna on mennyt liian aikaisin kiinni. Mutta sen takiahan näitä harjoitellaan, että kaikki saadaan onnistumaan.”
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Yllä: Windows95manin farkkumuna sulkeutui harjoituksissa ennen aikojaan. Jos upotus ei toimi, voit katsoa videon Instagramista.
Lue myös: Kommentti: Windows95man on loistava kolmesta syystä
Lue myös: Tapahtumakonkari Olli-Pekka Kallio palkittiin Evento Awardsissa Kulissien virtuoosi -palkinnolla
Juttua muutettu 3.5.24 klo 12.58: Lisätty maininta torstain semifinaalista.