Surender ”Happy” Singh seuraa DJ-kopin viereiseltä korokkeelta, kun Pete Parkkosen Liekinheitin-kappale rävähtää soimaan.
Kokenut ravintolayrittäjä katselee ympärilleen selvästi tyytyväisenä. Vaikka loppurutistus oli kova, tilat saatiin kuntoon avajaisia varten.
Mega Bistro & Nightclub on poikkeuksellisen laaja kokonaisuus kauppakeskuksen ravintolaksi. Sitä voisi kuvailla maihin ankkuroiduksi ruotsinlaivaksi.
Lähes 900 neliömetrin kokoisessa tilassa voi syödä lounasta, seurata urheilua, pelata biljardia ja dartsia, laulaa karaokea, kuunnella livemusiikkia ja jatkaa iltaa yökerhossa aamuyöhön saakka.
”Kaikki on laitettu uusiksi. Suomessa laatu maksaa, mutta olemme halunneet tehdä tästä tavallista paremman ja erilaisen paikan”, Singh kertoo Avecmedialle.
Sisustuksessa on suosittu näyttäviä ratkaisuja, rahaa säästämättä. Pelkästään ravintolaan hankittu 15 metriä leveä ledinäyttökokonaisuus on maksanut hänen mukaansa noin sata tuhatta euroa. Lattiamateriaaleissakaan ei ole tyydytty tavanomaisimpiin ja halvimpiin vaihtoehtoihin.
Tavoitteena on ollut rakentaa paikka, joka erottuu kilpailijoistaan.

Urheilun katselua varten ravintolaan on asennettu kymmeniä näyttöjä. Yökerhon puolella nähdään DJ-esityksiä, liveartisteja ja muuta ohjelmaa.
Erikoisuuksiin kuuluvat neljä kuparista olutsäiliötä, joista kuhunkin mahtuu 250 litraa juomaa. Ravintolassa on kaksi baaritiskiä sekä erillisiä sohvaryhmiä. Äänieristetyssä karaokehuoneessa voi laulaa muun toiminnan häiriintymättä.
Ruokaa tarjoillaan lounasbuffetista à la carte -annoksiin ja aamuyön pikkupurtaviin asti.
Singh myöntää, että näin monen toiminnon yhdistäminen tekee ravintolan johtamisesta tavallista vaativampaa.
”Muissa paikoissamme ei ole samanlaista ruokatarjontaa. Tänne olemme kuitenkin saaneet hyvän keittiötiimin, keittiöpäällikön ja ravintolapäällikön. Uskon, että saamme kokonaisuuden toimimaan.”
Ideana on palvella eri asiakasryhmiä eri vuorokaudenaikoina. Lounasasiakkaat, urheilun ystävät ja yökerhovieraat eivät välttämättä ole samoja ihmisiä, mutta yrittäjän mukaan heidän tarpeisiinsa voidaan vastata samoissa tiloissa.
Yökerho kauppakeskuksessa ei pelota
Suuri yökerho kauppakeskuksen sisällä on Suomessa edelleen melko poikkeuksellinen ratkaisu.
Singh näkee sijainnissa enemmän etuja kuin haittoja.
Iso Omena sijaitsee vilkkaiden joukkoliikenneyhteyksien varrella. Matinkylään pääsee metrolla ja useilla bussilinjoilla, joten ravintola ei ole pelkästään lähialueen asukkaiden varassa.
Mega Bistrolla on oma sisäänkäynti, joten yökerho voi toimia kauppakeskuksen muista aukioloajoista riippumatta.
”Uskon, että asiakkaita tulee koko Espoosta tänne hyvin keskeiselle paikalle. Metrolla tänne voi tulla myös Helsingistä.”
Singh uskoo konseptin vetovoimaan niin vahvasti, että hän kääntää perinteisen asetelman päälaelleen.
”Helsingissä on yökerhoja, urheilubaareja ja karaokepaikkoja erikseen. Meillä kaikki löytyy saman katon alta.”

Mega Bistron paikalla toimi aikaisemmin urheiluravintola O’Learys, joka suljettiin heinäkuussa. Ison Omenan ravintolatarjonta koki syksyllä toisenkin menetyksen, kun Sports Academy sulki ovensa syyskuussa.
Singhin mielestä kyse ei kuitenkaan ole vain kahden urheilubaarin jättämän aukon täyttämisestä. Hän näkee Espoon yöelämässä huomattavasti suuremman mahdollisuuden.
”Olemme etsineet Espoosta sopivaa tilaa pitkään. Täältä on puuttunut kunnollinen yökerho, jossa olisi kaikki saman katon alla.”
Singhillä on pitkä kokemus ravintolatoiminnasta. Hänen taustajoukkonsa pyöritti aiemmin Espoossa Westy-ravintolaa, joka suljettiin vuonna 2016. Viime maaliskuussa yrittäjät avasivat Leppävaaraan Lepuski Bar & Nightclubin.
Ison Omenan tiloja he olivat seuranneet jo parin vuoden ajan, kunnes mahdollisuus avautui.
Tavoitteena miljoonamyynti
Ravintola-alaa ovat viime vuosina koetelleet heikko kysyntä ja kasvaneet kustannukset. Myös monet yökerhot ovat joutuneet sulkemaan ovensa.
Singh seuraa uutisia, mutta ei anna niiden lannistaa.
Hän luottaa siihen, että riittävän monipuolinen tarjonta, hyvä palvelu ja kohtuullinen hintataso houkuttelevat asiakkaita myös haastavassa markkinatilanteessa.
”Jos kaikki hoidetaan kunnolla, palvelu on hyvää ja hinnat kohtuullisia, kyllä asiakkaita tulee.”

Yksi keskeisistä ratkaisuista on laaja aukioloaika. Mega Bistron on tarkoitus palvella aamukymmenestä aina aamuviiteen saakka.
Singh uskoo, että asiakkaita riittää myös arkisin. Hänen mukaansa yrittäjien muissa ravintoloissa laajat aukioloajat ovat osoittautuneet toimiviksi.
Viikonloput ovat silti liiketoiminnan kannalta tärkeimpiä. Silloin ohjelmaan panostetaan erityisesti liveartistien, DJ-keikkojen ja muun viihteen avulla.
Mega Bistron taustayritys TSR Pam Industry pyörittää myös Lepuski Bar & Night Clubia Leppävaaran kaupunginosassa. Yrittäjäkumppaninaan Singhillä Tarsem Charath, joka työskentelee samalla yhtiön toimitusjohtajana.
Singh laskee Mega Bistron startin nielleen noin miljoona euroa. Ison alkuinvestoinnin takaisinmaksulle hän ei vielä anna tarkkaa aikataulua. Myyntitavoitteet ovat kuitenkin kunnianhimoiset.
”Kyllä pitäisi pystyä myymään muutama miljoona”, hän arvioi vuosittaisen liikevaihdon mahdollisuuksia.
Kannattavuudesta yrittäjällä on selvä näkemys.
”Ei kannata aloittaa bisnestä, jos ei usko pääsevänsä plussalle. Tietenkään ei voi tietää etukäteen, mitä tapahtuu, mutta tarkoituksena on tehdä hyvää tulosta.”

Lue myös: Darts-huuma väreilee – näin baarit Helsingissä ja Tampereella ovat panostaneet suosittuun lajiin












