Innovaatiot

Suomalaisessa uutuuspalvelussa voi ostaa, myydä ja vuokrata lavasteita ja tapahtumakalustoa

Goodstockin perustajat Panu Sirkiä, Sanna Kultanen, Kari Kankaanpää ja Jyri Sucksdorff. KUVA Risto Vauras

Vuonna 2024 käynnistetty Goodstock on verkkoalusta, jossa luovien alojen tekijät voivat ostaa, myydä ja vuokrata käytettyjä tavaroita ja materiaaleja toisiltaan.

Palvelun perustajia ovat lavastaja Kari Kankaanpää, ympäristösuunnittelija Jyri Sucksdorff, elokuvatuottaja Sanna Kultanen ja luovien alojen yrittäjä Panu Sirkiä.

Goodstock veloittaa alustan kautta toteutuneista maksutapahtumista 15 prosentin (+alv) provision, joka sisältää Goodstockin osuuden ja maksuvälittäjä Stripen veloittamat kulut. Muilta osin palvelun käyttäminen on maksutonta.

Alustan suunnittelussa on kiinnitetty huomiota luovien alojen tarpeisiin, yrityksen tiedotteessa kerrotaan.

”Ajatus on, että esimerkiksi teatterituotanto voisi listata tulevia ylijäämiä muille myyntiin jo hyvissä ajoin etukäteen, vaikka jo tuotannon suunnitteluvaiheessa”, Panu Sirkiä kertoo.

“Lisäksi toivomme Goodstockin avaavan isojen toimijoiden varastoja pienempienkin tekijöiden hyödynnettäväksi. Visioissamme alusta hyödyttää niin suuria teattereita ja tuotantoyhtiöitä kuin vaikka yksittäisiä valokuvaajia, sisustusarkkitehtejä ja taiteilijoita. Samoin yksittäinen lavastussuunnittelija voi vuokrata oman varastonsa helmiä muille tekijöille. Tähän asti pääsy moniin jännittäviin materiaaleihin on ollut henkilökohtaisista verkostoista kiinni”, Kari Kankaanpää jatkaa.

Kankaanpää on näyttänyt itse esimerkkiä: alustalla on vuokrattavana kymmenittäin tavaroita
Jussi-palkitun lavastajan henkilökohtaisesta rekvisiittavarastosta.

Tähän mennessä Goodstockin avulla on muun muassa vuokrattu ja siirretty Kansallisteatterin ja Kansallisoopperan materiaaleja Slush-tapahtumaan, myyty Rigoletto-oopperan kalusteita ravintolasisustukseen sekä myyty Helsingin juhlaviikkojen ruohomattoa lelukauppaan, yrityksen tiedotteessa listataan.

”Goodstock voi paitsi helpottaa työtä ja säästää rahaa, myös parhaimmillaan muuttaa tosi monen luovan alan toimintaa kohti kestävämpää tuotantomallia”, Jyri Sucksdorff kertoo.

”Lisäksi tavoitteena on edesauttaa toimintaa luovien alojen rajojen yli, tulevaisuudessa ehkä eri maidenkin välillä. Aloitetaan kuitenkin Suomesta. Toivottavasti tekijät löytävät alustan”, Sanna Kultanen visioi.

Goodstock-verkkosivua operoi The Goods Company oy, ja sitä on ollut perustamassa lavastajista koostuva Sankariliiga-osuuskunta sekä Mystash-palvelu.

Lue myös: Olli-Pekka Kallio on tapahtumatuotannon grand old man – vältä paniikki palkitun osaajan opeilla


  • Tilaa Lehti

    Evento
    Kohtaamisia ja tukea kasvuun tapahtumien tekijöille ja toimistoille.

    Tilaa Evento