Etätyön yleistyminen näkyy henkilöstöravintoloiden arjessa.
Veikkauksen pääkonttorilla Helsingin Pohjois-Haagassa toimivassa henkilöstöravintola Akulassa ruokaili vielä vuonna 2017 päivittäin jopa 600 henkeä, kun nyt luku on vähän alle 300.
Ravintolapäällikkö Jani Suhosen mukaan pahimmasta on kuitenkin selvitty ja henkilökunta on saatu hyvin mitoitettua palvelemaan nykyistä asiakasmäärää.
Maanantait ja perjantait ovat muita viikonpäiviä hiljaisempia, ja siksi niille on kehitelty erikoisuuksia.
Perjantai on aina herkkupäivä, jolloin tarjolla on asiakkaiden suosikkeja, kuten hampurilaisia tai Meksikon pikajunaa. Juustoisella kastikkeella aateloitu mausteinen makkararuoka on iso hitti, jota toivotaan jopa johtoryhmän tapaamisiin.
”Toivomme, että ajatus perjantaikonttorista leviäisi ihmisten keskuuteen ja he lähtisivät tiimipäivälle hyvän ruoan houkuttelemina.”
Maanantaipäiviä virkistetään kerran kuussa järjestettävällä tavallista runsaammalla aamiaisella.
Veikkaus omistaa ravintolan itse, ja sen työntekijät ovat veikkauslaisia. Ravintola ei tavoittele voittoa, vaan kaikki viivan alle jäävä käytetään emoyhtiön henkilöstön palvelemiseksi esimerkiksi laadukkaampia raaka-aineita käyttämällä.
Veikkauslaisille tarjotaan maksuton aamupuuro ja iltapäivähedelmä.
Suhonen näkee järjestelyn hyvänä.
”On mukavaa, että työpäivän aikana tulee vapaita kohtaamisia, jolloin voi vaihtaa kuulumisia. Tuntuu hyvältä olla osa tätä kulttuuria.”
Uhkia
Akula sijaitsee alle kymmenen minuutin kävelymatkan päässä Kauppakeskus Kaaresta, jossa on kymmeniä ravintoloita. Jos asiakkaat siirtyisivät käyttämään näiden palveluita, voisi Akula olla ongelmissa.
Henkilöstöravintola on rajattu ainoastaan kyseisessä toimistorakennuksessa työskenteleville, eikä uusia asiakkaita ole mahdollista hankkia.
”Se on uhka, jos menetetään asiakkaita muualle.”
Vuonna 2020 selviteltiin mahdollisuutta tarjota lounasta myös ulkopuolisille asiakkaille, mutta se ei ollut järjestettävissä.
”Jos kävisi ulkopuolisia ja esimerkiksi ikäihmisiä, se toisi väriä porukkaan.”
Myös etätyön yleistyminen nykyisestään aiheuttaisi ongelmia. Tällä hetkellä henkilöstö käy konttorilla keskimäärin kaksi tai kolme kertaa viikossa.
Taloudellisen tilanteen kiristyminen entisestään voisi puolestaan saada asiakkaat valitsemaan omat eväät ravintolan sijaan.
”Sellaista ei ole onneksi ollut vahvasti esillä.”
Vahvuuksia
Veikkauslaiset pitävät Akulaa poikkeuksellisen hyvänä henkilöstöravintolana. Suhonen uskoo sen johtuvan ravintolatiimin pitkästä kokemuksesta. Osa on nähnyt useita toimipaikkoja ja kerännyt sieltä kokemusta, ja toiset taas ovat viihtyneet Akulassa koko 40-vuotisen työuransa.
Työnantaja mahdollistaa kouluttautumisen ja itsensä kehittämisen, ja tiimi seuraa aktiivisesti, mitä maailmalla tapahtuu.
Välillä ravintola suljetaan perjantaisin aiemmin, jotta päästään porukalla syömään, messuille tai koulutukseen saamaan ideoita.
”Kun asiakaskunta muuttuu, muututaan mukana eikä jämähdetä tillilihaan.”
Esimerkiksi kasvisruoan määrää on nostettu, ja sitä on nykyään tarjolla kaikille. Aiemmin kasvisruokailijan piti ilmoittaa ruokavaliostaan etukäteen.
Ideoita yhteisen pöydän ääreen tuovat myös salityöntekijät, jotka kuuntelevat asiakkaita herkällä korvalla. Maksutapojen kehittymisen myötä heille jää enemmän aikaa keskusteluun.
”Tutun ihmisen kanssa on helpompi antaa myös rakentavaa palautetta.”
Pyrkimyksenä olisi päästä tilanteeseen, jossa lounaan maksu hoituisi täysin ilman henkilökunnan tarkastusta, mikä vähentäisi jonojen syntymistä.
Mahdollisuuksia
Lounaan lisäksi Akula hoitaa Veikkauksen kokoustarjoilut.
Vieraita varten tarjoiluja järjestetään, mutta nekin ovat keventyneet vuosien varrella. Viinereiden sijaan toiveena on hedelmiä.
Asiakastilaisuuksia järjestetään myös pääkonttorin ulkopuolella yhtiön muissa tiloissa. Niihin Akulan tiimi matkaa mielellään.
”Keikat ovat minulle henkireikä, ja nautin niistä tosi paljon”, Jani Suhonen sanoo.
Kasvun mahdollisuuksia Suhonen näkeekin juuri edustusruokailuissa.
Jotta niihin päästään jatkossakin ulkopuolisen palveluntarjoajan sijaan, on oma tekeminen pidettävä korkealla tasolla.
Motivaatiota riittää, sillä tiimi tietää olevansa onnellisessa asemassa mitä työoloihin tulee, ja työpaikan puolesta halutaan taistella.
Etätyön lisäksi ruokailun välipalaistuminen on muuttanut henkilöstöravintoloiden arkea. Suuren lounaan sijaan keskipäivällä saatetaan syödä kevyemmin, ja iltapäivällä kaivataan välipalaa.
Akulassa tästä on otettu kaikki irti rakentamalla automaattimyyntiin monipuolinen välipalavalikoima, jonka kasvu on ollut merkittävää.
”Isosta jääkaapista saa valita välipalan ja maksaa sen itsepalvelukassaan. Tämä on saanut paljon kehuja.”
Kehuja tulee myös teemaviikoista, joita järjestetään Veikkauksen uusien pelien ja markkina-avausten ympärille.
Lanseeraukset pidetään kuitenkin salassa viime hetkille asti, eli markkinoinnillista hyötyä erikoispäivistä ei saada. Rekvisiitta ja arjesta poikkeavat maut Brasiliasta Ruotsiin saavat kuitenkin aina hyvän vastaanoton.
Haasteita
Koska ravintola on vain oman toimistotalon käytössä, ei sillä ole ulospäin näkyviä verkkosivuja tai somekanavia.
Viikoittain vaihtuva ruokalista on esillä yrityksen sisäisessä viestinnässä sekä omilla mainosnäytöillä.
Lisäksi Akulan tarjoiluista viestitään Veikkauksen sisäisessä somessa.
Sisäisten somejulkaisujen suunnittelu ja toteutus edellyttää Akulan tiimiltä ennakkosuunnittelua ja aktiivista toteutusta.
”Somepostauksiimme tulee henkilöstöltä positiivista palautetta, ja se selvästi aktivoi. Haasteena on, miten järjestämme aikaa mainostamiseen sisäisessä somessa ja otamme somettamista haltuun koko tiimin voimin.”
Asiakasmäärien ennakointi on ajoittain hankalaa etätyön vuoksi.
Työtä helpottaa, kun assistentit viestivät ennakkoon, jos henkilöstö on poissa konttorilta esimerkiksi tapahtuman vuoksi. Silloin raaka-aineostoja voidaan ennakoiden vähentää.
Hävikinhallintaa helpottaa myös lyhyt tarjoiluaika ja ruoan valmistaminen pienissä erissä.
”Pystymme tarvittaessa viilentämään ylijääneet nopeasti jäähdytyskaapissa ja laittamaan tarjolle seuraavana päivänä.”
Jani Suhonen
- Ravintolapäällikkö
- Suosikkiraaka-aine Poro ja kaikki pohjoisen kalat, kuten harjus, taimen ja lohi.
- Ammatillinen esikuva En katsele esikuvia vaan teen itse. Tykkään kokeilla ja kehittää ja haen vaikutteita laajemmin.
- Motto Eteenpäin ja uutta kohti. Ei jäädä murehtimaan eilistä, se meni jo.
- Seuraavaksi aion Kuntoilla ja viettää aikaa perheen parissa, kun loppukesä oli niin vauhdikas.
- Sielunmaisema Mökillä.
Veikkauksen henkilöstöravintola Akula, Aku Korhosen tie 2, Helsinki