Leevi and the Leavings levytti vuosikymmeniä keikkailematta lainkaan. Nykypäivän artistille sellainen malli ei ole enää mahdollinen, sanoo rap-artisti Pyhimys eli Mikko Kuoppala.
Leevi and the Leavingsin tienestit tulivat levymyynnistä, mutta nykyään levyjä ei juuri myydä. Musiikkia kulutetaan radiosta ja suoratoistona, mutta artistin kukkaroa varsinkaan viimeksi mainittu ei lihota. Keikkapalkkiot muodostavat leijonanosan artistin tuloista (paitsi korona-aikana, kun keikkailua on rajoitettu).
Teknologian ja striimauksen kehityksen myötä artistit voivat yrittää tehdä kaiken itse, ilman levy-yhtiötä. Pyhimyksellä on levytyssopimus Universal Musicin kanssa, mutta artistin työhön kuuluu paljon muutakin kuin levyttämistä.
Toisin kuin moni muu muusikko, Pyhimys ei väistele kaupallisuutta – päinvastoin.
Ylpeästi kaupallinen
Pyhimys jätti vuodenvaihteessa konsultin työtehtävät Universal Musicilla, mutta jatkaa yrityksen tallissa levyttävänä artistina.
Samaan aikaan hän on kaikessa hiljaisuudessa yhtiöittänyt Teflon Brothersin yhdessä bändikavereidensa Heikki Kuulan ja Volin eli Jani Tuohimaan kanssa. Teflon Brothers ei siis enää ole ensisijaisesti musiikkia levyttävä taiteellinen kokoonpano vaan Teflon Brothers Oy, joka muiden toimintojensa ohella tekee musiikkia.
Muutos näkyy jo. Pyhimys vertaa keskenään kahta mainoskampanjaa, joista ensimmäinen tehtiin levy-yhtiön alaisuudessa, toinen oman yhtiön johdossa.
“Teimme Hartwallin kanssa kivan lonkerokampanjan levy-yhtiöaikana. Pääsimme vaikuttamaan kappaleeseen, mutta oli viime kädessä Hartwallin käsissä, miten he haluavat hyödyntää meitä. Nyt kun meillä on oma yhtiö, olemme kehittäneet Domaine Winesin kanssa raparperilonkeron, joka on oma tuotteemme. Tämä tarkoittaa, että vastaamme kaikesta: esimerkiksi makuprofiilista, ulkoasusta ja mainosjinglestä.”
Lonkerovalmistajaa Teflon Brothersista ei sentään ole tullut, mutta he hallinnoivat brändiä ja kilpailuttavat yhteistyökumppanit, jotka valmistavat ja jakelevat tuotteen.
Yritä, artisti!
Pyhimyksen mielestä jokaisen suomalaisen pitäisi saada yrittäjän Y-tunnus jo synnytyslaitoksella.
“Jos et itse hallitse brändiäsi, joku muu tekee sen puolestasi. Ja joku muu laittaa sinun työsi lisäarvosta kertyneet voitot omaan taskuunsa. Siinä kärsivät taiteellinen ja taloudellinen vapaus.”
Levy-yhtiöt ovat perinteisesti hoitaneet artistien bisnespuolen, koska niillä on ollut siihen tarvittava osaaminen. Pyhimys sanoo ymmärtävänsä, että monilla muusikoilla ei ole halua tai osaamista pitkäjänteiseen brändityöhön.
Muusikoiden keskuudessa puhutaan Pyhimyksen mukaan usein siitä, että alan muuttunut ansaintalogiikka on tehnyt artisteista pakkoyrittäjiä. Pyhimyksen kohdalla kysymys ei sinänsä ole pakosta: laaja fanipohja ja tunnettu brändi on jo rakennettu, ja oma mentaliteetti tukee yrittäjyyttä joka tapauksessa.
“Sellainen artisti, joka pystyy laittamaan päähänsä välillä managerin ja välillä taiteilijan hatun, hyötyy yhtiöittämisestä. Kyse on siitä, että otetaan tuotantovälineet omiin käsiin ja tehdään omaa juttua oikeasti omilla ehdoilla. Hyväksyn mieluummin järjestelmän puutteellisuuden ja otan siitä kaiken irti, kuin annan muiden hallita omaa työtäni.”
”Onko rahat loppu vai oletko myynyt itsesi muuten vaan?”
Kun rojalteilla ei elä eikä keikoille pääse, artisti voi vain toivoa saavansa rahakkaan sponsorisopimuksen.
Ja jos sellaisen saa, kannattaa varautua kritiikkiin. Paula Vesala joutui arvosteluryöpyn kohteeksi, kun hän hehkutti mainoksessa BMW:n sähkömaasturia ja sen vanhoista kalaverkoista tehtyä verhoilua.
“Näissä tapauksissa artisti saa kohtuuttoman määrän palautetta, että onko rahat loppu vai oletko myynyt itsesi muuten vaan? Suomessa ajatellaan, että jos on taiteilija, ei voi olla kaupallinen. Esimerkiksi Yhdysvaltain räppiskenessä ajatusmaailma on päinvastainen. Itselleni kaupalliset yhteistyöt ovat ylpeyden aihe”, Pyhimys sanoo.
Hän kokee Teflon Brothersin yrittäjähenkisyyden olevan osa rap-kulttuurin eetosta, “hustlaamista”.
Yhteiskunnallisten epäkohtien synnyttämä turhautuminen on hiphop-kulttuurissa kanavoitu musiikkiin, joka on tarjonnut osalle rap-artisteista ulospääsyn vaikeista oloista.
Pyhimys kertoo inspiroituneensa Steve Stouten kirjasta The Tanning of America, How hiphop created a culture that rewrote the rules of the new economy (2011, Gotham). Kirjan sanomaa mukaillen Pyhimys näkee kaupallisuuden olevan luonnollinen osa hiphop-kulttuuria, eikä se poissulje luovaa taiteellista toimintaa.
Vaan mikä on keski-ikäisen valkoihoisen suomiräppärin bisnestä tehdessä? Onko kukaan rajoittanut huippusuositun Teflon Brothersin taiteellista vapautta tähänkään mennessä?
“Ei ole ihan sattumaa, että sama vuosi kuin yhtiöitämme, on sama vuosi jona täytän 40 vuotta. Rap-musiikki on young man’s game, ja totta kai mietin, millainen on relevantti 40-vuotias rap-artisti. Oma yhtiö antaa tilaa tälle. Minulle ei voi kukaan tulla sanomaan, että meille on nyt kiinnitetty tuo parikymppinen uusi artisti, emme halua sinua enää.”
