Kun Kahvisiskojen Raija Kaattari, 71, avasi torikahvilansa maaliskuussa talvitauon jälkeen Hakaniemen torilla Helsingissä, alkoi kahvilan viideskymmenes vuosi.
”Kyllä minä joka kevät tulen tänne aina mielelläni ja levänneenä. Asiakkaat tulevat usein oikein halaamaan ja sanovat, että kiva kun taas tulitte. Minä tunnen lähes kaikki asiakkaat. Vakioasiakkaat käyvät kahvilassa joka päivä”, Kaattari (omaa sukua Virtapuro) kertoo Helsingin Uutisille.
Kahvisiskot on torin vanhin kahvila. Oranssin värisen kahvilateltan kulmaan on kiinnitetty jo hieman ruosteinen kahvipannu.
Torikauden alkaminen keväällä tietää pitkiä työpäiviä ja noin yhdeksän kuukauden työrupeaman alkamista.
”Koko kesä täällä ollaan kuusi päivää viikossa. Sunnuntai menee paperihommissa. Päivät ovat 10–11-tuntisia. Silloin tietää töitä tehneensä”, hän sanoo kevätaamun paistaessa oranssiin telttaan.
Lämmittimet pitävät teltan ilman mukavan lämpimänä.
Ulos teltasta tultaessa silmät ovat hetken sikkaralla. Olo on kuin humpsahtaisi ulos oranssista pesästä johonkin ulkomaailmaan.
Huhtikuun alussa Kahvisiskojen seurana torilla on vain toinen kahvilayrittäjä ja kolme kukkamyyjää. Toukokuussa tulevat peruna- ja marjamyyjät.
Mikko Haapalainen, 49, ja poikansa Tomi Jäntti, 2, asuvat muutaman korttelin päässä ja ovat tulleet viettämään toipilaspäivää torikahveille. Pöydällä on lautasellinen puuroa, kahvi ja pillimehu. Tomi on kiinnostunut seuraamaan ratikkatyömaalla olevia kuorma-autoja.
”Isä saa juoda kahvinsa rauhassa”, myhäilee Haapalainen.
Maunulassa lapsuutensa asunut Kaattari perusti kahvilan aikoinaan yhdessä muutaman vuotta vanhemman siskonsa Päivin kanssa. Siitä kahvila sai nimensäkin.
”Isä huomasi lehdessä, että kahvilaan etsittiin yrittäjää. Edellinen yrittäjä Lyyli oli loukannut jalkansa. Isä sanoi meille, että ettekö kokeilisi tuollaista, ja mehän kokeilimme. Sitä kokeilua on jatkunut jo 50 vuotta.”
Kaattari oli tuolloin 22-vuotias ja opiskeli ravintola-alaa Haagassa.
”Minä olen oikeasti hovimestari. En ajatellut jäädä tänne, mutta niin vaan kävi. Teimme siskon kanssa lapsia vuorotellen ja aina toinen oli kahvilassa.”
Kaattarilla on kolme ja siskolla kaksi lasta. Siskosten äidistä oli suuri apua lastenhoidossa. Äiti hoiti lapsia Vartiosaaressa, jossa suvulla on edelleen kesäpaikka.
Kahvila on perheyritys, jossa työskentelevät ajoittain myös Kaattarin lapset, Mikko, Jouni ja Marja, sekä osa lapsenlapsistakin, joita on jo kahdeksan.
Sisko jäi eläkkeelle muutama vuosi sitten, mutta Kaattari jatkaa yhä. Hän sanoo jatkavansa niin pitkään kuin kuntoa ja intoa riittää. Vielä sitä on hyvin riittänyt. Ajatus sohvan pohjalle jäämisestä ei innosta lainkaan.
”Minun kuntonihan romahtaisi jo kahdessa viikossa, jos en nousisi aamuisin ylös ja lähtisi vaan hommiin.”
Torikauden aikana Kaattari sanoo, että kunto kasvaa aina kohisten, kun joka aamu pitää kantaa vedet kanistereissa telttaan ja nostella pöytiä sekä tuoleja. Noin 40 vuotta toriteltta piti päivittäin kasata ja purkaa. Enää ei tarvitse. Se oli iso helpotus. Tuoleja on sata ja pöydät päälle.
Ilkivaltaa toriteltalla on sentään onneksi ollut vähän. Kaksi kertaa torikahvilan symboli, Jaffa-pöytä, on hävinnyt. Toisessa tapauksessa asiakas ilmoitti nähneensä omalta parvekkeeltaan pöydän eräällä pihalla Kalliossa. Kaattari meni katsomaan sitä ja selvisi, että ihminen oli ostanut sen Tori.fi:ssä. Kaattari tarjosi ostavansa pöydän takaisin kympillä. Raha ei vaihtanut omistajaa, mutta pöytä palautui takaisin.
”Nyt on enää yksi pöytä kateissa”, hän hymähtää.
Kerran kaksi miestä ilmestyi kahvilaan ja tarjoutui maalaamaan kahvilan töhrityn pakettiauton uusiksi.
”Ihan ilmaiseksi he sen maalasivat. Se oli yksi yö ja hups vaan”, Kaattari toteaa yön kestäneestä maalausurakasta.
Auton kylkiä koristavat edelleen hienot Kahvisiskot-graffitit.
Kolmen kuukauden talvitauon aikana Kaattari ja muu henkilökunta huilaa ja kerää voimia tulevaa torikautta varten. Silloin Kaattari kertoo lähtevänsä Espanjaan. Matkakumppanina on ex-mies.
”Pelaamme kaksi kuukautta golfia joka päivä. Aamulla pelataan, sitten juodaan kahvit ja laitetaan ruokaa. Käymme siellä golfin ja liikunnan takia.”
Torin myyntitiskin alla on asiakkaan tuoma kirja golfin historiasta. Ovensuussa on vanha maitolaatikko, josta asiakkaat voi ottaa kirjoja mukaansa. Niitä saa sinne myös tuoda.
50 vuodessa torielämä Hakaniemessä on muuttunut. Myyjiä ei ole enää läheskään niin paljon kuin ennen. Vielä parikymmentä vuotta sitten tilanne oli aivan toinen.
”Täällä oli ainakin sata myyjää. Tori alkaa olla menneen talven lumia. Kauppiaita ei tule enää lisää, vaikka saisi tulla.”
Isot kaupat ja marketit ovat vieneet ainakin marjamyyjiltä asiakkaita.
”Eivät ihmiset lähde marjalaatikoita raitsikalla kuljettamaan. Se on ihan selvä. Pitää päästä autolla. Marketit ovat tulleet. On triplat ja redit. Monet menevät sinne”, hän sanoo.
Epäkohtia on vuosien varrella ollut muitakin, kuten kauppahallin väistötilan lähtö. Se oli Kaattarin mukaan monella tapaa hyvä juttu, kuten siksi, että asiakkaat olivat lähellä, eivätkä kauppahallin uumenissa. Torikahvilan vedet kannetaan edelleen muovikanistereissa telttaan. Kaivo sijaitsee torin laidalla.
– Tällaiseen on jo niin tottunut. Tämä on meille ihan arkipäivää. Kunto tässä ainakin kasvaa”, Kaattari naurahtaa, kun toimittaja ryhtyy ihmettelemään päivän aikana tonkkatolkulla kannettavaa kantovettä.
Kaattari toivoisi torille eloa ja että kaupungin päättäjät kuuntelisivat torikauppiaita ja tekisivät päätöksiä, jotka tukevat torin elinvoimaisuutta. Sellaisia keinoja olisi Kaattarin mukaan ainakin se, että toripaikoista ilmoitettaisiin jälleen lehdessä, kuten aiemmin tehtiin.
”Se tavoitti ihmiset paremmin. Monet eivät tällä hetkellä edes tiedä, että mistä paikkoja haetaan.”
Tänä vuonna vasta alkanut torikausi on ollut kahvilayrittäjälle erikoinen. Syy on Hakaniemen isot työmaat. Kaattari sanoo, että toriyrittäjät ovat jääneet mottiin työmaiden keskelle. Asiakkaat ovat vähentyneet.
”Ei tässä auta muuta kuin sinnitellä. Aamut ovat ihan kuolleita. Näin hiljaista ei ole ollut koskaan.”
Torin ympärillä on yhtä aikaa menossa sekä Kruunusiltojen pikaratikan että Pitkäsillan remontit. Katuja on suljettu. Autoa on kuulemma työmaiden takia vaikea saada parkkiin.
Monet asiakkaat ovat vuosien varrella tulleet Kaattareille tutuiksi. Asiakkaiden perään on jopa soitettu.
”Joskus jos joku ei ole tullut, on soitettu perään, että missäs olet.”
Arkiaamupäivänä teltan ovi käy verkkaisesti, mutta tasaisesti. Torkkelinmäellä asuvat Leena, 76, ja Jori Petäinen, 78, ovat käyneet torikahveilla 50 vuotta.
”Muistan sen päivän, kun kaksi nuorta tyttöä avasi kahvilan. Olin itse töissä Ympyrätalossa. Sen jälkeen olen käynyt täällä tuhansia kertoja”, Jori Petäinen muistelee Kahvisiskojen alkuaikoja.
Pariskunta käy torikahveilla edelleen 2–3 kertaa viikossa. Kauden alkamista ehditään oikein odottaa.
Välillä yhteydenpito asiakkaiden kanssa oli niin tiivistä, että Kaattari on aiempina vuosina järjestänyt heille jopa risteilyitä Helsingin edustalla.
Joskus joku on tullut viettämään syntymäpäiviään torikahvilaan ja tilannut kakun pöytään.
Entä mitä yrittäjä ajattelee viidestäkymmenestä yrittäjävuodestaan?
Työ on kuulemma vienyt sydämen. Se on antanut paljon, mutta sillä on ollut myös kääntöpuolensa.
”Tämä työ on myös vienyt minulta paljon. Olen joutunut luopumaan kesälomistani, mutta mitään en kadu. Ystävät käyvät katsomassa minua täällä ja kysyvät, että etkö voisi jo jäädä eläkkeelle.”
Sitten kun oma työura on aikanaan tehty, Kaattari uskoo poikiensa jatkavan työtään.
”Teen tätä niin pitkään kuin pää ja jalat kantavat. Olen sanonut pojille, että muuttakaa nimi sitten vaikka Kahviveljiksi, mutta eivät he kuulemma muuta.”
Kahvisiskojen juhlavuotta juhlitaan kahviteltalla lauantaina 17. toukokuuta. Luvassa on ainakin ilmaista kahvia. Lisätietoa päivästä löytyy lähempänä Kahvisiskojen Facebook-sivuilta ja Instagramista.
Lue myös: Pienessä leipomossaan Helsingin Kalliossa 89-vuotiaaksi työskennellyt Elvi Avikainen on poissa
Lue myös: Omassa kahvilassa saa tehdä mitä haluaa – Tomi Oksasen päivät ovat pitkiä mutta palkitsevia
