Juttusarjassa esitellään ravintola-alan tulevaisuuden tekijöitä. Vuorossa on opiskelija Elli Peltonen.
Minut innosti ravintola-alalle
Olin aluksi menossa lukioon, mutta sitten alkoi tuntua, ettei se olekaan minua varten. Selailin ammattikoulututkintoja ja vastaani tuli ravintola- ja catering-alan perustutkinto. Ala kuulosti monipuoliselta ja sellaiselta, että työllistyminen olisi koulutuksen jälkeen vaivatonta, joten päätin hakeutua tänne.
Koulutuksen paras anti
Olen nyt toista vuotta mukana Taitaja-kilpailussa, johon harjoittelemme aina maanantaisin koulun jälkeen. Viime vuonna pääsin parini kanssa semifinaaleihin, vaikka minulla ei ollut kokemusta juuri yhtään. Kisassa oli silloin tehtävä drinkki, esiteltävä viini ja tarjoiltava à la carte neljän hengen seurueelle. Oli mukavaa haastaa itseään, ja opin tosi paljon uutta.
Haen inspiraatiota
Opettajani Laura Alander on todella inspiroiva ihminen. Hän tsemppaa meitä menemään kohti omia tavoitteitamme, kuuntelee ja kannustaa kokeilemaan kaikkea uutta.
Suurin haasteeni
Minun on haastavaa kieltäytyä, sillä kaikki uusi on niin kiehtovaa ja innostavaa. On mahtavaa päästä kokemaan kaikkea uutta, mutta välillä se on hieman stressaavaa ja saa minut unohtelemaan asioita. Minun olisi selvitettävä itselleni, mihin haluan panostaa ja laittaa ei niin kiinnostavat asiat sivummalle.
Inspiroin muita
Olen innokas opiskelija, joka suhtautuu asioihin positiivisesti ja pyrkii olemaan läsnä. Sellaisille opiskelijoille, jotka vielä etsivät omaa juttuaan, olen kertonut mistä olen itse tykännyt ja ehdottanut heille kokemuksia, joista he voisivat innostua. Yhden luokkakaverini olen saanut houkuteltua mukaan kisatoimintaan. Meillä on ollut huippukivaa.
Esikuva, jota ihailen
Kaikista maailman henkilöistä ja hahmoista minua inspiroi eniten Peppi Pitkätossu, sillä hänessä on tosi paljon samaa kuin minussa. Hän on positiivinen, värikäs ja lähtee aina täysillä mukaan kaikkeen.
Kerron muille ravintola-alasta
Suurin osa ystävistäni on joko lukiossa tai valmistunut lukiosta. Kerron heille aina, kun koulussa on tulossa jokin siisti kokemus, josta olen innoissani. Olen myös kertonut heille, mitä olemme tunneilla tehneet ja kuinka paljon olemme saaneet perehtyä esimerkiksi viinien maailmaan.
Viiden vuoden kuluttua
Tulevaisuuteni on avoin, mutta luulen opiskelevani silloinkin. Minulle on selkeytynyt, että tykkäisin tehdä töitä lasten ja nuorten parissa, ehkä opettaa. Toki saattaa myös olla, että jään pysyvästi tälle alalle, mutta ainakin voin aina palata, jos siltä tuntuu, sillä töitä on varmasti saatavilla.
Elli Peltonen
- 17 vuotta
- Espoo
- Opiskelee ravintola- ja catering-alan perustutkintoa Omniassa