Toimittaja Mika Remes kävi tutustumassa Osakan Dotonborin kaupunginosaan, jossa katuruokaa syödään kaikilla tyyleillä aamusta yöhön.
Takoyaki – mustekalapullia kaikille
Osakalaiset rakastavat kaupungin ikonisinta katuruokaa, takoyakia. Ne ovat mustekalapaloilla täytettyjä mausteisia vehnäpalleroita, joiden päälle lurautetaan pannukakkumaisesta okonomiyakista tuttua maustekastiketta ja usein vielä majoneesia. Takoyakit paistetaan kullanruskeiksi erityisessä pannussa, jossa jokaiselle pallerolle on oma kuoppansa. Yksi takoyaki on noin golfpallon kokoinen. Annokseen tulee yleensä kuudesta kahdeksaan takoyakia.
Takoyakin keksi osakalainen katuruokakauppias Tomekichi Endo vuonna 1935. Mustekalapalleroista tuli välittömästi hitti, ja pian niitä syötiin kaikkialla Japanissa. Dotonborissa takoyakeja mainostavat lähes kaikki paikat.
Okonomiyaki – pannukakku japanilaisittain
Jos takoyaki on osakalaista katuruokaa, niin sitä on myös okonomiyaki, japanilainen munakkaan ja pannukakun yhdistelmä, jossa on muun muassa munamassaa, kaalia ja bonito-tonnikalalastuja. Annos kruunataan ruskealla okonomiyaki- ja majoneesikastikkeella. Okonomiyaki on joustava ruoka, sinne voi lisäksi sujauttaa sekaan lihaa, kalaa tai äyriäisiä. Okonomiyakia kutsutaan usein ”Japanin pizzaksi” tai ”Osakan sielunruoaksi”.
Ruoan historia ulottuu 1500-luvun Japaniin, mutta koko kansan edullista katuruokaa siitä tuli Osakassa 1930-luvulla. Dotonborissa hyvät okonomiyakit tarjoaa muun muassa suosittu katuruokaravintola Creo-ru. Okonomyakit tulevat keittiöstä valmiina, mutta niitä varten pöydissä pannaan paistolevy kuumaksi, jotta asiakas voi itse kuumentaa ruoan mieleisekseen.
Creo-ru, 1–6–4 Dotonbori, Osaka
Sushi – tuoreena tabletista
Omote-Sandon metroaseman lähellä sijaitseva Kaiten Sushi Ginza Onodera on yksi Osakan lukemattomista sushiravintoloista. Vaan on sushipaikoissa erojakin. Yksi tarjoaa näyttäviä sushisettejä, toinen normisusheja rahastaminen mielessä, kolmas hihnalta tarjoiltavia valmiita annoksia. Hihnasushit tulivat tunnetuksi Osakan Expo ’70 -näyttelyssä. Kaiten Sushi Ginza Onodera on vuonna 2013 Tokiosta aloittanut ketju, jolla on nykyään 20 paikkaa ympäri Japania. Yhtiö ilmoitti juuri avaavansa ravintoloita USA:ssa.
Osakan Kaiten Sushi Ginza Onodera nimi viittaa pyörivään sushihihnaan, mutta siitä ei ole kyse. Tilaukset tehdään aina kunkin asiakaspaikan edessä olevasta tabletista, myös englanniksi. Tabletti on helppo käyttää, ja se muistaa erehtymättömästi asiakkaiden tilaukset. Niitä voi myös tarkastella syömisen aikana, samoin laskun loppusummaa. Kaikessa panostetaan korkeaan laatuun.
Sushit tehdään tilaamisen jälkeen, ja niiden tuoreuden voi maistaa. Sushit tekee liuta sushiin vihkiytyneitä kokkeja. Heidän urakointiaan seurataan tiskin toiselta puolelta. Sushilautanen ilmestyy eteen muutamassa minuutissa tilauksesta. Listalla on kala- ja äyriäisvaihtoehtoja ympäri Tyyntä valtamerta ja vähän muualtakin. Riisi ja merelliset raaka-aineet ovat tip top, samoin kaikki leikkaukset. Kaiten Sushi Ginza Onoderan laatusushien hinta ei päätä huimaa. Kahden hengen perusteellinen syöpöttely tuottaa juomineen noin 50 euron laskun. Se maksetaan lähtiessä eteisen tiskille, ja korttikin käy.
Yakitori – vartaita joka lähtöön
Osaka tunnetaan yakitorivartaistaan. Ne tehdään yleensä pienessä hiiligrillissä kanasta, joskus kanan muista osista, kuten sydämestä, maksasta, nahasta tai rustoista. Vartaita voidellaan grillaamisen aikana tarekastikkeella. Yakitoreille löytyy niille omistautuneet ravintolansa. Yleensä ne ovat pieniä ja edullisia kortteli- eli izakayaravintoloita, joissa saa muutakin japanilaista ruokaa.
Dotonborissa tarella voideltuja yakitoreja tarjotaan kymmenissä kojuissa, terasseilla ja ravintoloissa. Dotonborissa kaupataan muitakin vartaita, erityisesti arvokkaampaa nautaa eli wagyuta ja kobea – näin ainakin ravintolat mainostavat. Eri asia on, miten aitoa tavaraa vartaissa on. Hyviä ne ovat silti. Vartaan mainio maku syntyy rasvaisesta lihasta, oli se kanaa, nautaa tai possua.
Ramen – herkkua tehokkaasti
Joka puolella Japania saa hyvää ja edullista ramenkeittoa. Ramenravintoloiden rahastus on yleensä automatisoitua. Raha sujautetaan ravintolan ulkopuolella tai aulassa automaattiin. Siitä tilataan myös muut lisukkeet ja juomat. Liput otetaan mukaan ja käydään istumaan, tarjoilija hakee liput. Ensin tulee juoma, sitten lisukkeet ja ramen. Käytäntö saattaa kuulostaa kylmältä, mutta todellisuudessa homma on helppoa.
Dotonborin suosituin ramenosoite on Ichiran-ketjun ravintola Dotonborin kanavan varrella. Sinne saa jonottaa, mutta jono vetää hyvin. Ichiran on pärjännyt panostamalla erinomaiseen ramenkeittoon ja halpoihin hintoihin. Viihtyisyydellä suosiota ei voi selittää. Jokainen syöjä saa jakkaran omasta syömäloosistaan, kuin pelihallissa. Keitto juomineen sujautetaan loosin edessä olevasta pienestä luukusta. Kaikki on tehokasta: kokkeja ei näe, turha inhimillisyys on poistettu.
Ichiran tarjoaa yhtä soppaa, classic tonkotsu -ramenia, jota saa perus- tai hienompana deluxe -versiona, jolloin keitetty kananmuna tulee erillisessä kupissa kuorineen ja ekstrakinkkusiivut omalla lautasellaan. Ichibanin ramenissa on pieteetillä possunluista keitetty vaalea ja intensiivinen liemi, hyvät nuudelit ja muut raaka-aineet.
Syömäloosin bambuverho nousee hetkeksi, kun kokki sujauttaa ramenlautasen asiakkaan eteen ja kumartaa japanilaisen nöyrästi. Sitten bambuverho lasketaan ja alkaa harras syöminen. Ichiraniin ei jäädä roikkumaan, seuraavat syöjät odottavat jonossa vuoroaan. Lasku paremman classic tonkotsu -ramenin ja oluen kanssa on noin 2 100 yeniä eli 13 euroa. Erikoinen kokemus tulee kaupan päälle.
Ichiran Dotonbori, 7–18 Souemancho Chuo-ku
Andrew’n munaleivonnaiset
Englantilainen Andrew Stow avasi Kiinan Macaossa vuonna 1989 vaatimattoman leipomon, joka oli erikoistunut portugalilaisiin pasteis de nata -leivonnaisiin. Reseptiä Stow’lla ei ollut, mutta kokeilemalla hyvä tuli.
Stow teki asiat pieteetillä, ilman lisäaineita. Se oli Macaossa ennenkuulumatonta. Stow’n leipomo sai 1990-luvulla sen verran suuren suosion, että nimi muutettiin juhlavammaksi Lord Stow’s Bakeryksi. Samalla hän tarjosi franchisingina ideaansa muille. Stow’n munaleivonnaisia alettiin leipoa vuonna 1997 Hongkongissa ja seuraavana vuonna Taiwanissa. Vuonna 1999 oli Filippiinien ja Japanin Osakan vuoro.
Dotonborin Lord Stow’s Bakery tarjoaa Stow’n alkuperäisreseptillä leivottuja munaleivonnaisia kahden euron kappalehintaan aina tuoreina ja lämpöisinä. Alkuperäisen version lisäksi niitä saa hevoskastanjan, kurpitsan, matchan, mansikan ja karamellin makuisina.
Lord Stow’s Bakery, 1–10–6 Dotonbori, Osaka
Hedelmävartaat, sokerisiirapilla tai ilman
Tuhat vuotta sitten Pohjois-Kiinassa syntyi makea herkku nimeltä tanghulu. Idea vartaisiin pujotetuista ja kovettuneella sokerisiirapilla kuorrutetuista hedelmistä matkusti Japaniin, missä uusi herkku sai suuren suosion. Nykyään Dotonborissa hedelmävartaita syödään katuruokana kaikkialla.
Otetaan mansikoita, isoja vihreitä viinirypäleitä, mandariinia tai muita hedelmiä. Pannaan ne vartaisiin, valutetaan kiehuvaa sokerisiirappia päälle ja annetaan jäähtyä ja kovettua. Suosituin on kokonaan mansikkainen varras, joka tunnetaan Japanissa nimellä ichigo ame.
Hintaa Dotonborin katukioskissa vartaalle kertyy 500 yeniä, noin kolme euroa. Vartaan saa samaan hintaan myös ilman kuorrutusta.
Melonileipää ja jäätelöä
Joskus yksinkertaiset ideat ovat rautaa. Keskeltä Dotonboria löytyy katukioski, joka myy jäätelöä vaalean melonileivän välissä. Katukioskille on jatkuvaa jonoa.
Leivän englanninkielinen nimi on melonpan. Se kuulostaa omituiselta, mutta maistuu mainiolta. Melonileipä on tuoretta, vaaleaa ja pinnalta rapeaa. Melonia se ei ole nähnytkään, mutta muoto on kuin pitkulaisella verkkomelonilla.
Jäätelön saa vaniljana, suklaalla tai vihreänä matchana. Kuumaa ja kylmää yhdistelevä jäätelö-melonileipä ei rasita liikoja kukkaroa, herkun saa 3–3,5 eurolla. Paikalliset rakastavat melonileipiä, ja Osakassa niitä saa marketeista lähtien.
Japani kiinnostaa Suomessa
Suomessa japanilainen ruoka on edelleen useimmille sushia, mieluiten edullisesta sushibuffasta syötynä. Japanilainen ruoka on paljon muutakin. Ramen-keitot, gyozat, tonkatsu-leikkeet, nuudelisopat, yakitori-vartaat ja monet muut ruoat alkavat olla tuttuja Suomessakin.
Ammattikokit soveltavat menestyksekkäästi japanilaisia vaikutteita, sillä ne sopivat luonnollisia makuja korostavaan skandinaaviseen keittiöön hyvin. Esimerkiksi Michelin-ravintola Demo tarjoaa Helsingissä vahvoja vaikutteita Japanista. Puhtaasti japanilaisiakin ravintoloita on ilmestynyt Suomeen viime vuosina hienommasta omakasesta simppeliin izakaya-kansankuppilaan.
Hyvänä johdantona japanilaiseen ruokaan ja ruokatarinoihin toimii Mikko Takalan ja Sami Rekolan ruokakirja Street Food Japan. Heikki Valkaman Okazu, Okashi ja Oishii ovat tutustumisen arvoisia teoksia. Myös Japanissa asunut Marjo Seki on kirjoittanut useita ruokakirjoja. Uusin on Makumatkoja Japaniin.
Sekillä on 40 vuoden kokemus japanilaisesta kokkaamisesta. Hän pyöritti vuosia ensin Japanin Jokohamassa izakaya-ravintola Kareliaa, sitten Tampereella japanilaista Marusekia – aluksi itse, lopuksi poikansa Leo Suzukin voimin. Maruseki lopetti vuonna 2019, kun katutyömaa kiusasi ja halvat sushibuffat söivät kannattavuuden. Viime vuodet Seki on pitänyt japanilaisia ruokakursseja aikuisopistoissa.
”Japanilaisessa keittiössä arvostetaan raaka-aineita, suositaan kauden tuotteita ja korostetaan lähiruoan merkitystä. Ruoka on todella monipuolista”, Seki sanoo.
Japanilainen ruoka ei ole keskimäärin tulista, aromaattista kylläkin. Sekin omia suosikkeja ovat pannukakkumaiset okonomiyakit, joihin tulee paljon edullista kaali- ja porkkanaraastetta, monien mahdollisuuksien donburit eli kulhoruoat sekä tasokkaat sushit.
Seki on huomannut, että nyt Suomessa ollaan hyvin kiinnostuneita japanilaisista kasvisruoista, erityisesti yksinkertaisista, tuhlailemattomista ja lähiruokaan panostavista temppeliruoista. Myös japanilaiset onigiri-riisipallot sekä lounas- eli bentoboksit kiinnostavat. Bentobokseissa huomio kiinnittyy kasvisten taitaviin leikkauksiin, eikä huumoriakaan niiden kokoamisessa unohdeta.
”Japanilainen ruoka on vahvasti nousussa.”
Lue myös: Sake on mainettaan monipuolisempi juoma
Jutun takaa
Matkustin viime marraskuussa tutustumaan Osakan kuuluisaan pikaruokatarjontaan.
Se on hyvää ja edullista, myös ketjuravintoloissa. Mihin japanilainen ryhtyy, sen hän tekee hyvin.
Japanissa ei puhuta juuri englantia, mutta tarvittaessa esille vedettiin kuvalliset tai englanninkieliset menut ja hinnat. Niistä oli helppo valita.
Osakan katuruokakeskus on Dotonborin alue. Se on värikäs ja äänekäs ruoan Disneyland, jonne turistit ja paikalliset suuntaavat. Tarjonta on häkellyttävän runsasta.
Mika Remes, toimittaja
