Viini

Suomalaisten hyvä kutina piti paikkansa – tällainen Farangin ja viinibaarien Vasastan Tukholmassa on nykyään

Kim Öhman
Tukholman Farangia vetävä Kim Öhman on seurannut Vasastanin kehittymistä vuosikymmenen. KUVAT Mika Remes

Tukholman Farangin keittiömestari ja osaomistaja, suomalainen Kim Öhman tuntee Vasastanin kadut ja kuppilat paremmin kuin hyvin.

Farang tupsahti Vasastanin Tulegatanille tarjoamaan moderneja eteläaasialaismakuja vuosikymmen sitten. Ja kuten emoravintolasta Helsingissä, myös Tukholman Farangista tuli menestys.

”Ei mikään ollut kirkossa kuulutettua. Meillä oli vain hyvä kutina, että rauhallinen Vasastan tulee nousemaan. Vastapäätämme muutti Spotifyn konttori, mikä kertoi uusista tuulista. Vasastaniin on helppo tulla vaikka kävellen ydinkeskustasta. Tukholmalaiset löytävät täältä jokaisen makuun pieniä ja kiinnostavia ravintoloita, baareja, kahviloita ja kauppoja. Juuri se tekee Vasastanista elämänmakuisen alueen”, Öhmän kertoo.

Bisnesmielessä Vasastan on yhä hyvä alue, sillä vuokrataso ei ole noussut niin jäätäväksi kuin ”bättre folkin” Östermalmilla tai luovan luokan Södermalmilla.

”Siksi uudet ja suositut viinibaarit ovat tulleet Vasastaniin. Täällä voi menestyä luottamalla prameiden kulissien sijaan itse asiaan, eli hyvään viiniin, ruokaan ja tunnelmaan. Ydinkeskustassa taas on pakko panostaa näyttävyyteen, jos haluaa asiakkaita. Ei siellä pienet pärjää”, Öhman pohtii.

Hasselbo Bistro & Wine Barin osaomistaja Cooper Palmer uskoo, että Vasastanin viinibaaribuumi kestää vielä lähivuodet ennen kuin markkinat on kyllästetty.

”Sitten alkaa pudotuspeli. Tällöin pärjäävät ne, jotka panostavat hyvän viinin ohella kunnolla ruokaan. Jos tukholmalaisella on suunta Vasastaniin, silloin on tarkoitus myös syödä hyvin, vaan ei liian raskaasti. Siinä on Vasastanin viinibaarien vahvuus”, arvioi Palmer.

Cooper Palmer
Sommelier Cooper Palmer tarjoaa Hasselbossa viinejä, jotka ovat kiinnostavia mutta ymmärrettäviä. KUVAT Mika Remes

Hasselbo

Hasselbossa luotetaan luomuviineihin, ja ruokalistan jokerina toimivat tacot.

Hasselbo Bistro & Wine Bar avattiin loppuvuodesta 2019 Vasastanin Tegnérgatanille entisen jenkkibaarin tiloihin. Oma viinibaari oli sommelierien Cooper Palmerin ja Filippa Dahlbergin sekä keittiömestari Oskar Karlssonin yhteinen unelma. Kolmikko oli tutustunut toisiinsa kokkilegenda Mathias Dahlgrenin Matbarenissa, jossa he huhkivat useamman vuoden samaan aikaan. Kun aika oli kypsä omalle viinibaarille, Dahlgren kannusti unelman toteutumisessa.

”Hasselbosta tuli Matbarenin moderni lapsi. Halusimme paikastamme viinibaarin, bistron ja korttelikapakan risteytyksen. Mielestäni siinä myös onnistuttiin. Saimme heti alkuun hyvät arviot lehdissä ja vasastanilaiset asiakkaiksi. Sitten iskikin korona ja meno hiljeni. Se jätti kuitenkin aikaa meille miettiä, miten Hasselbota halutaan kehittää”, Palmer kertoo.

Kahden toimintavuoden aikana on selvinnyt, että hyvä ruoka on avainasemassa menestyksen luomisessa. Keittiötä aluksi vetänyt Karlsson on jo poistunut vahvuudesta. Nyt ruuasta vastaa alusta alkaen keittiössä työskennellyt Lars Östberg. Ruoka perustuu raikkauteen, sesongin paikallisiin raaka-aineisiin, oppimestari Dahlgrenin suosimiin luonnonmukaisiin makuihin, mutta vaikutteita ruokiin napataan ympäri maailmaa. Listan jokerina ovat aina tarjolla olevat tacot. Muuten lista elää saatavuuden mukaan. Annoskoot pidetään maltillisina, jotta asiakas voi tilata useampaa sorttia pöytään. Mallia keittiön osaamisesta antaa nautatartar rapean rukiin, Västerbottenin juuston, macadamiapähkinän ja majoneesin kanssa. Annos on ilo silmälle ja varsinainen riemunaihe suulle.

Viinilistan ideana on, että hyvän viinin saa eteensä ilman, että sen tarvitsee kolmea tuntia temperoitua auetakseen.

”Viinin pitää aina olla ymmärrettävä. Panostamme luonnonmukaisesti tuotettuihin viineihin. Suurin osa on löytynyt Ranskasta, mutta pidämme viinien maailman avoinna”, Cooper kertoo.

Hasselbon suosiota viinin ja ruuan toimivan liiton lisäksi selittää mutkaton tunnelma. Se syntyy palvelusta, simppelisti sisustetusta salista, isoista ikkunoista, avokeittiöstä ja salin keskiönä olevasta baaritiskistä, jonka äärelle on helppo istua turisemaan omistajien kanssa.

Hasselbo Bistro & Wine Bar

Osoite: Tegnérgatan 9

Sivut: restauranghasselbo.se

Rasmus Andersson ja Max Garberg
Rasmus Andersson ruokkii ja Max Garberg juottaa Babettessa. KUVAT Mika Remes

Babette

Babette on Bib Gourmand -maininnan arvoinen paikka, jossa oranssin viinin menekki on taattu.

Tyylitelty neonvaloinen Gallian kukko komistaa Babetten ikkunaa. Se on toiminut magneettina tukholmalaisille hyvän seuran, viinin ja pizzan maagiseen kolmiyhteyteen. Babettea pidetään Tukholman nykyisen viinibaaribuumin aloittajana. Se ei avatessaan vuonna 2015 tarjonnut mitään vallankumouksellista, mutta kaikessa ilmiselvyydessään Babette löysi tiensä tukholmalaisten sydämiin. Siihen tarvittiin vain ”reikä seinässä” eli rennosti kalustettu olohuonemainen pieni tila, tarpeeksi iso baaritiski ja avokeittiö sen taakse. Ja luonnollisesti paljon hyvää ruokaa ja viiniä.

Babette
KUVAT Mika Remes

Babette tunnetaan rustiikeista ja törkeän maukkaista pizzoistaan. Listalta löytyy neljä vaihtoehtoa, ja 14 euron pelkistetty stracciatella on aina tarjolla. Siinä on lähinnä tomaattia ja ronskisti burrataa. Babettessa kannattaa kysyä myös, mitä päivän lista tarjoaa. Voi olla, että saat eteesi somat pikkuannokset meriahvencarpacciota tai lammasta, papuja ja sardelleja. Viimeiset kaksi vuotta keittiötä on vetänyt Rasmus Andersson. Sen verran vakuuttavaa jälkeä Andersson on keittiössä tehnyt, että Michelin on rankannut Babetten hyvästä hinta-laadusta kertovan Bib Gourmandin arvoiseksi.

Babette
Babetten tavaramerkki ovat rustiikkiset pizzat. KUVAT Mika Remes

”Luonnollisesti pääsy Michelin-oppaaseen mairittelee, mutta ei meillä menekkiongelmia ole. Babette on käytännössä täynnä joka ilta. Babettesta on tullut paikallisille olohuoneen jatke, hyvä seurustelumesta. Se on tarkoituskin”, kuvailee perustaja ja pääsommelier Max Garberg.

Babetten viinivalikoimaa ohjaa Garbergin oma maku. Viinikellarissa on kuulemma enemmän viiniä, mitä lääkäri määrää, mutta asiakkaita halutaan palvella tarjoamalla viinejä, joita muualta ei löydy. Garberg haluaa myös, että valikoimista löytyy vaihtoehto vaativaankin makuun.

”Vuosien varrella moni pieni viinintuottaja on tullut henkilökohtaisiksi ystäviksi. Saamme heiltä viiniharvinaisuuksia ja pieniä eriä. Olemme pieni ravintola, joten yhdellä pullolaatikolla juottaa jo monta asiakasta. Viinien vaihtuvuus on yksi menestyksemme salaisuus”, pohtii Garberg.

Nykyään Babetten asiakkaat suosivat kevyitä viinejä ja natuviinejä, joten niihin on panostettu. Kun viini on oranssia, menekki on taattu.

”Itse siitä en juuri välitä. Juon viinejä fiiliksen mukaan. Sen olen vuosien varrella oppinut, että burgundilainen ei koskaan petä”, Garberg kertoo.

Babette

Osoite: Roslagsgatan 6

Sivut: babette.se

Viktor Sundström
Viinibaari Mirabellen Viktor Sundström yhdistää viinit ja mutkattoman meiningin. KUVAT Mika Remes

Mirabelle

Mirabelle on rohkea tulokas, joka kutsuu ohikulkijan sisään ranskalaisella ruualla ja viinillään.

Syksy 2021 herätti tukholmalaiset korona­koomasta avamaan ulko-oven ja suuntamaan illanviettoon hyvän ruuan ja viinin merkeissä. Hellittäneen koronatilanteen turvin uskalsivat Viktor Sundström ja David Lilja Lundin heittäytyä viinibaarin pitäjiksi Vasastanin perukoille rauhalliselle Tulegatanille lokakuussa 2021. Kaksikko luotti siihen, että Lontoosta, Vancouverista ja Tukholmasta alalta hankittu kokemus kantaa.

Mirabellen he perustivat ilman ulkopuolista sijoittajaa. Rahan niukkuus näkyy sisustusratkaisuissa. Kaikki on yksinkertaista ja tila pieni. Paketti on yhdistelmä pohjoismaista hillittyä luonnollisuutta yhdistettynä periranskalaisiin bistrohyveisiin, joihin kuuluu liitutaululle rustattu päivän ruokalista ja paperiarkille printattu viinilista.

Mirabelle on matalan kynnyksen viinibaari, jonne voi poiketa ostoskassien kanssa lasilliselle, ja jatkaa matkaa.

Mirabelle
Mirabelleen voi poiketa sillä uhalla, että jää toisellekin lasilliselle. KUVAT Mika Remes

”Tosin en usko, että se lasilliseen jää. Suurin osa ottaa ensin lasin viiniä, ja sitten herää ruokahalu. Ranskalaisvetoinen ruokalistamme tarjoaa vaihtoehtoja 10 euron kahta puolen. Jos on syönyt Lontoossa St. Johnilla, tietää, että meilläkin on kysymys yksinkertaisista raaka-ainevetoisista annoksista”, kertoo St. Johnilla vuosikymmen sitten työskennellyt Victor Sundström.

Sundström jakaa kiitosta läheltä löytyvälle Babettelle, joka on avannut tukholmalaisille Vasastanin mutkattomuuden.

”Vasastaniin tullaan viihtymään ilman hypeä. Voi olla, että suurin pöhinä viinibaarien ympärillä on Tukholmassa jo laantunut, mutta nyt ihmisiä innostaa mutkaton meininki yhdistettynä hyvään ruokaa ja viiniin. Uskon vahvasti, että tasokas ruoka innostaa myös tilaamaan hyvää viiniä. Meidän tehtävämme on auttaa asiakasta viinivalinnoissa”, Sundström pohtii.

Mirabellessa seurataan tarkkaan, mihin maailma menee.

”Ilmastonmuutosta ei voi vähätellä. Meillä pyrkimys on siihen, että kaikki kierrätetään ja jätehävikkiä syntyy niin vähän kuin mahdollista. Viinimme ovat ympäristöystävällisesti tuotettuja natu-, bio- ja luomuviinejä, pääosin ranskalaisia. Viinibaarinkin on tunnettava vastuunsa”, korostaa Sundström.

Mirabelle

Osoite: Tulegatan 22

Sivut: bistromirabelle.se


Maista Vasastanissa myös nämä

Farang
Farangin cocktailit tunnetaan. KUVAT Mika Remes

Farang

Tulegatan 7

Farang ei ole viinibaari, mutta sinnekin moni viininrakastaja suuntaa, sillä listalla on löydetty toimiva liitto itämaisten modernien makujen ja saksalaisten viinien välillä. Farangin suosittu baari tunnetaan cocktaileistaan.

Savant Bar
Savant Bar on natuviinien koti. KUVAT Mika Remes

Savant Bar

Tegnérgatan 4

Pieni ja piskuinen viinibaari panostaa natuviineihin. Sama henki vallitsee myös ruokalistalla. Auki aamusta iltaan – ja lähes aina täynnä.

Grus Grus
Grus Grus huokuu lämpöä. KUVAT Mika Remes

Grus Grus

Karlabergsvägen 14

Klassikkobistro Trananin omistama viinibaari Odenplanilla täyttyy joka ilta eikä ihme: lupsakka tunnelma, järkihinnat sekä taiten tehtyä väli-merellistä ruokaa.

Ambar

Tomtebogatan 22

Viinibaari panostaa oransseihin natuviineihin, mutta muutakin löytyy. Vähäeleinen sisustus natsaa keittiön pikkuannoksia tarjoilevaan ”japanilaiseen husmanskostiin”.

Combo Vinbaren

Odengatan 52

Suosittu tapaamispaikka, joka tarjoaa klassisia ruokia Ruotsista Välimerelle. Vakuuttava viinilista kiertää ympäri maailmaa, ja liki kaikkea saa laseittain.

LUE MYÖSAvec vieraili supersuositussa Astoriassa, joka on Tukholmassa nyt kaikkien huulilla


  • Tilaa Lehti

    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker