Vielä vuosi sitten Peter ja Yamilin Hackman myivät Töölön asunnostaan käsin noutoruokaa, jonka he valmistivat omassa keittiössään. Nyt kuubalaista ruokaa ja juomaa tarjoileva Cubanska on ottanut seuraavan askeleen ja avannut 3. kesäkuuta ravintolan Helsingin keskustaan Unioninkadulle.
Laajentumiseen on toiminut ponnahduslautana Wolt, jonka kautta Hackmanit myivät annoksia.
”Kysyntä oli niin suurta, ettemme pystyneet enää valmistamaan ruokaa sillä mittakaavalla, että olisimme voineet pysyä auki”, Yamilin Hackman toteaa Helsingin Uutisille.
Hän kertoo asiakkaiden kyselleen fyysisen paikan perään, jossa annoksia näkisi ja pääsisi juomaan kuubalaista kahvia.
”Meidän piti selittää asiakkaille, ettei ravintola ole paikka, vaan enemmän palvelu. Aloimme ajatella, että nyt on ehkä aika, kun on selvää, että ihmiset nauttivat ruoasta ja ravintolapalvelu menestyy.”
Cubanska on tällä hetkellä ainoa ravintola Helsingissä, joka keskittyy pelkästään kuubalaiseen keittiöön.

Ravintolan perustamisen ja remontoinnin takia noutoruokapalvelu suljettiin vuoden 2025 syksyllä.
Nyt pariskunta puhuu aiemman ravintolapalvelun annosten viemisestä ammattitasolle. He ovat palkanneet ravintolaan kaksi kokkia, joista toinen on kuubalaistaustainen ja toinen kotoisin Kolumbiasta, sekä kaksi baarimestaria.
”Ruoka oli enemmän kotiruokaa, kun me teimme sitä”, Peter Hackman sanoo.
”Ruokalistaa emme muuttaneet aiemmasta paljoa, vaan nyt ruoka on korkealuokkaisempaa. Kokit pystyvät esimerkiksi tekemään enemmän erilaisia kastikkeita ja koristeita ruokaan”, Yamilin Hackman toteaa.

Tarjolla on noutopalvelusta tuttuja annoksia, kuten Kuuban kansallisruokaa Ropa Viejaa eli revittyä naudanlihaa, karibialaistyylistä kanaa ja vegaanista mustapapuriisiä.
Kysynnän kasvaessa yrittäjäpariskunta aikoo panostaa autenttisiin raaka-aineisiin.
”Haluaisimme korvata tilapian punanapsijalla, joka on kala, jota karibialaiset syövät, tuoda laajemman valikoiman papuja sekä tarjoilla hummeria.”
Ravintola toimii myös baarina, jossa tarjoillaan cocktaileja, kuten kuubalaisten keskuudessa suosittua Cuba libre -juomaa sekä turistien lempidrinkkiä mojitoa.
”Kuuba ei ole olutmaa, vaan paikalliset juovat drinkkejä.”

Kuubalaisravintolan yllä liehuu hämäävästi Kolumbian lippu, sillä ravintola on suoraan Kolumbian suurlähetystön alapuolella. Karibianmeren tunnelmissa ollaan kuitenkin.
Eteläsataman ja Kauppatorin läheisyydessä sijaitseva ravintola on ensimmäisellä viikollaan saanut asiakkaikseen paljon turisteja.
”Ravintolassa on käynyt enemmän ulkomaalaisia kuin suomalaisia”, Peter Hackman toteaa.
Yamilin Hackman lisää, että useat amerikkalaiset ovat löytäneet ravintolaan.
Samassa korttelissa sijaitsee myös sikarikauppa Havana Aitta.
”Jotkut asiakkaat ovat tulleet kahville ja sikarille terassillemme”, Yamilin Hackman kertoo.
Pariskunnan tavoitteena on tehdä syvempää yhteistyötä sikariliikkeen kanssa, sillä kuubalaiset sikarit ovat keskeinen osa kuubalaista kulttuuria.

Lue myös: Paco Ndiaye haastaa suomalaisten kapeat odotukset maahanmuuttajien ravintoloita kohtaan












