Saksa on olutmaa ja se on ollut sitä aina. Harvassa ovat ne saksalaiset kaupungit ja kylät, joihin ei historian saatossa olisi perustettu omaa panimoa. Ajatus kyläpanimoista on voimissaan vielä tänäkin päivänä, mistä kertoo tapa nimetä panimoita kylän tai kaupungin mukaan: Teisnacher, Erdinger, Wieninger, Weihenstephaner, Warsteiner, Bitburger, Einbecker, Krombacher, Riedenburger ja niin edelleen.
Saksalaisista sukujuurista ovat saaneet alkunsa myös nykyiset maailman suurimmat panimoyhtiöt Anhauser-Busch InBev ja SABMiller. Voidaan siis sanoa, että saksalaiset ovat valloittaneet maailman vaalean lagerin muodossa.
Saksalaisen kansanluonteen ytimessä on ajatus siitä, että oman kylän olut on aina parasta. Oma olut on maailman paras, piste. Siksi moni saksalainen ei ole koko ikänsä aikana edes maistanut muiden kuin oman paikallisen panimonsa tuotteita. Koska ei ole ollut syytä.
Suomessa tilanne on hieman toinen. Alkon valikoimista löytyy noin 120 erilaista saksalaista olutta yli 30 eri panimolta ja päivittäiskaupoista lisää.
Avec vieraili Münchenin kaakkoispuolella pienessä Ayingin kylässä, jossa sijaitsee yksi saksalaisen olutperinteen tunnetuimmista lipunkantajista.
Teksti jatkuu kuvien jälkeen.
Panimohommia kuudennessa sukupolvessa
Junamatka Münchenin päärautatieasemalta Ayingin pysäkille kestää paikallisjunan kyydissä 45 minuuttia. Heti seisakkeen vieressä käy selväksi, mikä on kylän ylpeyden aihe ja mistä se tunnetaan ympäri maailman. Pääkadun varressa on kaksi valaisinpylvästä, joiden kuvuissa on tuttu logo ja teksti: Ayinger.
Ayinger Privatbrauerei on vuonna 1878 toimintansa aloittanut Liebhardin (nyk. Inselkammer) perheen perustama panimo. Vuosien saatossa panimo on pysynyt saman perheen omistuksessa sukupolvelta toiselle, joskin avioliittojen myötä omistajan sukunimi on vaihtunut pariin otteeseen. Tällä hetkellä omistajaperhe työskentelee panimolla jo kuudennessa sukupolvessa, ja panimolle antaa kasvot suvun nykyinen päämies Franz Inselkammer, 85.
Franz Inselkammerista tuli panimon johtaja isänsä kuoleman jälkeen vuonna 1986. Inselkammerin alaisuudessa panimo siirrettiin kylän keskusaukiolta reilun kilometrin päähän Ayingin laitamille vuonna 1999. Uusi panimo on edelleen yksi Euroopan nykyaikaisimmista.
Franz Inselkammer johtaa vaimonsa Angelan kanssa myös kuuluisaa Brauereigasthof-hotellia, jonka yhteydessä on tasokas ravintola. Nuorempana Inselkammer on toiminut lisäksi kaupunginvaltuutettuna ja Baijerin panimoyhdistyksen puheenjohtajana. Nykyään hän on yhdistyksen kunniapuheenjohtaja.
Teksti jatkuu kuvan jälkeen.
Perinteet kunniaan
Yli 1 200 vuotta vanhan Ayingin kylän keskus on Brauereigasthof-hotelli. Täällä Inselkammerit ovat pitäneet majataloa jo kauan ennen panimon perustamista. Näillä samoilla tiluksilla on myös tarjoiltu aitoa baijerilaista olutta jo yli puolen vuosituhannen ajan, ja siitä kyläläiset ovat syystäkin ylpeitä.
Baijerissa oluella on ollut poikkeuksellisen suuri merkitys jo keskiajalta lähtien. Toisaalta se on aina ollut nestemäistä leipää, mutta samalla se on ollut yhteisöllisyyttä korostava ja sosiaalista elämää ylläpitävä voima. Oluen kuohuissa tiivistyvät kaikki baijerilaiset luonteenpiirteet ja perinteiset arvot: rehellisyys, luotettavuus, iloisuus, yhteisöllisyys sekä uskollisuus kodille ja isänmaalle.
Ayingerin filosofiaan on aina kuulunut vastuullisuus ja läheinen luontosuhde. Panimo panostaa tosissaan työntekijöidensä ja paikallisten ihmisten sekä Ayingia ympäröivän luonnon hyvinvointiin. Se on hyvin ymmärrettävää, sillä olut on maataloustuote ja Inselkammerin suku on viljellyt maata koko historiansa ajan.
Ayingerin oluet pannaan oman kaivon mineraalipitoiseen veteen ja humaloidaan paikallisilla lajikkeilla. Oluita ei pastöroida, joten ne maistuvat aina juuri siltä kuin panimomestari on tarkoittanut. Kaikki tehdään alueen pitkiä olutperinteitä kunnioittaen.
Teksti jatkuu kuvien jälkeen.
Juttua korjattu 27.4. klo 9.35: Kuvatekstistä muutettu oluen tuotantomäärät kohdilleen. Ayingerin ja Laitilan tuotantomääristä puuttui kolme nollaa perästä.
Saksalaisen oluen päivä 23.4.
Saksalaisen oluen päivää vietetään 23.4.1516 Baijerin Ingolstadtissa säädetyn ensimmäisen Reinheitsgebotin eli oluen puhtausmääräyksen kunniaksi. Nykyään Reinheitsgebotista puhutaan oluen puhtauslakina.
Reinheitsgebotin alkuperäisessä tekstissä määriteltiin, että oluen valmistuksessa saadaan käyttää raaka-aineina vain ohraa, vettä ja humalaa. Kannattaa huomioida, että Reinheitsgebotin syntyaikoihin ei vielä tunnettu mikro-organismien vaikutusta oluen käymisprosessiin, joten hiiva lisättiin ainesosaluetteloon vasta 1800-luvulla.
Reinheitsgebotia ei luotu yksinomaan oluen laadun varmistamiseksi, vaan vähintään yhtä paljon sen ajatuksena oli estää leivän tekemisessä käytettyjen viljojen kuten vehnän ja rukiin tuhlaaminen oluen valmistukseen.
Tänä päivänä Reinheitsgebot on lähinnä historiallinen muisto ja mielikuvien tasolla kulkeva tae saksalaisen oluen korkeasta laadusta. Lainsäädännössä sen on korvannut Vorläufiges deutsches Biergesetz, joka sallii muiden muassa vehnämaltaan ja ruokosokerin käytön, mutta kieltää mallastamattoman ohran käytön. Lisäksi EU:n elintarvikelait sallivat kaikkien sellaisten raaka-aineiden, joita voidaan käyttää ruokana, käyttämisen myös oluessa.
Yhtä kaikki, saksalaispanimot ovat edelleen hyvin ylpeitä historiallisesta puhtauslaista ja monet niistä väittävät yhä käyttävänsä sitä jopa vehnäoluiden(!) valmistuksessa.
Vaikka panimoiden lukumäärässä mitattuna Saksa on vasta Euroopan kolmanneksi suurin olutmaa Ison-Britannian ja Ranskan jälkeen, tuotantomäärissä se on liki sadan miljoonan hehtolitran vuosituotannollaan ylivoimainen ykkönen.
