Tavastia-klubilla Helsingissä nähtiin viime viikon torstaina esimerkki siitä, kuinka häiriökäyttäytymistä voidaan suitsia tarvittaessa artistin avustuksella.
Haloo Helsinki lopetti soittamisen kesken kaiken, syynä tapaus yleisön joukossa. Bändin keulahahmo Elli Haloo kiinnitti huomiota naiskatsojaan, kysyi onko tällä kaikki hyvin ja pyysi järjestyksenvalvojia paikalle. Nämä ohjasivat mieshenkilön pois naisen vierestä. Elli Haloo osoitti vielä kädestä pitäen tukea naiselle.
Soitto jatkui aplodien saattelemana.
Avecille tapauksesta kertoo katsoja, joka seurasi tapahtumia lähituntumasta salin etuosassa. Haloo Helsingin edustaja kertoi kohteliaassa viestissä, ettei yhtye kommentoi tapausta.
Tavastia-klubilla ei ole tapana avata yksittäisiä häiriötilanteita julkisuudessa. Tavastian ohjelmavastaava Mikko Merimaa kuitenkin vahvistaa Avecille, että valitettavasti häiriötilanteita tulee silloin tällöin vastaan.
”Tavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle ja epäasialliselle käytökselle. Mikäli tämänkaltaista toimintaa havaitaan tapahtumissa, siihen tietysti puututaan.”
Mitä tapahtui yleisöstä poistetulle miehelle? Tietoa ei ole – siitäkään, mitä hän tarkalleen naisen kyljessä puuhasi. Olennaista on, että epäiltyihin häirintätilanteisiin puututaan matalalla kynnyksellä.
Klubeilla on pimeää, ja keikkayleisöön mahtuu monenlaista limalassea. Yleisön joukossa tunnelman kuuluukin olla tiivistä, ja varsinkin eturivissä on usein melkoinen tunku. Järjestyksenvalvojien on vaikea havaita kaikkea kopelointia ja muuta näätäilyä.
Me too -liike on puhdistanut suomalaista musiikkikenttää, mutta tekemistä riittää. Kaikille ei ole selvää, mitä yleisöpaljoudessa saa ja ei saa tehdä. Ei se käsi vahingossa takapuolelle tai rintamukselle osu.
Mallia pittikulttuurista. Hypätään musiikkityylistä toiseen. Metallikeikkojen vinhasti pyörivissä circle piteissä tärkein sääntö on tämä: katso muiden perään. Kun joku kaatuu, hänet nostetaan pystyyn ja tarvittaessa autetaan sivuun.
Piteistä tosin valitettavasti löytyy yleensä se pakollinen uuvatti, joka koheltaa vastavirtaan ja murjoo pienemmiltään silmälasit solmuun. Näitä sankareita voi ja pitää muistuttaa riittävän kovaan ääneen pitin oikeasta kulkusuunnasta. Tarvittaessa järjestyshenkilö pitää huolen lopusta.
Piteissä harvemmin näkee naisia, eikä moni nainen mielellään mene rokkikeikalla eturivin tungokseen. Miehillä on tässä peiliin katsomisen paikka: miksi näin on?
Kulttuuri ei muutu koskaan, jos törttöilyä katsellaan sormien välistä.
Yllä: Näin pyörii pitti. Jos video ei näy, voit katsoa sen Youtubesta.
Joka kolmas koki festareilla epäasiallista käytöstä
Festivaalikävijöistä joka kolmas ja keikka- ja konserttikävijöistä lähes joka neljäs on kokenut epäasiallista käytöstä, selviää festivaalibarometrista, joka perustuu 18 242 vastaukseen.
Yleisimmät epäasiallisen käytöksen muodot olivat seksuaalinen häirintä ja fyysisesti uhkaavat tilanteet. Epäasiallista käytöstä tapahtui eniten esitystä katsoessa. Seuraavaksi riskialttiimmat paikat olivat baarialue ja ruuhkatilanteet. Naiset kokevat miehiä enemmän epäasiallista käytöstä. Häiritsijä oli lähes aina tuntematon yleisön jäsen.
Seksuaali- tai sukupuolivähemmistöjen, vammaisten tai vammautuneiden edustajista epäasiallista käytöstä kohtasi festivaaleilla lähes puolet, keikoilla ja konserteissa 39 % vastaajista.
LUE MYÖS: Älä mainosta tapahtumaasi turvallisena, jos se ei ole sitä – Priden Laura Vainion puheenvuoro