Tältä näyttää U. Kalevan terassi Helsingin Kalevankadulla. KUVA Sami Spåra

Helsingin klassikko­kapakka laajentaa Tampereen keskustaan

Tampereen U. Kaleva tulee Hämeenkadulla lopettaneen R-kioskin tilalle.

Keskeisistä keskeisimpään paikkaan Tampereen Hämeenkadulle avautuu pian ravintola, jonka toimintaidean yrittäjät määrittelevät näin:

Tamperelaiset saavat vanhan kunnon Urho Kekkosen ajan baarin, jossa olut nautitaan Oiva Toikan suunnittelemista Krouvi-tuopeista.

Sisustus ja musiikki eivät myöskään ole tämän päivän kuuminta hottia, vaan ne ehkä jopa kääntyvät enemmän nostalgian puolelle.

Baari on karaokevapaa vyöhyke, jossa ei soi ulkomainen kertakäyttömusiikki.

Tittelit jätetään narikkaan ja ministerit sekä duunarit nauttivat sulassa sovussa puoluekannasta ja ajatusmaailmasta riippumatta.

Juttuseuraa löytyy aina, mutta halutessaan saa toki yksinkin olla.

U. Kaleva Baari Tampere avaa tähän R-Kioskilta tyhjäksi jääneeseen liiketilaan. Taustalla näkyy rautatieasema. KUVA Teemu Nurmi

Ravintola on U. Kaleva Baari Tampere, joka on Helsingin Stockmannista kahden kivenheiton päässä Kalevankadun mäessä olevan U. Kaleva Baarin sisarravintola.

U. Kaleva Baarin perustivat Sirpa ja Dieter Gehring vuonna 1998. He eläköityivät vuonna 2023, jolloin yhtiökumppanit Sami Spåra ja Jari Karjalainen ostivat ravintolan liiketoiminnan.

”Kaikkihan juontaa juurensa jo reilun viidentoista vuoden taakse, kun kävimme Karjalaisen kanssa ensimmäistä kertaa U. Kalevassa. Sanoimme silloin Dieterille, että jos joskus haluat baaristasi luopua, niin myy se meille. Näin sitten tapahtui”, Spåra muistelee Tamperelaiselle.

U. Kaleva Baari tulee Tampereelle osoitteeseen Hämeenkatu 1. Sami Spåra kertoo, että idea U. Kaleva Baarin tuomisesta toiseenkin kaupunkiin oli pyörinyt hänen ajatuksissaan jo tovin ja kun mies oli viime vuoden marraskuussa käymässä kavereidensa kanssa Tampereella, oli Spåra osoittanut Hämeenkadun alkupäässä olevaa R-Kioskia ja sanonut, että tuossa olisi täydellinen paikka Tampereen U. Kalevalle.

”Kuukautta myöhemmin luin lehdestä, että juuri se R-Kioski lopettaa. Ei muuta kuin puhelin kouraan ja soittelemaan. Tässä on nyt sitten lopputulos”, Spåra naurahtaa.

Helsingin U. Kaleva. KUVA Sami Spåra

Hän arvioi, että Tampereen keskustaan sopeutuu hyvin U. Kaleva Tampereen kaltainen trendejä seuraamaton kansankuppila. Kilpailutilanne lienee Spåran mielestä samanlainen kuin Helsingissäkin.

”Emme tule kilpailemaan puoli-ilmaisilla hinnoilla, vaan asiallisella palvelulla ja Kekkosen aikaan jämähtäneellä ilmapiirillä, jossa on helppo löytää fiksua juttuseuraa. Helsingin baaria kanta-asiakkaat kutsuvat myös älykköbaariksi tai eliittiräkäläksi, jonka lempinimen omistajat ovat pitkin hampain hiljaisesti hyväksyneet”, yrittäjä heittää.

Baarin erikoisuus on Juornaankylällä salaisella reseptillä itsekeitettyyn puolukkamehuun tehty signature-drinkki, joka on ollut toiseksi myydyin tuote Helsingin toimipisteessä jo vuosia, heti oluen jälkeen.

U. Kaleva Baari Tampere tavoittelee ravintolan avaamista vapuksi tai viimeistään heti pian vapun jälkeen. Baari saa myöhemmin myös 18-paikkaisen terassin.

Lue myös: Frank The Lobster -baari haluaa elvyttää Tampereen bändikulttuuria

Lue myös: Huippukokki Ilkka Isotalo pyörittää nyt kansanravintolaa – ”Vastaavia paikkoja on Suomessa tosi vähän”