Rovaniemen Skýra Retreat sai Michelin-avaimen. KUVA Miika Hämäläinen / Skýra Retreat

Kolme suomalaista hotellia palkittiin Michelin-avaimella

Entiseen kouluun Rovaniemellä rakennettu metsähotelli palkittiin Michelin-avaimella.

Michelin-opas palkitsee nykyisin ravintoloiden lisäksi hotelleja, ei tosin tähdillä vaan avainsymboleilla. Tuoreessa listauksessa kolmelle suomalaiselle hotellille on myönnetty yksi avain kullekin.

Vuoden 2026 listalle Suomesta on valittu porvoolainen Runo, helsinkiläinen Waldorf Astoria sekä rovaniemeläinen Skýra Retreat.

Historiallisessa jugendrakennuksessa Porvoon keskustassa toimiva Runo oli mukana jo edellisvuonna.

Helsingin Waldorf Astoria tunnettiin viime vuoteen asti nimellä The Hotel Maria. Olympiaurheilija Samppa Lajusen Kruununhakaan vuonna 2023 perustamaa luksushotellia hallinnoi tätä nykyä Hilton-konserni.

Skýra Retreat toimii 17 kilometrin päässä Rovaniemen keskustasta Norvajärven rannalla metsän keskellä. Viime vuoden joulukuussa avattu hotelli on rakennettu entiseen koulurakennukseen, jonka ympärillä on hirsimökkejä. Hotellin teemoja ovat pohjoinen luksus ja hyvinvointi spa-hoitoineen.

Michelin-opas kertoo valikoivansa palkittavat hotellit tarkastuskäyntien pohjalta, samaan tapaan kuin ravintolatkin.

Kovin yksityiskohtaista tietoa hotellitarkastajien toiminnasta ei ole tarjolla. Yleisesti ottaen huomiota kiinnitetään palveluun, arkkitehtuuriin ja designiin, hotellin persoonallisuuteen ja luonteeseen, hinta–laatusuhteeseen sekä sen yhteyteen ympäröivän alueen kanssa.

Tuoreimmat Michelin-avaimet julkistettiin sunnuntaina.

”Michelin Key on meille upea kansainvälinen tunnustus siitä, että Skýran oma, vahvasti paikallinen identiteetti on onnistunut välittymään myös kansainvälisille vieraillemme.”, Skýra Retreatin perustaja Susanne Hulbekkmo sanoo hotellin tiedotteessa.

”Alusta asti tavoitteenamme oli luoda hotelli, jossa palvelun ja vieraanvaraisuuden taso on poikkeuksellisen korkea, mutta joka samalla pysyy täysin uskollisena sille, missä olemme. Skýraa ei ole rakennettu seuraamaan valmista mallia siitä, miltä luksuksen pitäisi näyttää. Halusimme luoda paikan, jossa luonto, hiljaisuus, design, aitous ja lämmin vieraanvaraisuus saavat olla pääosassa. Minulle tämä tunnustus tuntuu erityisen merkitykselliseltä juuri siksi, että se kertoo Skýran oman tien toimivan.”

Lue myös: Helsingin Kamppiin rakennetaan uusi hotelli

Lue myös: Helsingin uuden luksuskylpylän jäsenyys maksaa 2 800 euroa vuodessa

Skýra Retreatin pihapiirissä on muun muassa poreallas ja nuotiopaikka. KUVA Miika Hämäläinen / Skýra Retreat