Istuin helsinkiläisen vasta avatun ravintolan pöytään malttamattomana. Olin odottanut illallista tässä ravintolassa jo viikkoja, sillä kyseessä oli paikka, jonka tiesin nousevan puheenaiheeksi. Niin kävikin, mutta puheenaiheeksi ei noussut vain ravintolan kekseliäs ruoka vaan myös se, että asiakasta palveltiin englanniksi ja ruokalistat olivat vain englanniksi.
Arvaat toki, että englanti palvelukielenä ei herättänyt vain ihastusta, ei edes Helsingin ydinkeskustan trendikuplassa. Osa asiakkaista todella tarvitsi sanakirjaa saadakseen tolkun annosten komponenteista.
Tästä ravintola-avauksesta on nyt viisi vuotta, ja maailma on muuttunut paljon. Keittiöihin ja salin puolelle etsitään kilvan työntekijöitä, ja vaatimus suomen kielen taitamiselle alkaa monesti olla sivuseikka.
Työperäinen maahanmuutto on alalla tarpeen, ja me Aromissa ja Avecissa pyrimme madaltamaan aitoja ulkomaisten rekryjen edestä. Suomeen tulevat osaajat ovat kultaa – ajatella, että moni heistä jättää kotinsa ja perhettään Filippiineille, Slovakiaan ja Puolaan päästäkseen töihin meidän ravintoloihimme, ammattikeittiöihimme ja hotelleihimme.
Ulkomailta tulevat kollegat ovat valiojoukkoa, jolla motivaatio on oletettavasti kohdallaan. Ovathan he päättäneet valita juuri Suomen – ei Ruotsin, Tanskan tai vaikka aurinkoisen Australian – siitäkin huolimatta, että täällä on kalliit elinkustannukset, korkeat verot ja huono sää.
Keittiössä pärjätään finglishillä tai tarpeen mukaan vaikka viittoen, mutta voiko salissa riskeerata kielen kanssa? Asiakashan voi suuttua, jos ei aina saa palvelua suomeksi. Miten riskin ottaneella viisi vuotta sitten avautuneella trendiravintolalla menee?
Ravintola on laajentunut ja luottaa yhä konseptiinsa: ruokien komponentit lukevat ruokalistalla vain englanniksi. Mikään ei muutu, jos kukaan ei suutu.
Kirjoittaja Outi Tuomivaara on Aromin ja Avecin päätoimittaja.
