Pienpanimot

Pienpanimoilla on nyt kimurantit ajat – oma ravintola on ehdoton edellytys menestykselle, sanoo konkari

Nordic Breweryn jäämistöstä hankitussa kattilassa valmistuu Koskipanimolla kesäpilsiä, näyttää panimomestari Sam Viitaniemi. KUVA Petteri Mäkinen

Lupa- ja valvontavirasto Valviran mukaan Suomessa toimi vuodenvaihteessa 123 pienpanimoa. Se on kolme vähemmän kuin vuotta aiemmin. Edellisen kerran pienpanijoiden määrä laski vuonna 2011: silloin 25:stä 24:een. Se jälkeen joukon kasvu onkin ollut huimaa ja uusia yrityksiä on tullut alalle nettomääräisesti sata.

Vuodet 2023–24 ovat koetelleet luvanhaltijoita, jotka ovat ryhtyneet oluenvalmistukseen. Niistä peräti 28 on lakannut eri syistä. Joukkoon mahtuu teollisuushallipanimoita, maatilayrityksiä ja ravintolapanimoita, mutta myös tunnettujen merkkien valmistajia, kuten NATO-oluesta kuulu Olaf Brewing.

Tämä ilmenee julkishallinnon avoimesta datasta.

Iloisen pöhinän taakse onkin peittynyt hapanta ja lyhyeksi jäänyttä touhuilua. Osa oluenpanosta on loppunut hissukseen, seitsemässä tapauksessa on päädytty konkursseihin, joita voi tulla vielä lisää. Markkinoilla on nyt tarjontaa käytetyistä panimolaitteista.

Tiensä päähän tulleista ja lupansa menettäneistä panimoista puolet oli aloittanut vasta hiljakkoin: alle neljä vuotta sitten. Puolet oli luvitettu 2010-luvulla. Yksi oli peräisin 1990-luvun puolivälistä – tosin siitä ei oltu kuultu vuosiin, ja käytännössä se oli lopettanut tuotantonsa jo 2005.

”Lisää kolisee tänä vuonna”, veikkaa 30 vuotta täyttävän Koskipanimon panimomestari ja toimitusjohtaja Sam Viitaniemi Tamperelaisen haastattelussa.

Alan pisimpiä työuria tehneenä hän arvelee, että monelle yrittäjälle pelkästään työn fyysinen raskaus tulee yllätyksenä.

”Ei riitäkään, että vetää lippalakin päähänsä ja metsuripaidan päälleen. Hyvistäkin tuotteista tunnettuja valmistajia on lopettanut, kun puhti ei riitä.”

Viitaniemen mukaan aivan ehdoton edellytys pienpanimon menestykselle on oma ravintola. Tulevaa 8-prosenttisten vähittäiskaupan vapautusta hän pitää pikemminkin uhkana kuin mahdollisuutena.

”Ketkä sieltä siivotaan ensimmäisenä pois? Pienpanimot”, pelkää Viitaniemi, kun uudet viinituotteet ja eurooppalaisten suurten panimoiden vahvat oluet saapuvat kauppojen hyllyihin.

Häntä ei juurikaan ilahduta tieto, että Plevnan klassikkoportterille Siperialle (8 %) tullee pääsy kaupan valikoimiin.

”Sittareissa on niin miljoona tuotetta, että asiakas on jo ihan sokea niille”, hän maalailee, ja muistuttaa kaupan vahvasta asemasta hintaneuvotteluissa.

”Mitä jää tuottajalle?”, kuuluu Viitaniemestä sama ja yhtä oleellinen kysymys kuin muussakin elintarvikeketjussa.

Lammin Sahdin tuotantovastaavalla Jouni Kääriäisellä on Tuulosen tiloissa käytössä Kaleva Breweryn vanhaa kalustoa. KUVA Lammin Sahti

Pienpanimoiden lopetusrumbassa Koskipanimo hankki itselleen käytettyä kalustoa viimeksi Lempäälässä toimineelta Nordic Breweryltä, Sen keitot jäivät pariin vuoteen. Asiakastiedon mukaan yritys haki itsensä konkurssiin huhtikuussa.

”Pieni, vahva ja kova panemaan” oli tunnuslause Tampereella vanhassa Musakeskuksen tiilitalossa ja entisessä Huurteen jääkaappitehtaassa 2016 aloittaneella Kaleva Brewing Companylla. Tarina on loppu.

Yhtiö on todettu kymmeneen kertaan ulosmittauksessa varattomaksi. Velkojia ovat verohallinnon lisäksi muun muassa alueellinen jätelautakunta ja Valvira. Yhtiö ehti myydä laitteensa ennen kuin ne ulosmitattiin.

Kalevan laitteet ovat nyt Lammin Sahdin käytössä Kauppakeskus Tuulosessa Tampere–Lahti-tien varrella.

Lammin Sahti täyttää ensi vuonna 40 vuotta. Se on vanhin yhtäjaksoisesti toiminut pienpanimo. Yritys toimii nyt toisessa polvessa ja valmistaa sahdin lisäksi muita panimotuotteita ja tisleitä. Se tunnetaan myös ympäri Suomea järjestettävistä Suuret oluet – pienet panimot -tapahtumista. Tänä viikonloppuna järjestettävä Tampereen SOPP on parhaillaan käynnissä Ratinanniemen festivaalipuistossa.

Voit lukea SOPP-festivaalista ja sen taustoista tästä vuoden 2022 jutusta.

Valviralta valmistui hiljattain litramääräinen tilasto, joka osoittaa pienpanimoiden tuotannon määrän kuitenkin nousseen Suomessa. Tilaston mukaan pienpanimot tuottivat viime vuonna yhteensä 25,2 miljoonaa litraa olutta, kun kuuden aiemman tilastovuoden tuotanto oli noin 21 miljoonan luokkaa.

– Pienpanimojen kasvu tulee isoilta pienpanimoilta, ylitarkastaja Timo Rokka Valvirasta kertoo.

Suurimpia pienpanimoyhtiöitä ovat Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Nokian Panimo, espoolainen Fat Lizard ja MBH Breweries (Saimaa ja Malmgård).

Talouselämä-lehden (13/2024) selvityksen mukaan alan toimijoiden liikevaihdon kasvu jäi jo toissavuonna 2022 vain 2,4 prosenttiin. Samalla niiden keskimääräinen nettotulos painui pakkaselle. Mediaani oli –4,1 prosenttia liikevaihdosta.

Lue myös: Juomat sisältyvät pääsylippuun – hinnoittelullaan hätkähdyttänyt olutfestari muuttaa Espooseen


  • Tilaa Lehti

    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker