Kozeen Shiwanin ravintola The Room sai ensimmäisen Michelin-tähtensä oltuaan avoinna vasta puoli vuotta. Viime syksynä alun perin pop upina avautunut ravintola vakiintui pysyvästi Helsingin keskustaan tammikuussa. Näin nopeasti ei tähteä ole saanut yksikään suomalaisravintola.
”Tämä on historiallinen hetki ja ihan huikea juttu”, Shiwan sanoo.
Lue myös: Jättiyllätys: Michelin-tähti Kuusamoon!
Vaikka Shiwan on avoimesti kertonut tähtäävänsä maailman huipulle ja pitänyt lähestulkoon selvyytenä sitä, että The Room saavuttaa tähden jo tänä vuonna, Michelin-gaalassa saatu tunnustus meinaa vetää ravintoloitsijan sanattomaksi.
”Tämä on niin iso asia urallani, ettei sitä voi oikein sanoiksi pukea. Olen koko urani ajan halunnut hypätä tähän maailmaan, ja nyt kun sinne pääsee, se on ihan huikeaa.”
Shiwan korostaa, että The Roomin tähti on enemmän kuin Michelin-tähti. Se on Suomen nopeimmin saavutettu tähti ja Suomen ensimmäinen maahanmuuttajan saavuttama tähti. Jälkimmäisen tittelin Shiwan tosin jakaa yhdessä Tapio-ravintolaa pyörittävän englantilaisen Connor Laybournen kanssa.
The Room on Suomen ensimmäinen Michelin-tason tiskiravintola.
Kauppatorin kupeessa sijaitseva The Room on nimensä mukaisesti intiimi 14-paikkainen huone ravintola Lulu’sin entisessä kabinettitilassa. Ravintolavieraat istutetaan yhteisen tiskin ääreen nauttimaan illallista, johon kiteytyy Kozeen Shiwanin elämäntarina Irakin Kurdistanista Lahden kautta Helsinkiin. Shiwan yhdistelee annoksissaan Lähi-idän makuja kekseliäästi eurooppalaiseen ja pohjoismaiseen gastronomiaan.
The Roomissa pienimmätkin yksityiskohdat ovat tärkeitä ja astiatkin ovat pieniä taideteoksia. Illalliselämystä rikastavat tarkkaan harkittu äänimaisema ja yllätykselliset elementit.
Ensimmäinen tähti on vasta alkua
Shiwan kertoo tunnistaneensa The Roomin vieraiden joukosta ainakin kaksi Michelin-tarkastajaa, joista kumpikin saapui illalliselle yksin. Anonyymeinä liikkuvat tarkastajat eivät koskaan paljasta todellista henkilöllisyyttään, mutta Shiwanin mukaan heidät kyllä erottaa kansainvälisten vieraiden joukosta.
”Tunnen oman ravintolani ja vieraani, joten tarkastajat on helppo huomata. Heidät erottaa jo käyttäytymisen perusteella.”
Shiwanin mukaan molemmilla kerroilla illallinen sujui juuri niin kuin pitääkin, ja vierailta tuli välittömästi ylistävää palautetta. Hän osasi jo silloin aavistaa, että tähti on tulossa, ja kun kutsu gaalaan vihdoin tuli, oli se viimeinen sinetti.
Ensimmäinen tähti on kuitenkin vasta alkua. Shiwan on uransa alusta saakka tähdännyt maailman huipulle, ja tähdet ovat vain yksi etappi matkan varrella. Ja nälkä kasvaa syödessä.
”Seuraava tavoitteeni on saada ensi vuonna The Roomille kaksi tähteä. Yksi tähti on ihan kiva, mutta se on vielä pikkupoikien liigaa. Haluan mennä kahteen tähteen ja siitä kolmeen tähteen”, Shiwan sanoo.
Hän tiedostaa, että kolmeen tähteen tarvitaan valtavasti työtä ja uudet paremmat tilat, mutta se on sitten oma projektinsa. Nyt tähtäin on kahdessa tähdessä.
”Se, että muutamassa kuukaudessa saadaan ensimmäinen tähti, kertoo meidän osaamisesta, tahtotilasta ja tekemisestä.”
Shiwan on ollut The Roomin alkumetreiltä asti niin varma Michelin-tähdestä, että hän vitsaili jo tammikuussa julkaistussa haastattelussa teettävänsä hampaisiinsa Michelin-tähdellä koristellut grillsit. Vielä hän ei ole uusia grillsejä ehtinyt teettää, mutta projekti on jo käynnistetty.
”Niiden pitäisi valmistua heinä-elokuussa.”
Voitto Suomen gastronomiselle kentälle
Shiwan uskoo, että The Roomin pika-aikataululla saavutettu tähti on voitto koko Suomelle ja ravintolakulttuurillemme.
”Minulla on sellainen fiilis, että tästä alkaa kokonaan uusi aalto Suomen gastronomiselle kentälle. Se inspiroi, kun ihmiset näkevät, että noin nopeasti voi tulla uusi tähti”, Shiwan sanoo.
Uusi tähtiravintola tuo Suomelle nostetta myös kansainvälisellä tasolla.
”Tämä näyttää muille maille, että Suomessa on aika kova tahti, emmekä suostu jäämään enää hännille.”
Tähti on Shiwanille myös henkilökohtaisella tasolla merkityksellinen saavutus. Se osoittaa epäilijöille, että hänen kunnianhimoiset tavoitteensa eivät jää vain puheen tasolle.
”Vuosien ajan minulle on sanottu, että jätkä vaan puhuu. Nyt siitä puheesta on syntynyt ravintola, joka on saanut Suomen historian nopeimman tähden. Minulle on henkilökohtaisesti erittäin tärkeää, että pääsen laittamaan jengille jauhot suuhun.”
Michelin-tähden myötä hän kokee päässeensä eroon turhasta nokittelusta ja kilpailuasetelmista. Hän toivoo, että voisi nyt keskittyä hyviin asioihin.
”Olen ollut tosi kiitollinen siitä, että olen saanut tarjota Suomen kansalle tällaisen ravintolan. Palaute on ollut ihan huikeaa, ja siitä olen erityisen kiitollinen. On monia, jotka juhlivat tätä kanssani, ja tämä on valtava voitto meille kaikille.”
LUE MYÖS: Kozeen Shiwanin ravintola The Room on elämys kaikille aisteille
LUE MYÖS: Suomen ravintolakulttuuri on liian arka ja äijämäinen, sanoo Kozeen Shiwan