Helsingin Uutiset kertoi aiemmin tällä viikolla, että The Train Factory -ravintolamaailman asiakasmäärät ovat kääntyneet jyrkkään laskuun. Yrittäjät ovat moittineet tilojen omistajaa huonosta markkinoinnista. The Train Factoryn toimitusjohtaja Mikko Riistama jätti tehtävänsä lopullisesti tänä syksynä.
Helsingin Sanomat kertoo, että esimerkiksi Zaitouna-ravintolassa oli tiistaipäivänä vain viisi asiakasta. Keskiviikkona viidessä tunnissa kävi 18 asiakasta.
”Tässä ja viime kuussa on ollut ihan kuollutta. Olemme joutuneet supistamaan aukioloaikoja ja vähentämään henkilökuntaa”, välimerellisiä ruokia myyvässä Zaitouna-ravintolassa työskentelevä Abbas Ali kertoo HS:lle.
Ali pitää mahdollisena, että he joutuvat lopettamaan toiminnan, jos tilanne ei parane.
Train Factory Market Hall on alkanut näyttää suurelta ruudulta urheilutapahtumia. Etenkin jääkiekko-ottelu Jokerit–HIFK veti ravintolaan runsaasti asiakkaita viime viikon torstaina.
Harvassa pöydässä kuitenkaan syötiin. Katsojilla ei ole suoranaista velvoitetta ostaa ruokia tai juomia ravintoloista.
Apulanta esiintyy ravintolamaailmassa 4. joulukuuta.
Helsingin Uutiset kertoi ravintolamaailman ongelmista ensimmäisen kerran heinäkuun alussa. Shangri-La-ravintolan omistaja kertoi artikkelissa, etteivät asiakkaat löydä ravintolaan. Jutun julkaisun jälkeen opasteita on hieman parannettu, mutta terassikelien jälkeen ravintolassa on ollut hiljaista.
Yksi ravintolamaailman suosituimmista annoksista on ollut The Butter Boys -ravintolan Anthony Bourdain -leipä. Myös tämän ravintolan tiskillä on ollut hiljaisempaa kesään verrattuna. Kesällä asiakkaita toivat muun muassa jalkapallon MM-kisat.














