Vastuullisuus

Punaisesta lihasta luopunut Flow Festival lähes puolitti ruoka-annostensa ilmastovaikutukset

Punaisesta lihasta ja siipikarjasta luopuminen lähes puolitti Helsingin Flow-festivaaleilla viime kesänä kulutetun ruuan ilmastovaikutukset vuoteen 2019 verrattuna. Asia käy ilmi tutkimushankkeen ensimmäisistä laskelmista.

“Pelkän hiilijalanjäljen laskeminen ja kompensointi ei enää riitä, sillä festivaalituotannon kuormittavuus ympäristölle on huomattavasti hiilipäästöjä monimutkaisempi kokonaisuus, ja ilmastonmuutos yksi useista ympäristöhaasteistamme”, Flow Festivalin hallituksen puheenjohtaja Tuomas Kallio sanoo. 

Flow’lla on käynnissä tutkimushanke, joka tarkastelee festivaalin ympäristövaikutuksia. Vuonna 2021 käynnistettyä hanketta luotsaa tulevaisuuden asiantuntijayritys D-mat, ja sille on myönnetty Euroopan unionin Next Generation EU -rahoitusta Suomen kestävän kasvun ohjelmasta.

Hankkeessa toteutetaan laajennettu hiilijalanjälkilaskenta, joka huomioi myös epäsuorat päästöt, esimerkiksi eri laitteissa käytettyjen metalliosien tuotannot aina kaivoksista tapahtumapaikalle asti. Lisäksi materiaalijalanjälkilaskennan avulla voidaan arvioida festivaalin aiheuttamaa luonnonvarojen kulutusta ja kokonaisvaltaisempaa ekologista vaikutusta.

Hankkeen lopputuotteena Flow ja D-mat tuottavat tapahtuma-alalle räätälöidyn hiili- ja materiaalijalanjälkilaskurin, jonka avulla tapahtumat voivat pienentää ympäristökuormitustaan. 

Vuoden 2023 Flow järjestetään Helsingin Suvilahdessa elokuussa 2023.

Flow 2022 kevensi ympäristökuormaansa

  • Yleisön kuluttaman ruuan hiilijalanjälki oli 54 300 kg CO₂e, kun vuonna 2019 se oli 88 800 kg CO₂e.
  • Ruuan hiilijalanjälki pieneni 34 500 kg CO₂e, vaikka kävijämäärä ja ruuan kulutuksen kokonaismäärä kasvoivat.
  • Kävijämäärä nousi 83 000:sta 90 000:een.
  • Ruuan materiaalijalanjälki pieneni noin 25 % prosenttia vuodesta 2019.

LUE MYÖS: Miten Flow’ssa syötiin? Festarin ravintolat kuvina: kekseliäin, näyttävin, pisimmät jonot

LUE MYÖS: Flow Festival luopuu punaisesta lihasta – tässä lista festarien kaikista ravintoloista


  • Tilaa Lehti

    Evento
    Kohtaamisia ja tukea kasvuun tapahtumien tekijöille ja toimistoille.

    Tilaa Evento