Ensin oli muna, sitten tuli paljon strutseja

Suomalainen strutsitarhaus alkoi Sirpa Granholmin Hollannista ostamista munista yli 20 vuotta sitten. Strutsitiloja ei ole vieläkään kuin kymmenkunta, mutta Granholm ennustaa strutsien tuotannon olevan jo kymmenen vuoden kuluttua huomattavasti yleisempää.

Sirpa ja Janne Granholmin Ketolan tila Nurmijärvellä on edelleen Suomen suurin strutsitarha. Emolintuja on nelisenkymmentä, ja poikasten tuotannossa pyritään tänäkin kesänä yli sataan. Muilla tiloilla on tyypillisesti vain muutama strutsi, esimerkiksi kotieläinpihoilla, ja nekin usein Ketolan tilalla kasvatettuja.

Lähes kaikki suomalaiset tarhaajat ovat Ketolan tilalla koulutettuja. Sirpa Granholm järjesti Hyvinkään Hyrian kanssa 2000-luvun alussa yrittäjäpohjaisen oppisopimuskoulutuksen, jonka kävi parikymmentä tarhaajaa. Hän on kouluttanut niinikään kaikki, jotka Suomessa strutsin lihaa leikkaavat.

Muihin maatalouden tuotantomuotoihin verrattuna strutsiyrittäjien on täytynyt opetella kaikki alusta ja luoda omat markkinointikanavansa.

”Raaka-aineesta lähtien tuotteet on itse hoidettava kuluttajalle. Se vaatii monta osaamista, ja jos osaamista ostaa, volyymien täytyy olla suuria.” Granholm toteaa.

Hän ei kuitenkaan aio laajentaa Ketolan tilan tuotantoa nykyisestä.

”Nyt on mukava tilanne, ja tilausravintola sopivasti käytössä. Riittää, että tulemme mukavasti toimeen. Emme halua juosta kovempaa.” Suomen strutsiemo sanoo.

”Strutsinliha on erittäin ekologista.”

Strutsi pärjää Suomessa

Ketolan tilalla on kaksi hallia strutsien tarhaukseen ja oma tilateurastamo valmistumassa.

Tähän asti tilan strutsit on teurastanut Liha REM Iitin Kausalassa, jonne linnut on viety hevoskuljetusvaunuilla.

Kaikki strutsinliha käytetään omassa tilausravintolassa ja myydään lähiruokana suoraan tilalta.

”Usein joudumme olemaan pää pensaassa ja myymään ”ei oota”, mutta uudemman hallin myötä lihaa on mahdollista myös hieman markkinoida.” Granholm kertoo.

15 hehtaarin tilan pellot on vuokrattu lähialueen viljelijöille.

”Strutsien tuotanto ei vaadi isoja peltomääriä eikä rakennuksia.”

Granholm kertoo aikanaan aloittelevana strutsitarhaajana esitelleensä myös MTK:lle maatalouden uutta tuotantomuotoa, joka mahdollistaisi monen pientilan elinkelpoisuuden.

Kasvojensa menettämistä pelännyt viljelijäjärjestö kieltäytyi tytötellen.

”He sanoivat, että jos onnistutte, voimme sitten lähteä mukaan.” Granholm naurahtaa.

Hän on syntynyt kivenheiton päässä Ketolan tilalta Nurmijärven Uusikylässä, joka sijaitsee kirkonkylän ja Rajamäen taajamien puolivälissä. Ennen strutsitarhaajaksi ryhtymistään hän teki pitkän uran liike-elämän palveluksessa; myynnin ja markkinoinnin tehtävissä sekä vientilogistiikan parissa.

”Alkoi tuntua, että elämä voisi olla muutakin kuin oravanpyörää. Kun tämä tila tuli myyntiin, ei meillä silloin ollut mielessä strutsien tuotanto.” Granholm kertoo.

Hänellä oli hyvät yhteydet Ruotsiin, missä strutsien tarhaus oli nousussa, ja syntyi ajatus kokeilla strutseja Suomessakin. Ensimmäiset strutsinmunansa Granholmit ostivat Hollannista 1994. Ketolan tilalla ei tarvitse kysyä kumpi oli ensin, muna vai strutsi.

”Tällä tilalla ensin oli muna.”

Strutsi on ekologinen

Ensimmäisenä kesänä Granholmit eivät saaneet munia kuoriutumaan italialaisilla haudontakoneillaan. He lähtivät pitkälle opintomatkalle Etelä-Afrikkaan, missä on strutsien tuotantoon erikoistuneita alueita ja yliopistoja.

”Kiertelimme strutsitiloilla ja saimme lisää oppia. Tietotekniikan kanssa ikänsä työskennellyt mieheni rakensi hautomakoneet, ja aloitimme tuotekehityksen. Raaka-aineen tie tuotteeksi on pitkä. Piti löytää nahkan parkitsemot, oppia teurastus ja jatkokäsittely.”

Strutsi on tuotantoeläimenä ekologinen. Aavikkoeläin tarvitsee vähän ravintoa ja käyttää syömänsä tehokkaasti. Paitsi hiili-, myös vesijalanjälki on pieni, ja jätökset muistuttavat kuivaa turvetta.

Kilon painoisena kuoriutuva lintu kasvaa vuodessa satakiloiseksi, ja koko ruho voidaan hyödyntää. Lihan lisäksi strutsista käytetään nahka, rasva, sulat, munat ja munankuoret.

Strutsinaaraan selkäsulista tehdyt pölyhuiskat ovat siivousalan tukuissa kysyttyjä ja Työtehoseuran testeissä pölynpyyhkimien ykkösiä. Sulan untuvaiset pikkuväkäset nappaavat pölyn sulkaan siinä missä muut huiskat vain nostavat sen ilmaan laskeutumaan pinnoille takaisin. Mikrokuituliinat taas sähköistävät pinnat, jolloin pöly tarttuu niihin entistä pahemmin, ja saattavat vaurioittaa sähkövarauksille herkkiä digilaitteita.

”Sulat pestään, desinfioidaan ja kuivataan vähän kuin föönaamalla, ja niistä saa monta vuotta kestäviä tuotteita. Siinäkin on se ekologisuus.” Granholm sanoo.

Sulkien nyppimisen jälkeen strutsin nahka on nypykästä. Marketeissa saattaa olla myynnissä samalta näyttäviä nahkatuotteita, joihin nypyt on tehty stanssaamalla. Aidon strutsinnahan tunnistaa pehmeydestä ja keveydestä, mikä on tärkeä ominaisuus esimerkiksi laukuissa.

Ketolan tilalta myydään strutsin munia lähiruokana 30 euron kappalehintaan. Suurin osa munista menee tilan omaan hautomoon. Munassa on sisältöä puolitoista litraa, 30-kertaisesti kananmunaan verrattuna, mutta käyttötavat ovat samat.

”En kuitenkaan alkaisi keittää strutsinmunia. Paksun kuoren takia keittoaika on kaksi tuntia.” Granholm sanoo.

Tyhjennetyt kuoret hän myy sisustusliikkeisiin. Munat kerätään strutsiaitausten kulmiin sijoitetuista hiekkakasoista. Koko lauma munii samaan paikkaan.

Millaista on strutsin liha?

Strutsi on punalihainen lintu. Liha muistuttaa vasikanlihaa, jossa on aavistus riistan makua.

”Valmistettaessa on muistettava, että liha kypsyy tosi nopeasti. Liikaa kypsentämällä siitä tulee kuiva ja maksan makuinen.”

Strutsinlihassa on rasvaa vain kaksi painoprosenttia, vähemmän kuin porossa tai broilerissa.

Liha jaotellaan paistiin, fileisiin ja jänteisempään teollisuuslihaan. Sisä- ja ulkofileiden mureudessa ei ole eroa, myöskään sisä- ja ulkopaistia ei erikseen jaotella.

”Pitkän kaulan voi käyttää kuten häränhännän. Kun sitä keittää tarpeeksi, tulee tosi hyvä liemi.” Granholm sanoo.

Munista Ketolan tilalla tehdään strutsinmunajäätelöä paikalla syötäväksi. Tilausravintolaa käytetään paljon perhejuhliin ja ryhmävierailuihin. Juhannuksesta koulujen alkuun tila on avoinna myös yksittäisille kävijöille.

Strutsitilalla linnut ovat nähtävissä aitauksissa, joiden ympäri Janne Granholm vetää kävijöitä Ruotsin armeijan maastovaunulla. Strutsi ei pysty hyppäämään, mutta aitojen on oltava vankkaa tekoa, sillä parhaimmillaan 150-kiloinen lintu saavuttaa juoksemalla 70 kilometrin tuntinopeuden. Kaksivarpaisen jalan rakenne sopii juoksemiseen.

Sisähalleissakaan strutseja ei karsinoida, sillä ne ovat laumaeläimiä. Aitauksilla rajataan samassa laumassa olevien urosten määrää. Aavikkoeläimet päästetään päivittäin ulos myös Suomen talveen, mutta liukkaimmilla keleillä ne pidetään sisällä. Laitumella kaatunut lintu ei aina pääse omin voimin pystyyn, vaan sen rintalihakset voivat revetä.

Strutsi voi elää 80-vuotiaaksi. Ketolan tilalla vanhin emolintu on 27-vuotias. Rodut erottaa toisistaan koosta ja kaulan väristä. Suurin on teksasrotu, jonka pääkorkeus voi olla 2,7 metriä.

Puna-, sini- ja mustakaulaiset ovat pienempiä, Namibian strutsi kaikkein pienin.

Strutsinlihaa myydään marketeissa Italiassa, Hollannissa ja Belgiassa. Myös naapurimaassa

Ruotsissa strutsien tuotanto on yleisempää kuin meillä. Sirpa Granholm ennustaa tilanteen muuttuvan Suomessakin lähimpien kymmenen vuoden aikana.

”Ruokailmapiiri on muuttunut 10–20 vuoden aikana paljon. Kuluttajat haluavat erilaista, ja kiinnittävät huomiota siihen, miten ruoka on tuotettu. Strutsinliha on erittäin ekologista. Se on nykyihmiselle hyvä ja helposti sulava liha, jossa on paljon proteiinia ja rautaa, mutta vähän rasvaa ja kolesterolia.”

Nyt, kun hyönteisetkin on hyväksytty ravinnoksi, on hänen mielestään oikea aika strutsinlihalle.

”Nyt eletään toisessa maailmassa kuin silloin, kun me aloitimme.”

Julkaistu Aromissa 19.7.2018.

---

---