Meijerivoita ei korvata hotelleissa kokonaan, tiedottaa Strawberry-konserni

Konserni kiistää ruotsalaismedian tiedot siitä, että meijerivoi korvattaisiin joissakin hotelleissa Pohjoismaissa kokonaan.
Voi vaihtuu kasvipohjaiseen tuotteeseen joissakin Strawberry-konsernin hotelleissa, kertoo ruotsalaislehti. KUVA Adobe Stock

Ruotsalainen maatalouslehti ATL kertoi torstaina, että Pohjoismaiden suurimpiin hotelliyhtiöihin lukeutuva Strawberry on lopettamassa voin käytön osassa hotelleistaan Ruotsissa ja Suomessa. ATL perusti tietonsa yrityksen sisäiseen viestinvaihtoon, jonka lehti oli nähnyt.

ATL:n mukaan voin korvaajaksi on valittu suomalainen kasvipohjainen Eleplant-levite. Voin korvaaminen kasvipohjaisella tuotteella sopii ATL:n näkemän viestinvaihdon mukaan paremmin yrityksen kestävän kehityksen linjaan. Lisäksi päätöksen arvioidaan vähentävän kuluja noin 4,3 miljoonalla Ruotsin kruunulla eli noin 400 000 eurolla.

Strawberry tiedotti myöhemmin torstaina, että Eleplantin lisäksi meijerivoita on edelleen saatavilla sekä ruoanlaittoon että asiakkaiden käyttöön kaikissa konsernin hotelleissa Pohjoismaissa. Quality Hotel-, Home Hotel- ja Comfort Hotel -ketjujen hotelleissa Ruotsissa ja Suomessa voin rinnalla käytetään myös Eleplantia.

”On vaikeaa tehdä hyvää hollandaise-kastiketta ilman tavallista voita, joten emme poista voita hotelleista kokonaan, kuten mediassa nähdyistä otsikoista on saatettu nyt tulkita. Sen sijaan korvaamme voin Eleplantilla sellaisissa tuotteissa, joiden makuun tai koostumukseen muutos ei vaikuta”, toimitusjohtaja Torgeir Silseth sanoo yrityksen tiedotteessa.

Norjalaismiljardööri Petter Stordalenin omistama Strawberry-konserni omistaa Suomessa esimerkiksi kymmenen hotellin Kämp Collection Hotels -luksusketjun.

Yksi ketjun hotelleista Suomessa on Helsingin maineikas Kämp, jonka johtaja Tuomas Liewendahl kommentoi asiaa Iltalehdelle torstaina.

”Kämpistä ei voi lopu. Meillä on ollut jo pidemmän aikaan käytössä voin rinnalla Eleplant, mutta voikastikkeet tehdään edelleen voihin”, Liewendahl toteaa.

Liewendahl kertoo Iltalehdelle kommentoivansa aihetta vain Kämpin osalta. Hänen mukaansa asiakas voi Kämpissä yhä itse valita, mitä levitettä laittaa aamupalasämpylänsä päälle. Jos voin voi korvata joissain leivonnaisissa, on niin tehty.

Clarion-hotelleja muutos ei ATL:n mukaan koske, vaikka sekin kuuluu Strawberry-konserniin.

Suomessa aiheesta uutisoi ensimmäisenä Yle.

Juttua muutettu 15.8. kello 10.09: Lisätty Strawberry-konsernin kertoma tieto siitä, että väite voin korvaamisesta kokonaan ei pidä paikkaansa.

Lue myös: Suomen suurinta hotellia rakennuttava norjalaismiljardööri on liikemaailman rokkistara, joka panostaa henkilöstöön

Lue myös: Maailman paras vegaaniravintola alkaa tarjota myös lihaa