Innovaatiot

Suomessa voi nyt kokea uudenlaisen ravintolaelämyksen – jos lompakko on kunnossa

Ravintolasali muuntautuu moneksi, kun seinille ja kattoon heijastetaan kuvaa. KUVA Logomo

Turussa voi elokuun puolivälistä alkaen kokea moniaistisen ravintolaelämyksen, jollaista ei ainakaan tässä mittakaavassa ole Suomessa ollut kaikkien saatavilla.

Vieraille tarjoillaan pitkä fine dining -illallinen, jonka aikana hovimestari kertoo annosten yksityiskohdista.

Kiinnostavin juju piilee teknisessä toteutuksessa. 32-paikkaisen ravintolasalin seinille ja kattoon heijastetaan kuvaa, joka imaisee illallisvieraan mukanaan. Salissa on näyttelijä, joka vie tarinaa eteenpäin kerronnan ja laulun keinoin.

Tarjolla on aina yksi 10–12 ruokalajin menu, ja illallinen kestää 3,5 tuntia yhdellä väliajalla. Move-5D:ksi nimetyn konseptin ensimmäinen tarina sijoittuu saaristoon ja illallisen makumaailma on merellinen.

Illalliset järjestetään tapahtuma- ja kulttuurikeskus Logomossa Turussa. Ruokien takana on Logomon ravintolatoimenpäällikkö Kristian Karnell, joka on vastannut Pohjoismaiden Michelin-gaalan tarjoiluista viimeiset kaksi vuotta. 

“Annoksista on viety turha kikkailu pois, jotta raaka-aineet todella maistaa”, Karnell kertoo tiedotteessa. Raaka-ainevalinnoissa suositaan paikallistuottajia.

Hintaa illalliselle juomapaketteineen ja näytelmineen kertyy yhteensä 289 euroa per vieras.

Puhelinten käyttö illallisen aikana on kielletty, jotta elämys säilyy yllätyksellisenä. Ensimmäinen Move-5D-elämysillallinen tarjoillaan Logomossa 16. elokuuta.

Mahdollisuuksia

Immersiolla sanana tarkoitetaan uppoutumista toiseen todellisuuteen.

Suomessa immersiivistä ravintolaelämystä on tutkittu ja edistetty ainakin Haaga-Helia-ammattikorkeakoulun palvelukokemusten laboratorio Lab 8:ssa, jonka oppimisympäristö The Box palkittiin innovaatiosarjan palkinnolla horeca-ammattilaisten PRO-gaalassa vuonna 2018.

Restonomiopiskelijoiden luomia kokemuksia on viety yli 20 maahan. ITB-messuilla Saksassa toteutettiin vuonna 2023 Lapin kesämaisemia, ääniä ja luonnon antimia yhdistänyt yli 300 vieraan vip-tilaisuus.

Moniaistisia illallisia on toteutettu myös neljän suomalaisen ammattikorkeakoulun yhteisessä Kokemusten talo -hankkeessa, jossa on tutkittu ja kehitetty virtuaalitiloja ja niihin liittyviä kokemuksia.

Jutussa on hyödynnetty Pasi Tuomisen ja Eeva Puhakaisen kirjoittamaa osuutta Aromin 7/23 artikkelista Elämyksiä luonnossa.

Turun Move-5D-tilan voi vuokrata myös yritysten, järjestöjen ja yksityishenkilöiden käyttöön. KUVA Logomo
Tunnelmasta toiseen. KUVA Logomo

Lue myös: Modernia kreikkalaista kohtuuhintaan: Avec vieraili Helsingin keskustan kiinnostavassa uutuusravintolassa


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi