Kilpailut

Anniina Viskari lähtee edustamaan Suomea baarimestarien huippukisoihin – jo karsinnoissa hengästyttävä tehtäväpaketti

Anniina Viskari tuuletti kisapaikkaa World Class -kilpailun kansallisessa karsintafinaalissa. Viskari edustaa Suomea kilpailun kansainvälisessä finaalissa Kiinassa syyskuussa. KUVA Antero Semi

Suomen edustaja baarialan MM-kisoihin vertautuvassa World Class -kilpailussa Shanghaissa syyskuussa on Anniina Viskari. Helsinkiläisen Trillby & Chadwickin baarimestari esitteli Suomen karsintafinaalissa monipuolisesti osaamistaan.

Baarimestarin työ ei ole pelkkää juomien valmistamista, ja siksi World Class -kisassa tuomarit arvioivat myös presentaatioksi kutsuttua juomien esittelyä ja siihen liittyvää show’ta.

Viskarin ja muiden suomalaiskilpailijoiden karsintataival käynnistyi maaliskuussa kansallisesta semifinaalista, jossa tehtävänä oli valmistaa cocktail Singleton-mallasviskistä ja yhdistää siihen musiikkikappale. Viskari loi maitopesutekniikalla kermaisen ja täyteläisen juoman, jossa hän hyödynsi maitojauhetta ja agar agaria. Viimeksi mainittu on merileväpohjainen hyytelöimisjauhe, jolla Viskari kirkasti ananasmehun.

Kappaleeksi Viskari valitsi Cheryl Lynnin 1970-luvun discohitin Got To Be Real. 

”Inspiraationi presentaatioon ja juomaan tulvi biisistä ja sen sanomasta: miten yhteiskunta joskus odottaa yksilöiltä tiettyyn muottiin asettumista. Halusin rikkoa rajoja ja tarjota old fashion -twistin samalla kun bailaan pinkeissä sydänaurinkolaseissa diskomusan tahtiin”, Viskari kertoo Avecille. 

Seuraavaksi kävi kutsu Suomen karsintafinaaliin, jossa Viskari otti mittaa Bardemin Iris Ojakankaasta ja The Rookin Samu Räsäsestä.

World Class -kilpailun Suomen karsintafinaali järjestettiin Grand Hansa -hotellissa Helsingissä 26. toukokuuta. KUVA Antero Semi

Finalistikolmikko sai tehtäväkseen neljä haastetta.

Tanqueray No. Ten -ginistä piti luoda tervetuliaismalja ja twist on a classic -cocktail. Viskari valitsi tervetuliaismaljaksi Gin & Toniciin pohjautuvan cocktailin.

”Loin kuplivan teen (bubbly tea) käyttäen kamomillacordialia, buddhan kättä (sukaattisitruunaa) sekä verigreippiä. Tämä hiilihapotettuna Tanqueray No. Tenin kanssa syntyi Ten N’Tea. Koristeena oli suihkaus Tanqueray No. Ten -tinktuuraa, jossa käytin myös yllämainittuja sitruksia korostaakseni aromia ja Tanqueray No. Tenin sitruksisuutta.”

Toinen Viskarin ginicocktail pohjautui Gimlet-klassikkoon. Makeutta ja hapokkuutta hän haki karviais- ja punaherukkacordialilla sekä agar-kirkastetulla limemehulla.

”Halusin luoda muutaman raaka-aineen cocktaileja, antaen Tanqueray No. Tenille tilaa loistaa. Vain muutamallakin raaka-aineella saamme aikaan moniulotteisia makuja. Joskus vähemmän on enemmän. Tehtävänä oli myös luoda jokin rituaali, ja minä halusin tarjota World Class -kokemuksen First Class -lipulla. Tarjoilin verigreipillä aromisoidut lämpöpyyhkeet tuomareille, joilla he pääsivät hieman rentoutumaan päivän viimeisen haasteen ja kilpailijan kanssa.”

Zacapan 23-vuotiaasta rommista tuli kehittää cocktail, ja yhdistää siihen kahvia. Viskari teki Espresso Martini -jälkiruokadrinkin, jossa oli ananasta, ancho-chiliä, kookossokerisiirappia sekä ananaksen ylijäämästä valmistettu ”keksi”.

Don Julio -tequilatehtävässä kilpailijat valitsivat etukäteen Iittalan lasin, tietämättä tulevaa tehtävää tarkasti.

”Kilpailupäivänä saimme 30 euron budjetin, joka piti mahdollisimman hyvin käyttää raaka-aineisiin. Saimme noin kaksi tuntia aikaa tehtävän suorittamiseen. Ensin sinkoilimme marketissa ja seuraavaksi jo valmistimme misat Hotel Grand Hansan keittiössä. Valitsin raaka-aineita, joita voisin löytää Suomen toreilta, korostaakseni luontomme rikkauksia. Iittalan Taika Sato -lasi toimi täydellisenä inspiraationa.” 

Viskari valitsi juomaansa muun muassa raparperia, mansikkaa ja minttua. 30 euron budjetista jäi käyttämättä vain 0,54 senttiä. Palomasta inspiroitunutta juomaa pääsee maistamaan Flow-festivaaleilla Helsingissä elokuussa.

Lue myös: Keittiön kikat käyttöön cocktaileissa: parhaat välineet ja menetelmät ravintolaan

Kova urakka edessä

Shanghaissa Kiinassa 10.–12. syyskuuta 2024 järjestettävä World Class -finaali vaatii huolellisen valmistautumisen. Kilpailijat saavat tehtävänannot nähtäväkseen 4. heinäkuuta, ja etukäteistehtävien täytyy olla valmiina 12. elokuuta. Tehtäviä on luvassa ainakin neljä.

Anniina Viskarin rommipohjainen karsintacocktail yhdisti rommia, kahvia, makeutta ja tulisuutta. KUVA Antero Semi

Viskari ehtii pitää pienen loman ennen urakan alkamista.

”Luvassa on pitkiä päiviä ja paljon uuden oppimista ja mahtaviin tyyppeihin tutustumista. Kilpailut ovat loistava mahdollisuus tutustua uusiin ystäviin alalla ja oppia uutta. Valmistaudun finaaliin harjoittelemalla ja taas harjoittelemalla”, Viskari ennakoi.

”Menemme Kiinaan, jossa tekniikka on aivan eri tasoa ja siihen tulee valmistautua. Luen alan juttuja, opettelen uusia tekniikoita ja vahvistan jo osaamiani tekniikoita. Olen myös oppinut sen, että kun ei aseta liikaa paineita itselle niin homma käy mukavammin ja usein myös lopputulos on parempi. Siispä keskityn täysillä siihen kuka minä olen ja mitä mä haluan tuomareille tarjota. Jos yritän mahtua jonkun muun muottiin, en tule onnistumaan. Pyrin myös pitämään homman hauskana. Sitä edesauttaa jo sekin, että minulla on valmentajinani Kenneth Löfström ja Henri Halonen. Heidän avullaan homma ei varmasti käy liian vakavaksi!” 

Suihkaus gini- ja sitrustinktuuraa korosti Viskarin tervetuliaismaljan aromia. KUVA Antero Semi

Tukitiimissään Viskarilla on Löfströmin ja Halosen lisäksi muita kovia baarialan tekijöitä, muun muassa Liisa Lindroos, Mika Ammunet, Julia Kokki, Hanna Karlson, samalla alalla työskentelevä puoliso sekä työtiimi Trillby & Chadwick -baarista.

World Class on kaikessa vaativuudessaan kilpailijalle hurja urakka. Avec kirjoitti lokakuussa 2023 Henri Halosen unohtumattomasta kisamatkasta Brasiliaan, johon sisältyi odottamattomia käänteitä.

Baarimestarien SM-finalistit selvillä

Suomen mestarin tittelistä kilpaillaan baarimestarien SM-kilpailuissa, joiden karsinnat järjestettiin maanantaina ravintola Kekäleessä Levillä.

Suomen mestaruudesta kamppailevat loppukilpailussa Tuomas Hämäläinen, Jan Lindgren, Sami Sillanpää, Riina Uusimäki, Jari Hakkarainen, Markus Sillanpää, Jussi Alatalo, Anna Mustonen, Elisa Forss ja Niia Junttila. SM-finaalin ajankohta ja sijainti julkistetaan myöhemmin. Voittaja lähtee edustamaan Suomea IBAn MM-kilpailuihin.

Lue myös: Avecin ilmaisessa cocktailkoulussa opit suosituimmat drinkit tosi, tosi hyvin


  • Tilaa Lehti

    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker