Pienpanimot

Etko Brewing puhkuu intoa: uudet isot panimotilat, hanahuone – ja miksei vaikka sisäfestarit

Jan Grehnin ohjastama Etko muuttaa Klondyke-taloon Keravalle. KUVA Etko Brewing

Toimitusjohtaja Jan Grehn on huojentunut mies. Hän tilasi kaksi vuotta sitten uuden panimolaitteiston, ja nyt on vihdoin käsillä hetki, jolloin sitä päästään asentamaan.

”Panimomme on odottanut asennusta 1,5 vuotta. Olemme onnellisia, että meille löytyi paikka, joka toimii ja jossa lattia kestää. Lopputulema on hyvä”, Grehn kertoo.

Panimon kiikarissa oli pitkään tila Vallilan Konepajalla, ja siellä ehti jo kahtena kesänä toimia panimon muuttoa enteillen Etko Summer Terrace.

”Vallila ei vain onnistunut. Olemme jopa tyytyväisempiä tähän uuteen ratkaisuun kokonaisuutena, saamme panimon näkökulmasta paremman vaihtoehdon!”

Herttoniemessä kuusi vuotta sitten toimintansa aloittanut Etko Brewing on hakenut laajentumista jo vuosia. Grehn myöntää, etteivät Herttoniemen tilat ole olleet mikään logistinen saati tuotannollinen taivas.

”Kolmas kerros on haastava paikka pyörittää pienpanimoa. Tuotantokapasiteettimme tuli täyteen jo 2021, ja viimeiset kolme vuotta olemme myyneet sataprosenttisesti kaiken mitä valmistamme. Monesti ei ole ollut mitään myytävää, vaikka joka nurkka oli hyötykäytössä. Tämä ei tietenkään ole ollut liiketoiminnallisesti hyvä tilanne.”

Grehn arvioi, että kysyntää myötäillen kasvua olisi voinut olla vaikka tuplaten, mutta vuosikapasiteetti oli maksimissaan 72 000 litraa.

”Lähes täydellinen tila”

Klondyke-talon panimossa uudella laitteistolla keittokapasiteetti on 3 000 litraa eli kuusinkertainen nykyiseen nähden.

”Keittohuone on moderni ja paljon tehokkaampi, pääsemme helposti pienpanimoiden puolen miljoonan maagiselle rajalle ja voisimme halutessamme jopa kymmenkertaistaa tuotantomme”, Grehn kertoo.

Hän ei malta olla kehaisematta, että keravalaisesta pienyrityskeskittymästä Klondyke-talosta löytyi toiminnallisuuden näkövinkkelistä lähes täydellinen tila.

”Nyt meillä on lattiakaivot ja kaadot kohdillaan. Korkeutta riittää, samoin varastotilaa. Olemme todella onnellisia uudesta kohteesta”, Grehn hehkuttaa.

Toiveena on päästä mahdollisimman nopeasti sisään, ja koska nyt jo viimeistellään lattioita, Grehn uskaltaa arvioida, että panimoa päästään rakentamaan viimeistään joulukuussa. Oluenvalmistus pääsee käyntiin heti asennuksen jälkeen.

Tähän muuttaa Etko. KUVA Etko Brewing

Vanha kumitehdas juna-aseman vieressä

Keravan mahdollisuuksia Etkolle Jan Grehn pitää erinomaisina.

Tunnelmallinen, yli satavuotias tiilitalo on vanha kumitehdas, joka nykyisin täyttyy pienyrityksistä. Se sijaitsee kätevästi Savion juna-aseman vieressä, joten saavutettavuus voi olla isolle joukolle jopa parempi kuin Herttoniemessä.

Tehdasmiljöö on hurmannut Grehnin, ja etenkin yhteisöllisyys viehättää.

”Tämä vaikuttaa olevan kiva yhteisö, täällä on kiva pore.”

Panimolle on lohkaistu mittava, noin 800 neliön tila heti pääoven tuntumasta.  Asialliset tilat tuotannolle ja varastoinnille täydentyvät, kun taproomille ja kaupalle voidaan pyhittää noin 150 neliötä.

”Onhan tämä meille lottovoitto: näin paljon enemmän tilaa. Nyt voimme ideoida kaikenlaista. Ensin teemme taproomista mahdollisimman viihtyisän, ja katsomme sitten, mihin se taipuu sisällöllisesti. Toistaiseksi se on valkoinen canvas”, Grehn toteaa.

Grehn ehätti jo järjestämään Vallilassa Factory Craft Beer Festivalin. Saavatko se ja Vallilan terassi jatkoa?

”Voi olla, että keskitämme resurssit uuden panimon ja taproomin starttaamiseen ja teemme sen mahdollisimman hyvin. Festivaalin osalta veikkaan, että päivitämme konseptin – Klondyke-talossa voi järjestää vaikka sisäfestarin, tässä on iso tapahtuma-auditorio”, Grehn valottaa.

LUE MYÖS: Suomen isojen festarien oluttarjonta on kehnoa, jyrähtää pienpanimopomo – “Kaikkien pitäisi katsoa peiliin”

LUE MYÖS: Panimokierros raidejokerilla! Vieraile näissä viidessä olutkohteessa uudella pikaratikalla

Voisiko tässä järjestää oluttapahtuman? KUVA Etko Brewing


  • Tilaa Lehti

    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker