Seuraava Helsinki City Festival järjestetään Olympiastadionin aukiolla.
Järjestäjien mukaan Olympiastadionin aukiolle voi rakentaa 30 000 päivittäistä kävijää vetävän tapahtuman. Alue ulottuu Kisahallin edustalle.
”Olemme etsineet jo Helsinki City Festivalin perustamisesta asti riittävän laajaa ja toimivaa aluetta tapahtumallemme. Olympiastadionin aukio on ylivoimaisesti paras paikka, mitä Helsingissä on alati kasvavalle kansainväliselle festivaalille. Tavoitteena on lisäksi monivuotinen ratkaisu, jonne voimme asettua vuosittain, eikä meidän tarvitse enää muuttaa mihinkään”, Helsinki City Festivalin promoottori Kalle Keskinen sanoo tiedotteessa.
Tapahtuma järjestetään 18.–19. kesäkuuta 2027.
”On hienoa saada näin suuri kansainvälinen festivaali Olympiastadionin ympäristöön. Alueesta on saatu upeaa yleisökokemusta muun muassa jääkiekon MM-kisojen kansanjuhlan tiimoilta, jolloin kymmenet tuhannet ihmiset juhlivat maailmanmestaruutta Olympiastadionin aukiolla. Alue sopii erittäin hyvin tällaisille isoille tapahtumille”, Olympiastadionin johtaja Ari Kuokkanen sanoo festivaalin tiedotteessa.
Helsinki City Festival on järjestetty kolmesti, ensin vuonna 2024 Bolt Arenan alueella ja vuosina 2025–2026 Helsingin jäähallin ympäristössä.
Ensi vuonna festaria lyhennetään kolmepäiväisestä kaksipäiväiseksi.
Kalle Keskisen yritys Loud’n Live on ollut vuodesta 2023 alkaen yritysjärjestelyssä. Lue myös: Tapahtumajärjestäjä Kalle Keskistä syytetään törkeästä petoksesta
Avecmedia vieraili Helsinki City Festivalilla tänä kesänä. Alla kooste festarikuvista.








Yllä: Jääkiekon miesten MM-joukkueen kultajuhlat järjestettiin Olympiastadionin aukiolla alkukesästä. Jos upotus ei toimi, katso video Instagramista.
Lue myös: Helsinki tarvitsee lisää keskikokoisia tapahtumatiloja, sanoo keikkajärjestäjä












