Tapahtumajärjestäjät saavat alennuksen maanomistajan lupamaksusta Tampereen Santalahden rantapuistossa kesällä 2027, kertoo Tamperelainen.
Maksu on 40 euroa + alv jokaiselta alueen käyttöpäivältä ajalla 1.5.–30.9.2027, ja yksi varaus voi kestää enintään 12 päivää. Alennettu hinta koskee kaikkia tapahtumia, jotka täyttävät kaupungin yleisten alueiden käyttöehdot ja muut vaatimukset, Tampereen kaupungin tiedotteessa kerrotaan.
Vetovoima ja edunvalvonta -ryhmän johtaja Anna-Kaisa Heinämäki kertoo, että tavoitteena on rohkaista tapahtumajärjestäjiä hyödyntämään Santalahden mahdollisuuksia ja samalla kerätä arvokasta tietoa alueen toimivuudesta erilaisille tapahtumille.
Tapahtumajärjestäjät vastaavat edelleen muista järjestämiseen liittyvistä kustannuksista ja velvoitteista, kuten sähköstä, vedestä, muista luvista, liikennejärjestelyistä, jätehuollosta, siivouksesta ja alueen ennallistamisesta.
Kaupunki kerää kesän aikana palautetta järjestäjiltä ja seuraa, millaisia tapahtumia alueella järjestetään. Kokemuksia hyödynnetään alueen tulevan käytön ja kehittämisen arvioinnissa.
Lue myös: Samuli Heino vei läpi idean, josta tuli jättimenestys Tuska-festareilla
Lue myös: Hyvinkäälle rakentuva uusi areena saa tapahtumakonkarilta kiitosta
Lue myös: Turun konserttitalo ei jää tyhjilleen, vaan täyttyy loppuvuodeksi reiveistä












