Flip-pizzerian julkaisemista tilastoista käy ilmi, että Goatato-pizzaa myytiin ravintolan ensimmäisenä toimintavuonna kaikkiaan 1519 kappaletta. Täytteinä on muun muassa perunaa ja vuohenjuustoa muistuttavaa vuustoa. KUVA Flip Vegan Pizza

Tamperelainen ravintola kertoo julkisesti kaikille, montako pizzaa on myyty – avoimuus voi olla kilpailuetu

Monet ravintolat ovat viime aikoina avanneet kulurakennettaan ja myyntejään somessa. Tamperelaisen pizzerian yrittäjät kertovat, mistä ilmiössä on kyse.

Taloudellinen avoimuus on ravintola-alalla selkeästi nouseva trendi, joka näkyy yhä useammin ravintoloiden ja kahviloiden somekanavissa.

Esimerkiksi kahvilaketju Square (entinen Round) on puhunut somessaan liiketoimintaan liittyvistä isoistakin päätöksistä ja niiden taustoista. Ketju on myös avannut myyntien nousu- ja laskusuhdanteita ja pohtinut syitä lukujen takana avoimesti.

Ruokarekasta ravintolaketjuksi kasvaneen Bamilamin perustaja Tai Nguyen kertoi aiemmin Avecmedian haastattelussa, että yksi selkeä someen valittu linjaus oli avoimuus ravintolan taloudesta.

Nguyen yhtiökumppaneineen oli huomannut, että ihmiset kaipaavat somessa informatiivista sisältöä, ei vain hupia. Läpinäkyvyys somessa loi asiakkaaseen päin luottamusta ja vähensi epärealistisia odotuksia. Se auttoi myös kollegoita: muut yrittäjät saivat aidon vertailukohdan.

Ravintola Backaksen yrittäjä Lauri Kaivoluoto on avannut Backaksen kuluja leipäsiivuina omassa somessaan.

Idean leipäpostaukseen Kaivoluoto kertoo saaneensa lontoolaiselta The Dusty Knuckle -leipomokahvilalta, joka on tehnyt samantyyppisiä julkaisuja Instagram-tililleen jo neljän vuoden ajan. Alla upotuksena kuva tällaisesta postauksesta.

Yllä: Ravintolan kulut leipäsiivuina. Jos upotus ei toimi, voit katsoa kuvan Instagramista.

Myyntikoosteita Spotifyn innoittamana

Taloudellisen avoimuuden puolesta puhuu myös tamperelainen pizzeria Flip Vegan Pizza. Ravintola viestii avoimesti somekanavissaan myyntimääristään, markkinoinnin tehokkuudesta sekä muista numeroista, joita monet voisivat pitää liikesalaisuuksina.

Flipin yrittäjät Joona Valkeala ja Mikko Malinen alkoivat tehdä katsauksia alun perin Spotify Wrapped -vuosikatsauksen inspiroimana. Tavoitteena oli tehdä kiinnostavaa somesisältöä, mutta ennen kaikkea rohkaista muita yrittäjiä ja näyttää, että vegaaninen pizzaravintola voi olla kannattavaa liiketoimintaa.

“Meillä ei ole ravintola-alan taustaa, joten olemme pyrkineet tietoisesti tekemään asioita hieman eri tavalla. Jos kerromme avoimesti, montako pizzaa myymme kuukaudessa, se voi hyvällä tuurilla kannustaa myös muita vegaanisia tuotteita harkitsevia yrittäjiä. Meidän aloittaessamme olisi helpottanut paljon, jos olisi ollut saatavilla dataa, että paljonko tällä alueella sijaitseva vegaaninen ravintola myy annoksia kuukausittain”, Mikko Malinen kertoo.

Siinä vasemmalta lukien Mikko Malinen, Jussi Vilkkinen ja Joona Valkeala perustivat Flip Vegan Pizza -pizzerian runsas vuosi sitten Tampereella. KUVA Flip

Flipin somepostaukset ovat yrittäjien mukaan saaneet yksinomaan positiivista huomiota ja palautetta. Postaukset ovat sitouttaneet seuraajia tehokkaasti ja keränneet mukavasti katselukertoja. Asiakkaat tietävät jo odottaa kuukausittaisia katsauksia.

“Kyllä voin sanoa aika suoraan, että läpinäkyvyys on ollut meille suuri erottuvuustekijä ja kilpailuetu alusta asti meidän yhteiskunnallisen eetoksen lisäksi. Olemme ehdottomasti saaneet siitä buustia meidän brändillemme ja liiketoimintaan”, Valkeala kertoo.

Avoin talouspuhe murtaa muureja

Flipin yrittäjät mainitsevat useita syitä sille, miksi avoin talouspuhe kannattaa. Näin voi esimerkiksi viestiä tehokkaasti asiakkaille, mistä hinnat oikein koostuvat.

“Olen huomannut yleisessä keskustelussa, että ihmiset miettivät, miksi joku tuote maksaa niin paljon, kun saman voisi tehdä kotona. Kun talousrakenteesta kertoo, ihmiset ymmärtävät, mihin ne katteet menevät. Vegaanisella korttelipizzerialla kukaan ei tee miljoonia. Avoimuudella voi perustella hintoja kuluttajille paremmin”, Valkeala sanoo.

Valkeala ja Malinen lähtivät ravintolan pyörittämiseen “kokeillaan nyt” -meiningillä. Talousasioiden avaaminen on helpottanut myös yrittämisen painetta.

“Usein talousjutuista puhutaan avoimesti vasta, kun hommat ovat menneet jotenkin kriittisesti pieleen tai sitten erittäin hyvin. Kun niistä puhuu etukäteen, ei tule niin isoja shokkeja. Avoimuus antaa virheitä anteeksi enemmän, kun ei tunnu siltä, että asioita on tehty vaivihkaa. Tietynlainen haavoittuvuuden näyttäminen antaa itsellekin pelivaraa kokeilla ja uskaltaa”, Valkeala sanoo.

Flipin taloudellinen läpinäkyvyys ei rajoitu vain someen. Koko henkilöstön yhteisissä kuukausipalavereissa näytetään yrityksen talousluvut yksityiskohtaisesti, ja käytössä on avoin palkkamalli. Avoimella talouspuheella voidaan lisätä tasa-arvoa, sillä se lisää rohkeutta puhua läpinäkyvämmin palkoista sekä työyhteisöjen sisällä että laajemmin.

“Ehkä sen myötä tulee myös erilaisia toimintamalleja ihmisille käyttöön. Ei olla välttämättä niin kiinni siinä, mitä on opittu edeltäjältä, vaan tulee uudenlaisia tapoja ajatella, miten taloutta hoidetaan ja mikä on reilua missäkin kontekstissa.”

 
 
 
 
 
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön FLIP – Vegan pizza (@flip_veganpizza) jakama julkaisu

Yllä: Tältä näytti Flipin ensimmäinen vuosi numeroina. Jos upotus ei toimi, voit katsoa kuvat Instagramista.

Yrittäjät toivovat, että taloudellinen avoimuus ei rajoittuisi vain pienten yrittäjävetoisten ravintoloiden vastuulle, vaan he haluaisivat rohkaista isompiakin ketjuja ja yrityksiä taloudelliseen läpinäkyvyyteen. Esimerkiksi palkkamallien avoimuudella voitaisiin luoda reilua kulttuuria: että kaikilla työntekijöillä olisi tasapuoliset mahdollisuudet taustoista huolimatta.

Taloudellinen avoimuus voi vaikuttaa yrityksen kulttuuriin sisältäpäin sekä rakentaa yhteisöjä ja purkaa muureja myös yrityksen ja kuluttajan välillä.

“Avoin talouspuhe on hyvä mahdollisuus luoda yhteenkuuluvuuden tunnetta, mikä toisaalta voi konvertoitua sitoutuneemmiksi asiakkaiksi”, Valkeala sanoo.

Avoimen rahapuheen rajat

Ravintola-alalla ei ole ollut perinteisesti tapana keskustella julkisesti talouteen liittyvistä seikoista. Mistä Flipin yrittäjät ajattelevat, että se johtuu?

“Veikkaan, että se liittyy henkilökohtaisiin talousasioihin ja siihen liittyvään keskustelukulttuuriin Suomessa. On iso tabu puhua siitä, paljonko tienaa. Voi olla, että se heijastuu yritysmaailmaankin”, Malinen sanoo.

“Tämä on ehkä kontroversiaalinen näkemys ja yksi arvaus, mutta en tiedä miten taitavia talousihmisiä ravintola-alalla on ollut. Alalla on usein noustu esihenkilöasemaan alhaalta ylös, ja raha-asiat luovat epävarmuutta. Silloin talouspuoli ei aina ole kovin suunnitelmallista vaan enemmän reagointia. Mekään emme ole talousguruja, mutta ehkä läpinäkyvyyttä ei aina osata liittää viestintästrategiaan tai talouspuoleen”, Valkeala pohtii.

Flip on jakanut somessaan myynneistään kappalemääriä, mutta eivät euromääriä. Yrittäjät ovat päättäneet, että toistaiseksi taloudellisen avoimuuden raja menee siinä. He ovat kuitenkin avoimia ajatukselle, että avaisivat jossain vaiheessa julkisesti euromääriäkin.

“Jos kerromme, että olemme myyneet 200 kappaletta tiettyä pizzaa jossain kuussa, niin kyllä jokainen pystyy siitä laskemaan, mikä se kertynyt euromäärä on. Meillä on osakeyhtiö, joten monet tiedot ovat julkisia. En näe, miksi emme voisi avata lukuja jossain vaiheessa vieläkin yksityiskohtaisemmin”, Malinen kertoo.

Avoimen talouspuheen suhteen jokaisen yrityksen on hyvä miettiä omat rajansa. Suurimman riskin yrittäjät näkevät väärinymmärryksissä.

“Jos ihminen ei tiedä, mitä yrityksen liikevaihto tarkoittaa, se saattaa antaa sellaisen kuvan, että tuleepa teille paljon rahaa sisään, vaikka todellisuus mitä jää viivan alle on aivan eri. Kun puhutaan euroista, pitää olla tosi selkeä omassa viestinnässään, ettei tule väärinymmärryksiä”, Malinen kertoo.

Avoimuus on kilpailuetu

Yrittäjät arvelevat, että aiempaa avoimempi talouspuhe kumpuaa nyt yleisesti haastavasta taloustilanteesta ja hintojen noususta. Kilpailu kuluttajien euroista on kovempaa ja hintoja täytyy perustella enemmän. Avoimuus liittyy myös yleiseen vastuullisuusajattelun nousuun työelämässä.

“Vastuullisuusajattelu alalla ja työelämässä ylipäänsä on muuttunut ja sitä on haastettu. Ympäristövastuusta ja taloudellisesta vastuusta on puhuttu tosi paljon julkisesti, mutta myös sosiaalisesta vastuusta, kuten reilusta ja hyvästä johtamisesta ja avoimemmasta työkulttuurista”, Valkeala pohtii.

Flipin tavoitteena ei kuitenkaan ole puhua talousasioista negatiivisella kulmalla.

“Joissain postauksissa on vähän ollut sellainen sävy, että katsokaa, kuinka paljon meillä on kuluja ja kuinka vaikeaa ravintola-alan yrittäminen on. Meidän motiivi ei ole yhtään se, eikä se sovi meille. Me olemme perustaneet ravintolan sellaisena aikana, että tiedossa on ollut, että ala ei ole kukkeimmillaan. Haluamme viestiä asioista enemmän positiivisuuden kautta ja neutraalisti kertoa, että miten meillä menee”, Malinen kertoo.

“Ja tottakai se kiinnostaa ihmisiä. Ne, jotka rohkenevat olla avoimia talouden suhteen, saavat tässä huomiotaloudessa enemmän kaistaa. Se on kaikelle liiketoiminnalle hyväksi, että ihmiset kuuntelevat, mitä koitat sanoa”, Valkeala summaa.

Lue myös: Salamakasvun, varkauden ja exitin kokenut Tai Nguyen tietää, että ravintolayrittäjälle pysyvää on vain muutos

Lue myös: Demon Katariina Sommerschield suosittelee pöytävarausmaksuja kaikille ravintoloille

Lue myös: Ravintola Sekel suljettiin – yrittäjät pohtivat, mistä konkurssi johtui

Lue myös: Flip on Suomen ensimmäinen vegaaninen pizzeria