Tapahtumatoimistot

Työ Yhdysvalloissa on aivan erilaista, kertoo Manhattanilla asuva suomalainen tapahtuma-ammattilainen

”Amerikkaa ei ole vielä valloitettu, mutta Tapauksen lippu liehuu jo sen kamaralla”, toteaa Tapauksen Pohjois-Amerikan senior vice president Janne Hakkarainen vuosi sen jälkeen, kun hän sai työluvan ja pääsi käynnistämään yrityksen tapahtumatoimintaa New Yorkissa.

Tapaus lähti massiivisille Amerikan tapahtumamarkkinoille realistisin odotuksin ja tavoittein. Kokemusta oli vuosien saatossa kertynyt, ja asiakkaille oli aikaisemminkin järjestetty tapahtumia toisella mantereella. Kun maailma alkoi koronapandemian jälkeen taas avautua, Tapauksessa todettiin, että nyt on aika auttaa suomalaisia ja pohjoismaisia yrityksiä paikan päällä.

”Lähtö Amerikan markkinoille oli monen asian summa, ja sitä oli Tapauksessa mietitty useampaan otteeseen. Näimme hyviä kasvumahdollisuuksia täällä ja sen takia avasimme konttorin New Yorkiin”, Janne Hakkarainen kertoo Teamsin välityksellä kotoaan Sohon kaupunginosasta Manhattanilta.

Hakkarainen on pitkän linjan tapahtuma-ammattilainen, joka aloitti Tapauksessa vuonna 2013 tuotannonharjoittelijana. Kymmenen vuoden uran jälkeen oli vastaavan tuottajan pestistä luontevaa siirtyä vetämään Amerikan toimintoja. Varsinkin kun kansainvälistä kokemusta oli jo kertynyt muun muassa Kööpenhaminasta.

”Vuonna 2019 muutin puolisoni töiden takia Kööpenhaminaan, ja vuonna 2021 oli vuorossa New York. Olen viihtynyt Tapauksella jo 10 vuotta, ja hienoa on ollut se, ettei ole tarvinnut firmaa vaihtaa, vaikka asuinmaa onkin vaihtunut”, Hakkarainen naurahtaa.

Janne Hakkarainen, Anni Ditta, Nea Korpela
Chicagossa työkeikalla olivat Janne Hakkaraisen kanssa amerikansuomalainen tuottaja Anni Ditta ja Tapauksen Toronton vahvistus Nea Korpela.

Amerikassa kaikki on suurta

Tapauksen toiminnot Amerikassa pyörivät vielä toistaiseksi Hakkaraisen johdolla osaavan freelancer-verkoston avulla. New Yorkissa verkostoon kuuluu yksi suomalainen tuottaja, ja länsirannikolla heitä on muutama lisää. Suomen-toimiston isoa suunnittelutiimiä hyödynnetään ideoinnissa ja konseptoinnissa. Amerikassa tapahtumat toteutetaan paikallisen tiimin kanssa, ja apuvoimia tulee tarvittaessa Suomesta.

”Näillä markkinoilla hyvän tiimin kokoaminen on haastavaa, mutta meillä on apuna myös kumppanitoimistoja, joiden kanssa on tehty yhteistyötä ennenkin. Kontaktiverkostomme on kasvanut hyvin vuoden aikana, ja nyt jo tiedämme, kenen kanssa kannattaa toimia.”

Keväästä 2022 alkaen Tapaus on jo ehtinyt järjestänyt Amerikassa asiakkailleen muun muassa messuja ja asiakas- ja henkilöstötapahtumia. Tutuksi ovat tulleet niin New Yorkin legendaarinen messukeskus Javits Center kuin Las Vegasin valtavat messutapahtumatkin. Lisäksi asiakastilaisuuksia on järjestetty Chicagossa ja henkilöstötapahtumia Torontossa.

”Tavoitteenamme Amerikassa ei alun perinkään ollut uusien amerikkalaisasiakkaiden hankinta vaan tukea suomalaisia asiakkaitamme Amerikassa. Tässä olemme onnistuneet vuoden aikana hyvin.”

Mittasuhteiden muuttuminen on Hakkaraisen kokemuksen mukaan ollut tärkein Amerikan tarjoama oppi. Amerikassa kaikki on suurta, valtavalla markkinalla järjestetään yleisesti ottaen enemmän ja isompia tapahtumia ja myös budjetit ovat isompia. Esimerkiksi lukioiden tapahtumabudjetit ovat Amerikassa samaa luokkaa kuin pienillä yrityksillä Suomessa.

”Täällä on kyllä mennyt mittasuhteet uusiksi. Se mikä Suomessa tuntui isolta, on Amerikassa ihan arkipäiväistä. Välillä on vaikea ymmärtää koko maan ja suurten kaupunkien kokoa. Myös budjetit ovat ihan omaa luokkaansa. Amerikassa voi todella sanoa, että rahalla saa ja hevosella pääsee”, Hakkarainen naurahtaa.

Toinen tärkeä Amerikan markkinan tarjoama oppi on Hakkaraisen mukaan ollut se, ettei mitään saa ilmaiseksi ja harvoissa asioissa on neuvotteluvaraa.

”Budjetit ovat ihan omaa luokkaansa. Amerikassa voi todella sanoa, että rahalla saa ja hevosella pääsee.”

”Suomessa on tottunut siihen, että tarjouksia voidaan jumpata ja ehtoja sorvata, mutta Amerikassa se ei toimi niin. Kaikki pitää myös maksaa heti ja mielellään luottokortilla, sillä tilimaksujen siirtoajat voivat olla todella pitkiä. Luottokortilla pitää siis olla aikamoinen kate. Eikä ehdoista neuvottelu kiinnosta kumppaneita sen jälkeen, kun alihankintamaksut on maksettu.”

Suomalaisilla on vahvuutensa

Tapaus toteuttaa Amerikassa samaa tapahtumakonseptia kuin Suomessakin eli idean, suunnittelun ja toteutuksen lisäksi tapahtumalle asetetaan mittaamiskelpoiset tavoitteet.

”Olen tehnyt tapahtumia ympäri maailmaa, ja oma kokemukseni on se, että samat lainalaisuudet koskevat tapahtumia maasta riippumatta. Tapauksen konseptia ei ole Amerikassa tarvinnut muuttaa, mutta kulttuurierojen takia olemme muuttaneet esimerkiksi viestintäämme asiakkaan suuntaan nopeammaksi.”

Miten suomalainen tapahtuma-alan yritys sitten pärjää ja erottuu Amerikassa ja sen valtavilla markkinoilla?

”Suomalaisten osaaminen, pätevyys ja kompetenssi ovat huippuluokkaa. Lisäksi vahvuutemme on henkilökohtainen asiakaspalvelu, siitä olemme saaneet hyvää palautetta. Kun on valmis joustamaan, oikeasti auttamaan asiakasta ja ylittämään odotukset, niin sillä kyllä erottuu joukosta Amerikassakin”, Hakkarainen toteaa.


Tapahtumasuunnitelmia Amerikassa?

Asiakkaiden kohtaaminen

Kohtaa asiakkaat Amerikassa kuten muuallakin eli rohkeasti ja itsevarmasti. Kulttuurien ja tapojen ymmärrys on plussaa ja hyvä ihmistuntemus on etu joka maassa. Tässä ajassa kasvotusten tapaaminen jossain vaiheessa projektia on tärkeää, vaikka asiat voisikin hoitaa verkossa.

Rahasta puhuminen

Sekä Suomessa että Amerikassa olen oppinut, että rahasta kannattaa puhua heti ja avoimesti. Muutokset pitää viestiä asiakkaalle suoraan ja avoimesti, jotta vältetään epätietoisuus. Varaudu siihen, että Amerikassa kaikki on kalliimpaa ja asiat maksavat enemmän kuin Suomessa.

Tapahtumatilat

Amerikassa tapahtumatilojen vakuutuk­set ovat suuremmassa roolissa. Mitä tahansa tilaa varaat, varaudu näyttämään heti vakuutustodistus. Kirjallinen sopimus kannattaa olla kaikkien toimijoiden kanssa, ja lakimiesten käyttö on yleistä. Tapahtumatilat ovat kalliita, ja niiden omistajat tuntevat kyllä arvonsa, joten asioista sopiminen on joskus hankalaa. Venue check pitää aina tehdä jossain vaiheessa.

Lupaprosessit

Tähän mennessä olemme käyttäneet vain tapahtumatiloja ja hotelleja, jotka ovat luvanhaltijoita. Niinpä en ole vielä joutunut tekemisiin esimerkiksi julkisissa tiloissa tarvittavien anniskelulupien kanssa.

Catering

Amerikassa kannattaa varautua siihen, että cateringin hintalappu on vähintään kaksinkertainen Suomeen verrattuna. Asioista sopiminen on jäykkää ja palvelut ostetaan paketteina. Tarjolla on esimerkiksi baaripaketti A, B ja C. Paketit sisältävät tietyt asiat, eikä niistä ole tapana neuvotella.

 

LUE MYÖS: Roosa Keto ja Miro Kukkola tekevät Suomesta konemusiikkimaata yksi tapahtuma kerrallaan


  • Tilaa Lehti

    Evento
    Kohtaamisia ja tukea kasvuun tapahtumien tekijöille ja toimistoille.

    Tilaa Evento