Erika Poussan perustama Bakerika on kasvanut vahvasti. Biscoff-laskiaispullaa saa tänä vuonna myös kauppojen pakastealtaista. KUVAT Mariaana Nelimarkka, Sami Repo

Yli 1,7 miljoonan euron liikevaihdon leiponut Bakerika hakee laskiaispullasta uutta jättimenestystä

Pakastekeksitaikinallaan suosioon ampaissut Bakerika satsaa nyt isosti laskiaispulliin. Fredrikinkadun kahvila-leipomo on jo kolmena laskiaisena puskenut ulos niin paljon Biscoff-pullaa kuin uunista lähtee. Kokoluokka on tänä vuonna vaihtunut suurempaan: Jokioisten Leivän tekemä pullaerä lähti myyntiin pakasteena kautta Suomen.

Laskiaispullasesongista on tullut Bakerikan vuoden kohokohtia. Se on yrittäjä Erika Poussan trendivainun ansiota.

Yhdysvalloissa reissatessaan Poussa oli ihastunut kauppaketju Trader Joe’sin cookie butter -keksitahnaan.

Hän keksi yhdistää kotoisaan laskiaispullaan Biscoff-tahnan, josta oli tullut Euroopan vastine cookie butterille.

Laskiaisena 2023 Bakerika ehti myydä 20 Biscoff-pullaa päivässä viikon ajan. Suosio kasvoi, ja vuonna 2024 pullia meni kolmen viikon ajan parhaimmillaan sadan kappaleen päivätahdilla.

Pullat valmistettiin Fredrikinkadun pienessä leipomo-kahvilassa. Lauantaisin jono oli jatkuvaa, kunnes pullat loppuivat, yleensä parin tunnin kohdalla. Kesällä 2024 Bakerika hankki Telakkarannasta tilat sesonkileipomisen avuksi.

Seuraavana laskiaisena jysähtikin kunnolla.

”Myimme yhteensä 8 500 pullaa. Painotus oli viikonlopuissa, jolloin meni jopa 550 pullaa päivässä. Laskiaispullasesonki oli viime vuonna luonnostaan pitkä, peräti seitsemän viikkoa”, Poussa toteaa Avecmedialle.

Pakastaminen toimii

Tänä vuonna laskiaispullien kausi alkoi 7. tammikuuta ja jatkuu 17. helmikuuta asti. Kuluvaan sesonkiin Bakerika on varautunut paremmin kuin koskaan.

Telakkarannassa leivotaan ja Fredrikinkadulla täytetään pullia tuttuun tapaan. Kaava on tämä: tarvitaan hyvä pehmeä pulla, johon tulee Biscoff-tahnalla maustettu kermavaahto ja Biscoff-sydän. Lisäksi pullan kannelle valutetaan sulaa Biscoff-tahnaa kuorrutukseksi, jonka kruunaa Lotus-keksi.

Yllä: Näin syntyy Biscoff-laskiaispulla. Jos upotus ei toimi, voit katsoa videon Instagramista.

Yhdessä vaiheessa Bakerika joutui metsästämään Biscoff-tahnaa mistä ikinä pystyi. Suosion myötä muut leipomot ja kotileipurit nimittäin innostuivat tekemään pullista omia versioitaan, ja Biscoff-tahna pääsi kovan kysynnän myötä loppumaan kaupoista.

”Olen tehnyt jotain oikein, kun kopioidaan. Mutta kyllä kopiointi ärsytti, koska se oli niin suoraa ja röyhkeää. Se myös inspiroi: halusin tuoda oman pullani ympäri Suomen. Olen niin ylpeä tästä, ja haluan voida sanoa, että tämä on minun kehittämäni tuote.”

Maahantuoja heräsi Biscoff-tahnan kasvaneeseen kysyntään, ja nykyään sitä saa tukkupakkauksessakin. Tahnaa myytiin rekallinen Jokioisiin, jossa valmistetaan tämän kauden uutuutta: Bakerikan ja Jokioisten Leivän yhdessä ideoimaa pakastettua Biscoff-laskiaispullaa.

Jokioisten Leipä oli Poussalle tuttu kumppani jo television Suomalainen menestysresepti -kilpailun ajalta, ja yritys on sittemmin ollut Poussan alihankkija pakastekeksitaikinan tekijänä. Molemmat ovat näin ollen myös S-ryhmän kanssa läheisissä väleissä.

”Kun pitchasimme pakastetun laskiaispullan S-ryhmälle, he ostivat heti koko varaston. Päätimme pyrkiä rakentamaan hypen yhden kaupan ympärille. Pullat on nyt toimitettu S-ryhmälle. Erikoiserä tuli kauppaan 13. tammikuuta.”

Voiko pakastettu laskiaispulla toimia? Poussa myöntää, että se on herättänyt keskustelua.

Idea tuli Jokioisilta, ja he onnistuivat myymään idean Poussalle sillä, että hänellä on jo pakastekeksitaikina. Kyseessä on ensimmäinen pakkasesta myytävä laskiaispulla.

Lopputuloksesta tuli erinomainen, Poussa hehkuttaa.

”Pakastaminen ei pelottanut, vaan tiesin että se on nerokas tapa säilyttää tuotteen tuoreus. Testasimme, miten kerma ja muut ainekset käyttäytyvät, ja totesimme, että tuote on todella tuore ja hyvänmakuinen. Näen tässä paljon potentiaalia ja uutuusarvoa: voi säätää itse, milloin pullan sulattaa ja nauttii, tuoreus on taattu.”

Ensimmäisten päivien myynnin perusteella vaikuttaa siltä, että pullat loppuvat pakkasista ennen laskiaista.

Pakasteesta löytyvää Bakerikan Biscoff-pullaa saa koko Suomesta. KUVA Mariaana Nelimarkka

Iso liikevaihto keksitaikinalla

Poussa on ollut yrittäjä 17-vuotiaasta lähtien. Vuonna 2022 avattu Fredrikinkadun kahvila on antanut tiettyä rakennetta tekemiseen, mutta se on ikään kuin showroom: itse bisnes tapahtuu muualla.

Bakerikan liikevaihto kasvoi vuonna 2024 yli 1,7 miljoonaan euroon. Se oli Poussan mukaan ”jokerivuosi” keksimyynnin ansiosta. Huima 522 prosentin liikevaihdon kasvu nosti Poussan vastikään ainoana ravintola-alan yrittäjänä Talouselämä-lehden tulevaisuuden tekijät -listalle (Talouselämä 16.1.2026).

”Olen erotellut liiketoimintaani, ja nykyisin eri bisnekset eli kahvila, catering ja lisenssituotteet vähittäiskaupalle toimivat eri yritysten alla. Kauppapuoli on merkittävä, keksitaikinaa myytiin ensimmäisenä vuonna lähes 900 000 pakkausta eli yli puolet vuoden 2024 liikevaihdosta oli keksin myyntiä”, Poussa paljastaa.

Arjessa suurin kuukausittainen liikevaihto kertyy cateringista. Lisäksi Bakerika tekee paljon hää- ja muita kakkuja, joiden myynti menee verkkokaupan kautta. Verkkokaupan osuus on melkein yhtä iso kuin kahvilamyynnin.

Voitto Suomalainen menestysresepti -kisassa oli Bakerikalle käänteentekevä. S-ryhmä kertoi vuosi sitten, että pakastekeksitaikina on historian parhaiten myynyt voittajatuote. Häneltä tilattiin miljoona keksipalloa heti alkuun.

”Ne määrät olivat jäätäviä, keksitaikina trendasi vahvasti. Nyt toivon vähän samaa pullalta: toivottavasti se palaa kauppaan ensi vuonna ja siitä tulee vuotuinen kulttituote.”

Lue myös: 17-vuotiaana Bakerikan perustanut Erika Poussa: Tärkeintä yrittäjyydessä on säilyttää usko omaan tekemiseensä