Kun arabialainen alkemisti Jabir ibn Hayyan 600-luvulla kehitti tislausmenetelmän, hän tuskin osasi aavistaa, että aikojen saatossa siitä syntyisi kokonainen kulttuurimuoto. Alkoholia käytettiin aluksi lääkkeenä. Sitruksen, mausteiden ja sokerin yhdistelmä paitsi maistui hyvältä, myös paransi. Brittiläiset merimiehet kehittivät näistä aineksista 1600-luvulla punchin – juomasekoituksen, joka piti keripukin loitolla.
Cocktail määriteltiin virallisesti vasta vuonna 1806, mutta sen juuret ulottuvat paljon kauemmas. Klassiset sekoitukset olivat aikanaan osa korkeakulttuuria, kunnes Yhdysvaltain kieltolaki romutti koko alan arvostuksen.
1980-luvun Lontoossa ja New Yorkissa cocktailien arvostus alkoi elpyä. Legendaarinen Dale DeGroff palautti klassikot ravintoloiden listoille, unohti tölkkimehut ja tarttui tuoreisiin raaka-aineisiin. Cocktailin renessanssi oli samalla kulttuurinen muistibuumi: ihmisillä oli aikaa ja varaa katsoa taaksepäin. Vanhoja reseptejä alettiin pitää miltei pyhinä, ja baarimestarin ammatti alkoi taas muistuttaa käsityöläisyyttä. Ammattitaitoon kuului nyt historian hallinta sekä kyky kertoa tarinoita juoman takaa.
Aitous nousi uudeksi arvoksi. Cocktail ei ollut enää vain juoma vaan kulttuurinen viesti: viittaus menneeseen, kunnianosoitus perinteelle, osoitus omistautumisesta. Mutta aitous voi myös eristää. Jos ”aito” tarkoittaa vain tiettyä estetiikkaa, sukupuolta tai tyyliä, alkaa koko kulttuuri muistuttaa suljettua kerhoa.
Yksi suomalaisen alkoholikulttuurin sitkeimmistä sukupuolistuneista symboleista on viski. Yhä edelleen se nähdään maskuliinisena juomana, johon on vahvasti pinttynyt kuvasto parrakkaista ja tatuoiduista miehistä. Mutta mikä viskistä – tai ruskeasta tisleestä ylipäätään – tekee ”maskuliinisen”?
Tähän minun tekisi tietenkin mieli sanoa: ei mikään. Viskillä ei ole sukupuolta. Mutta todellisuudessa historia, kulttuuri ja normit ovat muovanneet mielikuviamme siitä, mitkä asiat nähdään ”maskuliinisina” ja mitkä ”feminiinisinä”. Sosiaaliset konventiot ohjaavat meitä tekemään valintoja, jotka sopivat kulttuurin muovaamille oletuksille siitä, mitä meidän tulisi juoda.
Haastamalla nämä normit voimme luoda uusia käytänteitä, jotka eivät sulje ketään ulkopuolelle lasin muodon tai sen sisällön perusteella.
Suomalaisnaisten Women & Whiskeys -kollektiivi palkittiin maaliskuussa alan kehittämisestä. Palkinto arvostetussa pohjoismaisessa Bartenders’ Choice Awards -kilpailussa on konkreettinen osoitus siitä, miten juomakulttuuria voidaan avata. Ei vain lisäämällä naisten näkyvyyttä vaan purkamalla syvälle juurtuneita oletuksia siitä, kuka saa nauttia mistäkin.
Yhtälö ei ole monimutkainen. Kun kuvastoa monimuotoistetaan ja tuodaan parrakkaiden miesten rinnalle uusia hahmoja, viskikulttuurista tulee laajemmalle yleisölle saavutettavampaa.
Cocktailien maailma elää yhä kulttuurisessa jännitteessä. Toisaalta halutaan palata menneeseen, pukeutua mirriin ja liiviin ja kunnioittaa historiaa. Toisaalta halutaan purkaa kaikki se, mikä teki tuosta ajasta syrjivän, elitistisen ja sukupuolittuneen.
Oman kymmenvuotisen baariurani perusteella voin sanoa, että cocktail ei ole vain juoma. Se on keskustelu, joka tapahtuu sekä lasissa että sen ulkopuolella. Women & Whiskeys -kollektiivin kaltaiset toimijat sekoittavat nykyisin muutakin kuin makuja – myös arvoja, asenteita ja historiaa.
Lue myös: Nainenko muka ymmärtäisi viskistä? Helsinkiläinen baarimestari kertoo karun totuuden arjestaan
Lue myös: Linnea Stenberg ja viski: myynti, trendit, makuparit ja hyvä cocktail
Lisää Daniel Woodwardin kolumneja:
Kolumni: Vaadin muutosta tapaan, jolla media Suomessa käsittelee ravintolakulttuuria
Kolumni: Michelin-opas ei hyväksy väkivaltaa – paitsi jos se tapahtuu kulisseissa
Daniel Woodward on kulttuurintutkija, joka työskentelee siellä, missä luovuus ja ihmisoikeudet kohtaavat – mieluiten ruokapöydän äärellä.
