Viini

Vaaleanpunaisten juomien aallonharjalla: Prosecco rosee

Winestaten johtaja, Master of Wine Tuomas Meriluoto on taitava trendien tunnistaja. Hän on profiloitunut roseeviinien puolestapuhujana ja edelläkävijänä, mitä tulee uudenlaisiin vaalean-punaisiin vaihtoehtoihin.

”Haistoin pinkkien juomien nousun mahdollisuuden ehkä kolmisen vuotta sitten. Niinpä lähdimme kasvattamaan tarjontaamme roseeviineissä ja roseekuohuvissa ja kehittämään kokonaan uutta riesling rosee -kategoriaa. Olemme nähneet trendin, johon olemme tarttuneet, ja olleet vahvasti myös mukana luomassa sitä”, Meriluoto toteaa.

Globaalisti roseeviinien ja vaaleanpunaisten juomien markkina on ollut kasvussa jo vuosia. Ranskassa myytiin muutama vuosi sitten jo enemmän roseeviiniä kuin valkoviiniä, se herätti viimeistään Meriluodon.

”Ajattele, kuinka kauas on tultu siitä, että ”isossa kuvassa” on olemassa lähinnä puna- ja valkoviiniä. Ranskan tilastot antavat vihjeen, että roseeviinissä on potentiaalia”, Meriluoto sanoo.

Roseeviinin Ranskassa nauttiman yhä kasvavan suosion myötä voi myös olla varma, että kategoria pysyy elävänä. Tuottajat haluavat tehdä kiinnostavia roseeviinejä, ja jonain päivänä ilmestyy varmasti alakategorioita.

”Rosee oli pitkään kategorisesti kaikki samaa. Toivottavasti alkaa muodostua enemmänkin kategorioita. Puhun itse roseen eri tyyleistä kuten Provencen tyyli ja uuden maail-man intensiivisen hedelmäinen tyyli.”

Meriluoto huomauttaa, että trendejä pitää silittää myötäkarvaan, mitään epäkiinnostavaa ei saa käännettyä kiinnostavaksi.

”Trendiä voi edistää ja ruokkia, kun firmalla on merkitystä markkinan kokoon nähden. Kun me buustaamme trendejä, sillä mitä teemme, on vaikutusta kysyntään”, Meriluoto huomauttaa.

Meriluodon ”vahingossa” keksimä Pink Riesling eli pienellä tilkalla pinot noiria pinkiksi värjätty riesling valloitti trendinenien lasit toukokuussa. Myös siinä yhdistyi useampi menestystekijä: roseeviinien kasvava suosio ja Suomessa pysyvästi hitiksi vakiintunut riesling.

”Jos haluaa olla suunnannäyttäjä ja hyödyttää omaa bisnestään trendeissä menestyen, pitää panostaa niihin etupainoisesti ja kommunikoida rohkeasti, trendejä ruokkien.”

 Meriluoto kertoo Pink Rieslingin olleen myös ravintolapuolella yllättävän kiinnostava ja saaneen harvinaisen positiivisen vastaanoton.

”Yllätyin, millaisista ja miten monista ravintoloista Pink Rieslingiä löytyy listoilta. Koronavuosi ehkä vaikutti niin, että ravintolat tarttuivat helpommin trendeihin – ehkä keväällä olivat kaikki keinot tervetulleita. Monestihan ravintolat haluavat tarjota elämyksiä, joita ei kotona voi saada. Kuluttajalle myös riesling rosee voi olla uusi elämys, ja suomalaisen kaverin ideoima viini voi olla mitä helpoin myyntituote, Meriluoto puntaroi.

 Meriluotoa ilahduttaakin, että trendeihin lähdetään tällä hetkellä aika hyvin, ja myös Prosecco roseesta oli heti varauksia ravintoloihin. Niin, mistä siinä on kyse?”

Tuomas Meriluoto Winestaten johtaja
Master of Wine Tuomas Meriluoto. KUVA Lari Järnefelt

Prosecco rosee, Proseccon uusi elämä

Prosecco on suositumpaa kuin koskaan, ja tänä vuonna sen suosio siivittänee esimerkiksi Suomessa italialaiset kuohuviinit Alkon myyntitilaston kärkeen. Sillä on maine helposti lähestyttävänä baarikuohuviininä, Aperol Spritz -drinkin raaka-aineena ja jopa pizzerioiden sisäänheittoviininä.

”Proseccosta ei ehkä osattu ajatella, että se voisi nousta trendituotteeksi, mutta sellainen se on.”

Hillittömästi kasvanut, kohtuuhintainen, helposti lähestyttävä ja helposti juotava Prosecco on hyötynyt jo vuosia jatkuneesta laajemmasta kuohuviinikiinnostuksesta. Onhan kuohuviinilasillinen arkenakin nykyään tosi jees! Prosecco on oikeanlainen tuote vastaamaan siihen tarpeeseen.

Monet nimekkäät Prosecco-talot ovat tehneet ”iät ajat” roseeviiniä ja roseekuohuviiniä, mutta sitä ei ole saanut kutsua Proseccoksi, koska rosee ei ole ollut alueella sallittu viinityyli.

”Kun kuplivien ja roseeviinien kansainvälinen kiinnostus alkoi näkyä, kaikki kansainväliset tuotemerkit lisäsivät roseen valikoimaansa. Nämä tuotteet eivät välttämättä ole alun perin olleet nyt sallitun luokituksen mukaisia”, Meriluoto taustoittaa.

Proseccon tuotantoalueen paikallinen viinintuotantoa valvova consorzio ryhtyi jo vuosia sitten pohtimaan, pitäisikö Prosecco roseen valmistus ja markkinointi sallia.

”Ymmärtääkseni osa consorziossa vaikuttavista tahoista piti lähtöä roseebuumiin uhkana Proseccon laatuimagolle. Prosecco on yrittänyt profiloitua laadukkaaksi juomaksi, mistä syystä haluttiin, että Prosecco rosee kommunikoi laatua. Tästä syystä Prosecco roseelle asetettiin perinteistä Proseccoa tiukemmat vaatimukset: Prosecco roseelta edellytetään tuplasti pidempää kypsytystä ja sen pitää olla aina vuosikerrallista”, Meriluoto kertoo.

 Prosecco rosee on sekoitus paikallista ”Prosecco-rypälettä” Gleraa ja Pinot Neroa. Punaisen rypäleen osuus on enintään 15 prosenttia.

”Prosecco roseen toisen vaiheen valmistus kestää vähintään 60 päivää. Viini käy toisen käymisen paineistetussa tankissa, missä hiilidioksidi sitoutuu viiniin ja muodostaa kuplat. Tavanomaista hitaampi prosessi integroi kuplat paremmin ja niistä tulee pienempiä ja kestävämpiä ja viinin pidempi kontakti hiivasakan kanssa syventää viinin luonnetta ja tuo siihen hillittyä runsautta”, Meriluoto selostaa.

 Laadunvalvontaorganisaatio hyväksyy tuotteet maistamisen perusteella, ja sen jälkeen tuottajat saavat käyttää Prosecco rosee -nimeä ja saavat myyntiluvan tuotteilleen. Ensimmäinen vuosikerta, 2019, tuli myyntiin marraskuussa, ja jatkossa uusi vuosikerta tulee myyntiin aina vuosikertamerkintää seuraavan vuoden aikana. Nyt on siis jo tarjolla myös Prosecco roseen vuosikertaa 2020.

Prosecco Rose Casa Canevel
KUVA Mariaana Nelimarkka

Trendijuoman ainekset Suomessa

Tuomas Meriluoto on seurannut Prosecco roseen lanseerausta suurella mielenkiinnolla. Tilanne oli pitkään epäselvä, edes viime keväänä tuottajat eivät vielä tienneet, hyväksytäänkö uusi kategoria ja jos, niin milloin. Päätös lanseerauspäivästä tuli vasta elo-syyskuussa, joten tuottajilla tuli kiire järjestää säädetty kahden kuukauden tankkikäyminen ennen marraskuun alkua.

Meriluoto kertoo, että hänen luottotuottajansa eivät olleet hankkeesta kovin vakuuttuneita. Vain harva piti rosee-Proseccoa isona mahdollisuutena.

”Tuli minulle yllätyksenä, että näistä kolmesta tuottajasta, joiden kanssa edistimme asiaa, kukaan ei nähnyt tässä läpimurron mahdollisuutta tai huikeaa uutta bisnestä. He pitivät Prosecco roseeta marginaalisena lisäjuttuna”, Meriluoto sanoo.

Meriluotoa itseään Prosecco rosee innostaa monestakin syystä.

”Italian kuohuviinit ovat ottaneet Espanjaa kiinni hirveää vauhtia ja menevät tänä vuonna ohi, eli Italiasta tulee myydyin kuohuviinimaa Suomessa. Italia on muutenkin kiinnostava kuluttajien mielestä. Jos pystyy tuomaan kiinnostavia tuotteita, joihin viini-ihmiset ja media uskovat, mitä muuta trendi vaatii? Trendi syntyy siitä, että ihmisiä kiinnostaa, ja Prosecco rosee on hyvin pedattu mahdollisuus.”

Prosecco roseessa yhdistyy niin kiinnostus Italiaan kuin kohtuuhintainen, helposti lähestyttävä kuohuviini ja iso trendi roseeviinit. Meriluoto arvioi Prosecco roseen näyttäytyvän Suomessa isompana kuin muualla, sillä täällä pidetään Proseccosta ja roseeviinit räjähtivät isoksi buumiksi kesällä.

”Halusimme ensimmäisten joukossa markkinoille ja grillasimme tuottajia: olkaa ripeitä, haluamme tämän marraskuussa. Meillä oli pullotuksen alkaessa rekat tilojen pihalla valmiina, ja ensimmäiset kuormat tulivat Suomeen marraskuun toisella viikolla”, Meriluoto kertoo.

Meriluodon luotsaaman Winestaten tavoitteena oli ehtiä ensimmäisenä markkinoille, mutta se epäonnistui. Canevel Prosecco Rosé ehti kuitenkin Alkoon ensimmäisten viinien joukossa. Trendituotteissa nopeudesta on hyötyä, hän sanoo:

”Trendaavissa tuotteissa ihmiset haluavat heti maistaa, ja jos pystyt ensimmäisenä toimittamaan tuotetta, Alkon myymälät tilaavat sitä ja siitä toivottavasti tulee niin suosittu tuote, että se jää elämään.”

Meriluoto kertoo Winestaten hakeneen omaan portfolioonsa laadukkaita, hieman keskihintaa hintavampia versioita.

”Rosee-Proseccon osalta panimme panoksemme Canevelin ja Bisolin DOCG-alueella toimivien tilojen tuotteisiin. Ne ovat premiumtuottajia, eivät putoa Aperol Spritz -kategoriaan.”

Vielä on liian aikaista tehdä johtopäätöksiä Prosecco roseen suosiosta, mutta se, että pelkästään Alkossa on tuoreeltaan parikymmentä nimikettä lukuisilta eri maahantuojilta, vahvistaa, että kiinnostusta on monella taholla. Meriluoto ennustaa määrän vielä kasvavan vuoden mittaan.

 Tähänastinen palaute kertoo myös onnistumisista.

”Palaute on ollut myönteistä: Prosecco rosee on Proseccon geneeristä mainetta parempaa”, Meriluoto toteaa.

Maistajan suussa se konkretisoituu niin, että premiumtasoisen Prosecco roseen kuplat ovat elegantit ja tiiviit, ja Proseccosta tutun päärynäisyyden korvaa raikas hedelmäisyys. Väri on heleä ja hento, tämän hetken trendin mukaisesti Provencen roseen henkinen. Parhaimmillaan kuiva ja hapokas Prosecco rosee on jopa kepeään ruokaan yhdistettävissä.

Julkaistu Aromissa 3/21.


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi