Juttusarjassa viiniammattilaiset kertovat oivalluksiaan työstä ja itsensä kehittämisestä.
Olen ollut aina kiinnostunut vähän kaikesta, ja viineissä yhdistyy monta isompaa teemaa: ruoka- ja juomakulttuuria, eri maiden kulttuureja, historiaa, biologiaa, maantietoa ja kemiaa – vähän kaikkea. Ja toki se on herkullinen ja nautittava tuote.
Kiinnostukseni viinejä kohtaan syttyi edellisessä työpaikassani Tampereen Stefan’s Steakhousessa, jossa oli listalla vähän arvokkaampiakin jenkkiviinejä. Minua alkoi kiinnostaa, mikä tekee viineistä erilaisia ja miksi osa niistä maksaa enemmän.
Olen perehtynyt etenkin eurooppalaisiin viineihin, joihin myös nykyinen työpaikkani ravintola Näsinneula keskittyy. Olen erityisen kiinnostunut harvinaisemmista rypäleistä sekä lajikkeista, jotka kasvavat epätyypillisillä alueilla ja tavallista pienemmillä viinialueilla.
Ravintola-alalla olen ollut yli 20 vuotta, josta Näsinneulassa 10 vuotta. Täällä on aina ollut sellainen mestari-kisälliperiaate, että oppeja siirretään eteenpäin toisille. Kun tulin taloon, minua opastivat Elisa Närhi ja Mia Merta.
Nyt olen täällä yksin sommelierina, mutta henkilökuntaa on paljon – kesäsesonkina vieläkin enemmän ja pienemmällä kokemuksella. Maistatan heille viinejä, ja kirjaamme paperille tiedot kaikista viineistä, jotta niistä pystyy kertomaan asiakkaille. Jos aloitetaan ihan nollasta, on hyvä olla muutama menulle sopiva suositusviini, joista lähdetään kasvattamaan repertuaaria.
Kaikki lähtee maistamisesta, sillä tieto jää paremmin päähän, kun on myös maistanut viiniä. Se on aika sykähdyttävä tunne, kun joku henksusta kertoo, että nyt on lasissa ensimmäinen viini, josta on koskaan tykännyt.
Jatkuvan oppimisen merkitys on tällä alalla ihan ääretön. Vaikka ravintolana luotamme melko klassiseen linjaan, pitää aina olla kiinnostusta haistella, mihin suuntaan ollaan menossa. Asiakkaat tietävät keskimäärin paljon enemmän viinistä kuin kymmenen vuotta sitten, joten jatkuva tietojen päivitys on aina tarpeen.
Ylläpidän omaa ammattitaitoani maistelemalla viinejä eri paikoissa erilaisten ihmisten kanssa, mutta myös lukemalla. Kollegoilta oppii paljon, ja isommissa tastingtilaisuuksissa on kiva vaihtaa ajatuksia. Viinien maahantuojat ovat oman portfolionsa asiantuntijoita, ja heidän sekä viinintekijöiden kanssa keskustelemalla saa paljon uutta tietoa.
Johanna Piirainen
- Pääsommelier
- Ravintola Näsinneula, Tampere
Suosikkini
- Viinityyli: Laadukkaat kuohuviinit
- Viinipaikka: Hämyisä viinibaari tai piknik
- Makupari: Paistettu kuha, jokirapurisotto ja tumma fenkolikastike sekä poulsard-punaviini Juran alueelta
Seuraavaksi ojennan lasin
- Humberto Pulido Garcésille Tampereen Bistro Amandesiin, koska hän on tamperelainen klassikko, somppaskenen grand old(ish) man.
Lue myös: Sommelier Jenni Oksa on innostunut sisilialaisista viineistä
Lue myös: Natuviineistä innostunut Joona Liesilinna: Kaikki viini on maistamisen arvoista