Helsingin koulujen ja päiväkotien toiveruokaviikolla tarjotaan lasten ja nuorten suosikkeja.
Palvelukeskus Helsingin koulujen, oppilaitosten ja päiväkotien ruokapalveluissa vietetään tällä viikolla toiveruokaviikkoa.
Viikon ruokalista koostuu lasten ja nuorten suosikkiruoista, joita he äänestivät keväällä toteutetussa kyselyssä.
Oppilaiden suosikkiruokia ovat esimerkiksi kalapuikot, pinaattiohukaiset, makaronilaatikko, broilericurry ja tortillat kasvistäytteellä. Yhdeksi suosituimmaksi ruoaksi äänestettiin myös butter chicken, joka nousi koulujen perusruokalistalle oppilaiden toiveesta noin vuosi sitten Intia-maateemaviikolta.
Myös paljon toivottu kebabkastike tekee paluun teemaviikolle.
”On ilahduttavaa, että voimme nyt toiveruokaviikolla toteuttaa myös tämän oppilaiden toiveen. Viimeksi kebab oli ruokalistallamme neljä vuotta sitten”, kehityspäällikkö Maarit Ojaluoma Palvelukeskus Helsingistä kertoo tiedotteessa.
Päiväkodeissa lasten suosikkiruokia kysyttiin sekä varhaiskasvattajilta että lapsilta huoltajien avustamana. Lasten suosikkiruokia olivat kalapuikot, makaronilaatikko, nakkikastike, pinaattiohukaiset, butter chicken, tonnikala-pastavuoka ja kalakeitto.
Oppilaiden ja päiväkoti-ikäisten suosikkiruokia kartoittaneet kyselyt toteutettiin sähköisesti keväällä 2026 yhteensä noin 120 Helsingin peruskouluissa, lukioissa ja ammattiopistoissa sekä noin 300 päiväkodissa, joissa Palvelukeskus Helsinki tuottaa ruokapalveluja.
Kyselyihin vastasi noin 3 300 oppilasta ja päiväkodeista noin 200 varhaiskasvattajaa sekä 1 050 lasta huoltajan avustamana.
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Helsingin Uutisissa.
Lue myös: Kouluruokailun ongelmia ovat ajankohta ja kesto – voisiko ravintoloista löytyä ratkaisuja kouluille?












