Kilpailut

Suomen paras sommelier on Dmitrii Frolov! Tuore mestari kannustaa verkostoitumaan

Tuoreen suomen mestarin Dmitrii Frolovin oikealla puolella kisan kakkonen Aino Tuomikoski ja vasemmalla kolmanneksi sijoittunut Huy Tran. KUVA Jaakko Sandqvist

Suomen paras sommelier vuosimallia 2024 on Dmitrii Frolov. Sommelierien SM-finaali järjestettiin Glo Hotel Artissa Helsingissä maanantaina. Toiseksi sijoittui Aino Tuomikoski ja kolmanneksi Huy Tran.

39-vuotias Frolov kilpaili Suomen mestaruudesta nyt toista kertaa.

”Viime vuosi ei mennyt yhtä hyvin, koska en valmistautunut riittävän huolellisesti. Taisin ajatella, että helppo homma, ja sitten jäinkin toiseksi”, Frolov kertoo Avecille ja kertoo keskittyneensä harjoittelussaan maistelu- ja muiden taitojen yksityiskohtaiseen hiomiseen.

”Sommelierkilpailuissa pitää hallita yksityiskohdat. Yleisöstä katsottuna maistelu voi näyttää vaivattomalta, mutta kello tikittää ja kasaa painetta. Tehtävistä hankalin oli ehkä viinilistan virheiden etsiminen, koska listaa katseltiin Ipadilta ja aikaa oli vain vähän”, Frolov kuvailee.

Viinilistan virheiden etsimisen lisäksi kilpailijoiden tuli finaalissa muun muassa luonnehtia ja tunnistaa viinejä sekä parittaa niitä ruoan kanssa. Myös oluttaitoja ja tarjoilua testattiin. Tehtävistä erikoisimmassa sommelierien piti dekantoida punaviini magnumkokoisesta pullosta. Tehtävissä oli aikaraja.

Kisasuoritukseen kuului keskustelu tuomariston kanssa ja yleinen ulosanti. Kisa käytiin englanniksi.

Voittonsa myötä Dmitrii Frolov lähtee kisaamaan sekä Pohjoismaiden että Euroopan mestaruudesta. KUVA Teemu Reunila

Suomen mestaruuden myötä Frolov pääsee marraskuussa kokeilemaan kantimiaan EM-kisoissa Serbian Belgradissa.

”Kilpaileminen kehittää aina osaamista, ja uudet haasteet ovat tilaisuus kehittyä. On ilo päästä edustamaan Suomea Belgradissa, oppimaan uutta ja tapaamaan ihmisiä”, Frolov iloitsee.

”Viinimaailma on samanaikaisesti sekä iso että pieni, ja verkostot ovat kaikki kaikessa. Voit olla taidoiltasi vaikka miten kovan luokan viinimestari, mutta ilman kontakteja ja kommunikointia kokonaisuus jää puutteelliseksi. Viinimaailmassa on tärkeää olla tekemisissä tuottajien, maahantuojien, ravintoloitsijoiden, sommelierin ja muiden alan tekijöiden kanssa. Suomessa on hyvä osaamisen taso, mutta toivoisin vielä aktiivisempaa otetta. Se tarkoittaa esimerkiksi tastingeihin ja kilpailuihin osallistumista. Kun teemme hommia yhdessä, meistä tulee yhdessä parempia.”

Instagram aina auki

Sommelierin töitä vuodesta 2010 tehnyt venäläissyntyinen Frolov asettui perheineen Suomeen kaksi vuotta sitten. Työnantajaksi valikoitui Helsingin keskustassa useita ravintoloita pyörittävä Olo Collection.

”Työskentelen ensisijaisesti Brasassa, joka on upea ravintola. Lisäksi teen viikossa yhden vuoron Emoon, jossa tein aikaisemmin töitä puolitoista vuotta. Autan heitä viinilistan kanssa, koulutan ja konsultoin.”

Sommelier ei ole suojattu ammattinimike, eli se ei vaadi tietyn koulutuksen suorittamista. Frolovilta tutkinto jäi aikoinaan kesken, ja hän on hioutunut huippuammattilaiseksi ennen kaikkea työn kautta. Kokenut kilpailija on voittanut urallaan myös Venäjän parhaan sommelierin palkinnon.

Finalistit pääsivät dekantoimaan viinin magnumkokoisesta pullosta. Huy Tranin suoritusta arvioivat tuomarit Heidi Mäkinen ja Antero Niemiaho. KUVA Jaakko Sandqvist

”Tässä työssä kaikista tärkeintä on mennä jatkuvasti eteenpäin, kehittyä, etsiä uusia haasteita ja ottaa vastaan uusia kokemuksia. Jos jäämme paikallemme, niin aika menee meistä ohi. Pitää olla avoin ja keskustella joka suuntaan. Instagramini on aina auki viesteille, kuka tahansa voi ottaa yhteyttä ja kysellä minulta mitä vain.”

Sommelier hallitsee arvokasta aarretta

Viime vuoden kolmonen Aino Tuomikoski sijoittui nyt toiseksi. Kakkossijan myötä Tuomikoski pääsee edustamaan Suomea Pohjoismaiden mestaruuskisoihin yhdessä Dmitrii Frolovin kanssa.

”Olen tosi tyytyväinen. Olin harjoitellut tällä kertaa enemmän, ja suoritus tuntui nyt paljon sujuvammalta ja luontevammalta. Ensi kerralla sitten vielä paremmin. Kisatehtävät olivat tosi hyviä ja niitä oli sopiva määrä erilaisia. Harvoin tulee magnumpulloa dekantoitua”, Tuomikoski summasi tuntemuksiaan kilpailun jälkeen.

Kisassa kolmanneksi sijoittui Huy Tran.

”Hyvältä tuntuu. Osallistuin SM-kisoihin toista kertaa, ja nyt pääsin jo kärkikolmikkoon. Kilpaileminen kehittää, ja jokaisen kisan jälkeen tiedät mitä osa-alueita pitää kehittää entisestään. Sommelierille ei riitä pelkkä viinin tuntemus, vaan pitää ymmärtää laaja-alaisesti esimerkiksi oluita, alkoholittomia juomia, teetä ja kahvia”, Tran muistuttaa.

Portugalissa lokakuussa järjestettäviin nuorten sommelierien MM-kisoihin Suomi lähettää Natalie Hayashin. Semifinaalissa karsiutunut Hayashi oli SM-kisojen paras alle 29 vuoden ikäkriteerin täyttänyt osallistuja Huy Tranin jälkeen. Koska kisaan ei voi lähettää aikaisemmin osallistunutta kilpailijaa, Hayashi kiilasi edellisvuoden edustajan Tranin ohi.

SM-kisoista vastaa Suomen Sommelierit ry. Osallistua voi yhdistyksen ammattilaisjäsen, jonka palkkatuloista vähintään puolet tulee ravintolasta. Kilpailun tarkoituksena on korostaa salin merkitystä ravintolan kokonaisuudessa, sommelieryhdistyksen Christina Suominen tiivistää.

”Sommelier on tärkeä asiakaspalvelija, myyjä ja tuloksen tuottaja. Hän hallitsee varastoa, joka voi maksaa 7 000-700 000 euroa, jopa enemmän. Se on arvokas aarre, jota huoltaa ja muuttaa rahaksi.”

Suomen paras sommelier on valittu 1990-luvun loppupuolelta lähtien. Kärki on ollut viime vuosina kapea. Antero Niemiaho vei tittelin vuosina 2023 ja 2022, Kirsi Seppänen 2021 ja 2018. Taneli Lehtonen on voittanut mestaruuden vuosina 2020, 2019, 2017 ja 2016.

Suomen paras sommelier 2024

  1. Dmitrii Frolov (Olo Collection)
  2. Aino Tuomikoski (Ravintola Baskeri & Basso Bistro)
  3. Huy Tran (Ravintola Bronda)
    (karsiutui semifinaalissa) Demetrio Lombino (Ravintola Muru)
    (karsiutui semifinaalissa) Natalie Hayashi (Ravintola Muru)

Vuoden 2024 kilpailuun osallistui näytösluontoisesti myös virolainen Mikk Parre osana ystävyyskilpailua Viron sommelieryhdistyksen kanssa.

LUE MYÖS: Tuhkasta tähtiin: Christina Haukka jätti työt krematoriossa, ja nyt hän on Michelin-palkittu sommelier

LUE MYÖS: Somppakoulu, osa 1: Näin kohtaat ravintola-asiakkaan, joka ei tunne viinejä


  • Tilaa Lehti

    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker