Suomi voitti tarjoilijaopiskelijoiden Pohjoismaiden mestaruuden Norjassa viikonloppuna. Suomen joukkueen muodostivat Melina Rintamäki Turun ammatti-instituutista ja Sanni Siitonen Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Redusta.
Rintamäki, 20, ja Siitonen, 19, ehtivät harjoitella kisoihin vuoden ajan. Kisapaikka tuli aikaisemman SM-voiton myötä.
”Teimme tosi paljon töitä tämän eteen. Rovaniemelle on 10-11 tunnin matka, joten harjoittelimme usein videopuheluiden avulla. Sanni vieraili kahdesti Turussa”, Rintamäki kertoo Avecille ja kehuu parin keskinäisen kemian kehittyneen erinomaiseksi.
Kisaviikonlopun aikana joukkueilta testattiin tietämystä esimerkiksi viskin valmistamisesta ja muusta ravintola-alan teoriasta ja välineistöstä.
”Yksi tehtävistä oli kuuden eri viinin tunnistaminen: mistä maasta, miltä alueelta ja mistä rypäleistä”, Rintamäki luettelee.
Kisassa katettiin pöytä neljälle ravintolavieraalle teemalla ”traditional” eli perinteinen. Suomen joukkue toteutti teemaa kukka- ja kivisomisteiden sekä servettivalintojen avulla.
”Olen Naantalista kotoisin, ja halusimme teemaksi sitä, millaista on asua saaristossa.”
Rintamäki valmistuu ensi viikolla baarimestariksi. Alan töitä hän on tehnyt jo 1,5 vuotta Scandic Hamburger Börsin baarissa Turussa.